Valokuvauslinja opetti näkemään toisin: ”Uusia ideoita, uusia kulmia” 

Luovuus ja valokuvaamisen ilo pääsevät valloilleen opiskelijoiden yhteistyössä. 

Tiukka aikataulu näyttäytyy rauhallisuutena Ion Antilan ja Henna Naukkarisen kasvoilla heidän tullessaan vastaan opiston käytävällä. 
 
Määrätietoiset askeleet kielivät kuvaa päättäväisyydestä heidän töidensä parissa. 
 
Kummatkin heistä ovat harrastaneet valokuvausta ennen opiskeluaan ja Voionmaalle opiskelemaan he päätyivätkin osin erilaisten sattumusten kautta. 
 
– Olin ratikassa ja jostakin eteen tuli Voionmaan mainos. Laitoin hakemuksen sisään ja pääsin, Antila sanelee onnellisen oloisena. 
 
Henna Naukkarisen polku opiskelemaan valokuvauslinjalle oli sekin osin sattumankauppaa. Valokuvaus on hänelle tuttu tapa ilmaista itseään ja on säilynyt tiiviisti mukana. Kuvaaminen on harrastuksena pysynyt Naukkarisella jo vuosia, jolloin kuviin on tarttunut mitä vain, aina kamera kädessä kulkiessaan. 
 
– Sitten Voitsi pomppasi eteeni Opintopolusta ja ajattelin, että tuonne menen. 
 
Uuteen opinahjoon tullessa kaikilla on varmasti jonkunlainen mielikuva, mitä kaikkea tuleva lukuvuosi tuo eteen. Myös valokuvauslinjalla uusia asioita opetellaan ilman ennakkoluuloja ja rohkean kokeilevalla meiningillä. 

Oppimista monipuolisesti

Voitsilla valokuvaajat tekevät lukuvuoden aikana erilaisia projekteja ja eri linjojen kanssa pääsee tekemään laajasti töitä omalla tahdillaan. Antila on pääosin tehnyt yhteistyötä monimediatoimittajalinjan kanssa ja Naukkarinen tämän lisäksi myös elokuva- ja tv-linjan sekä rap-musiikkilinjan kanssa. 
 
Toimittajalinjalaisten kanssa yhteistyötä syntyy pitkin opintovuotta Voionmaa Tänään -verkkolehden kautta monenlaisina juttuina. Moninaisuutta ovat lisänneet matka Virroille rauhaisan metsän keskelle harjoittelemaan henkilökuvausta luonnossa. Myös monet vierailut erilaisissa näyttelyissä Helsingissä, Lahdessa sekä Tampereella ovat antaneet uusia kulmia opiskeluun. 

Linjalaisten käytössä oleva koulun Hyhkyn studio on isossa osassa kuvaamisen opettamisessa. Kyseinen studio on tärkeä paikka, kun opetellaan studio-olosuhteissa työskentelyä, valaisua ja salamavalon kanssa kuvien ottoa. Kaikki kuvatut kuvat myös käsitellään itse, joka sekin tuo lisää ammattitaitoa. 
 
Henna Naukkarisen mielestä yksi mielenkiintoisimmista opeista on tullut filmikameran kanssa työskentelystä sekä kuvien kehittämisestä pimiössä. 

Tämän vuoden valokuvauslinjalaiset pääsivät tekemään myös oman näyttelyn opiston ensimmäiseen kerrokseen. Näyttelyn nimeksi tuli lopulta Matkalla, jossa jokainen sai kuvata sekä tulkita aiheen miten itse asian koki ja näki. Antilalla työ vei läpi kokemusten muutaman vuoden sisältä. Tummanpuhuvat kuvat henkivät silmille elettyä elämää, joiden seasta paistaa kuitenkin toivo, mutta ahdistuksen tunteiltakaan näissä kuvissa ei voi välttyä. 
 
– Menin niin sanotusti syvään päätyyn tässä työssä. 
 
Henna Naukkarisen matka vie eläinten jäljissä hänen kesämökilleen katsomaan luonnon rauhallista ja harmonista elämää. 
 
– Näyttelyni pysäyttää katsomaan luonnon jokavuotista kasvua ja muutosta. 

Ammattilaisuus haaveena

Niin Antila kuin Naukkarinen ovat yhtä mieltä juuri valokuvauslinjan hyödyistä jatko-opinnoissa. Ajatukset ovat saaneet erilaisen näkökulman Antilan mielessä. 
 
– Opiskelu täällä on auttanut näkemään asioita ihan eri tavalla ja eri kulmista katsottuna. 
 
– On tullut todella paljon uusia ideoita, Naukkarinen jatkaa. 
 
Suurin osa valokuvauslinjalaisista aikoo hakea jatko-opiskelemaan samaa alaa kuin Voitsilla. Henna Naukkarisen ja Ion Antilan hakuvaihtoehtoina ovat ainakin Lahden Muotoiluinstituutti sekä Turun Taideakatemia. 
 
Antila ja Naukkarinen toteavat, että valokuvauslinja on varmasti sopiva kaikille, jotka haluavat kokeilla siipiään kuvaamisen parissa. Kokemusta tai osaamista valokuvauksesta ei tarvita, sillä opetus lähtee täysin perusasioista. Ion Antila painottaa myös rohkeutta omaan tekemiseen ja kannustaa kokeilemaan paljon erilaisia asioita kuvauksessa. 
 
Kummaltakin tulee kumminkin ehkä tärkein viesti kaikille: 
 
– Muistakaa pitää hauskaa! 
 Teksti: Mikko Muhonen



+ lisää artikkeleita

Tuoreita

Näin selviät yliopistosta –opiskelijan 10 vinkkiä

Korkeakouluun siirtyminen saattaa olla monella voitsilaisella edessä ensi vuonna....

Asiakkaan koko aiheutti omat haasteensa: Tiina Saarivuori kengittää shetlanninponeista shirehevosiin

Lapsesta asti heppahullusta Tiina Saarivuoresta tuli kengittäjä monen mutkan...

Asukkaat pelastivat puutalokorttelin purkamiselta: tällaista on asua satavuotiaassa puutalossa Tampereen keskustassa 

Teksti ja kuvat: Jenna Taipale   Annikin puutalokortteli Tampereen Tammelassa on...

Isoja painoja, magnesiumjauhetta ja kannustusta: Nokian Yrittäjänkadulta löytyy vielä oikea old school -voimailusali

 Teksti: Veeti Pesämaa Kuvat: Annu Kukkonen Yrittäjäkadun voimailutiloissa Nokialla on...

Luitko nämä?

Hienostuneet drinkit hakevat jalansijaa Jussinkylässä

Vaikka cocktailit ja suomalaisuus samassa lauseessa kuulostaa kummalliselta, niin...

Tampere in black and white

Veera Lintula opiskelee Voionmaan koulutuskeskuksessa valokuvauksen ammattitutkintolinjalla. Hänen katukuvauskurssilla...

Moottorien pärinää ja luonnon läheisyyttä 

Ralliautoilun seuraaminen on mainio tapa ulkoilla, ja näkökulmat eroavat...

Vanhemmuus ja opiskelu käsi kädessä 

Opiskelu on osana laajempaa sosiaalista elämää, eikä se ole...

Joskus, ehkä, suunnilleen – Suomen kielen ärsyttävimmät sanat

Kännykkäni näyttöön syttyy valo.   “Nyt oltais valmiita!”   “Häh, mä oon jo...

Näin selviät yliopistosta –opiskelijan 10 vinkkiä

Korkeakouluun siirtyminen saattaa olla monella voitsilaisella edessä ensi vuonna. Muutos on pelottava, ja kirjoittamattomia sääntöjä liittyy uuteen maailmaan paljon. Tämän listan avulla vältät suurimmat...

Asiakkaan koko aiheutti omat haasteensa: Tiina Saarivuori kengittää shetlanninponeista shirehevosiin

Lapsesta asti heppahullusta Tiina Saarivuoresta tuli kengittäjä monen mutkan kautta.  Teksti Saskia Sundström Kuvat Annu Kukkonen  Tiina Saarivuori ja hänen tyttärensä Linda Penttinen kantavat kengitysvälineitä sinisestä...

Asukkaat pelastivat puutalokorttelin purkamiselta: tällaista on asua satavuotiaassa puutalossa Tampereen keskustassa 

Teksti ja kuvat: Jenna Taipale   Annikin puutalokortteli Tampereen Tammelassa on täynnä historiaa. Se ulottuu 1900-luvun alkuun saakka, jolloin puutalokortteli rakennettiin työväen asuinalueeksi. Tämä alue on...