Tampere on tunnetusti Suomen saunapääkaupunki. Kunnia on ansaittu, sillä Tampereella on Suomen eniten julkisia saunoja. Kruunajaiset pidettiin Toukokuussa 2018. Pelkkä saunojen määrä ei tuonut tätä titteliä Suomen Manstesteriin vaan International Sauna Association ja Suomen Saunaseuran mukaan Tampereella on myös todella korkea saunojen taso.

Missä Tampereella saa hyvät löylyt, ja onko titteli Suomen saunapääkaupunkina ansaittu? Voionmaan koulutuskeskuksen journalistilinjalta valikoitunut kolmenkopla päätti ottaa asiasta selvää.

Kolmenkopla päätti lähteä liikkeelle Tampereen keskeisistä saunoista. Saunojen sijainti keskustasta katsottuna sekä kansan suosio olivat saunaraadin kriteerit saunoille, jotka pääsivät mukaan testaukseen. Testin saunoihin on helppo kävellä tai mennä julkisilla. Testiin pääsi lopulta kolme kilpailijaa, Saunaravintola Kuuma, Rajaportin sauna ja Rauhaniemi.

Pisteitä tässä korkealaatuisessa kenttätutkimuksessa tuli seuraavanlaisesti:

1. Ympäristön viihtyvyys (miltä näyttää sisältä ja ulkoa, saunan koko, lauteet, suihkutilat, puhtaus, lämpötila)

2. Tunnelma (ensifiilis, jälkifiilis, yhteisöllisyys)

3. Logistiikka (kertyykö jonoja, onko löylyvettä, pukukaappien määrä)

4. Hinta-laatusuhde (saako rahoilleen vastinetta)

Jokainen saunaraadin osallistuja antoi pisteitä asteikoilla 0-5. Raati koostui seuraavista testaajista:

Venni, sarjasaunoja. Venni saunoo useamman kerran viikossa. Hän nauttii pitkään saunomisesta ja löylyjen pehmeydestä, harrastaa talvisin myös avantouintia.

Aura, satunnainen saunoja. Aura käy saunassa vain kerran tai kaksi kuussa. Hän nauttii nopeista kovista löylyistä sekä pitkistä uinneista ja vilvoitteluista.

Katri, varpaankastaja. Katri käy pakotettuna joulusaunassa. Katri ei ole ennen käynyt yleisissä saunoissa, eikä kestä kovia löylyjä.

Luksusta Tampereen keskustassa

Ympärivuoden auki olevan saunaravintola Kuuma sijaitsee Laukontorin rannassa. Kuumassa on kaksi saunaa. Perinteikkäämpi puusauna sekä modernisoitu sähköavusteinen savusauna. Saunomisen ohella voi virkistäytyä Pyhäjärvessä pulahdusaltaassa. Lisäksi Kuumassa on kahvila ja ravintola sekä kahden kerroksen terassialueet.

saunaravintolakuuma.fi

Heti saapuessamme Kuuman saunaravintolaan, meidät toivotetaan iloisesti tervetulleeksi. Työntekijät ovat ystävällisiä ja avuliaita, saamme kattavan selityksen paikan tiloista ja toimintatavoista. Saunojille tarjotaan pyyhkeet, jotka lisäävät idyllistä spa-tunnelmaa.

Pääsemme pukuhuoneisiin, jotka ovat puhtaat ja hyvällä maulla sisustettu (kuten koko paikkakin). Suihkukaapit ovat kauniit ja isot, mukavassa yksityisyydessä on kiva pestä itsensä Kuuman tarjoamilla saippuoilla, tämä lisää jälleen ihanan ylellistä tunnelmaa harmaaseen Torstaiaamuun.

Sauna-alueella meitä odottaa kaksi saunaa, perinteinen- sekä savusauna. Perinteinen sauna on iso ja lauteet ovat leveät, joka tekee istuskelusta mukavaa ja rentouttavaa. Saunan päädyssä kiukaan takana on iso ikkuna, mikä ammentaa tilaan kauniisti luonnon valoa, ihana tunnelma on taattu. Löylyt ovat kirpakat ja pitkät, nautiskelu on tässä saunassa todellakin helppoa.

Löylyttelyn jälkeen siirrymme pulikoimaan. Pyhäjärven vesi virtaa kauniisti, mutta nopeasti, joten ravintola on rakentanut terassia muistuttavan pulahdusaltaan. Kaunista ja järkevää. Dippauksen jälkeen on mukava istua isolla terassilla, jossa penkkitilan kanssa ei olla pihistelty.

kuvituskuva

Kuuman pulahdusallas on auki talvellakin. Kuva: Katri Blikst


Uimisen jälkeen siirrymme kohti savusaunaa. Savusauna on hyvin samanlainen kuin perinteinen sauna. Kaunis luonnonvalo pääsee taas tilaan. Kokemusta häiritsee oikeaa savua jäljittelevää haju, joka leijuu tilassa. Löylyt ovat hitaat ja miellyttävät, eivät ollenkaan kipakat.


Operaation jälkeen olo on todella rentoutunut, puhdas ja valmis uuteen päivään.

Kokemuksen jälkeen haastattelimme juuri saunasta saapunutta, punaisen hehkeät posket ja iloisen hymyn omaavaa Aleksi Sandroosia. Millaisen kokemuksen hän oli saanut käydessään ensimmäistä kertaa Saunaravintola Kuumassa?

“On kyllä mukava paikka, kaksi erilaista saunaa, aamusauna veti puoleensa”, kertoo heti alkuun Aleksi.

Kysyimme, millainen saunoja Aleksi on, ja mitkä ovat hänen kisavarusteensasaunomaan lähtiessä.

“En tykkää olla saunassa pitkään, sillain lyhyitä aikoja, ja käyn paljon vilvoittelemassa ulkona.”


Jos oikein hifistelemään lähdetään, niin sitten kylpytakki on mukana, mutta muuten olut ja pyyhe, niillä Aleksi kertoo pärjäävänsä jo pitkälle saunoessaan.


Katri: Ensikertalaisena oli tosi kiva tulla! Ei tarvinnut yhtään miettiä miten homma toimii. Helppoa ja kivaa. Todella mukavaa henkilökuntaa. Pisteet: 18/20

Venni: Veteen oli hieman liian pitkä matka saunasta, matkalla ehti viilentyä. Ulkona olevat kumimatot tuntuivat epämiellyttäviltä jalkapohjissa, ja suihkutilojen ahtaus mietitytti. Miten homma toimii, jos on yli 10 henkeä kerralla? Rahalla sai todella monipuolisen ja spa-henkisen kokemuksen. Pisteet: 17/20

Aura: Kivaa vaihtelua. Tällainen vähän ylellisempi kokemus, todella kiva konsepti tämä aamusauna. Pisteet: 14/20


Paikka, jossa aika pysähtyy

Sauna: ylhäällä parvella lauteet ja alhaalla pesutila. Kuva: Katri Blikst


Pispalassa sijaitseva Rajaportin saunakortteli rakennettiin 1900-luvun alussa. Se onkin Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna. Sauna on lähes samanlainen kuin valmistuessa, joten ulkonäkö on historiallinen ja tunnelmallinen. Saunan kunnosta ja toiminnasta vastaa Pispalan saunayhdistys, joka perusti saunan yhteyteen myös kahvilan.

www.rajaportinsauna.fi

Saavuttuamme Rajaportille laskeutui välittömästi vallitseva levollisuus ja rauha. Saunan miljöö oli kerrassaan pysähdyttävän kaunis. Lämminhenkinen henkilökunta neuvoi meidät saunomaan ja ohjasivat naisten pukuhuoneeseen. Ulkona välittyvä tunnelma jatkui myös sisälle. Pukuhuone oli tilava ja sinne mahtuu useampikin ihminen kerrallaan. Ikkunasta paistava auringonvalo loi raikkaan tunnelman, eikä valoja tarvinnut pitää päällä. Menimme saunaan pienestä vanhasta ovesta, jolloin aukesi paikan sydän: iso kiuas. Hämärät rappuset johtivat parrelle, jossa lauteet olivat.

Mieltä rauhoittavassa ympäristössä on mukava hengähtää saunan jäleen. Kuva: Katri Blikst


Löylyt olivat kovat, mutta todella pehmeät. Kiuas on jaettu miesten ja naisten puolelle, joten löylyn heittoa ei tarvinnut miettiä, kun samat löylyt kiersivät molemmilla puolilla. Katajavihdalla vihtoessa arjen kireys jäi unholaan ja olimme lumoutuneita paikan tunnelmasta. Eikä keskustelulle ollut tarvetta.

Ulkona oli kaunis syyspäivä, kun menimme löylyjen paahtamana vilvoittelemaan. Istuimme ulkona nauttien raittiista ulkoilmasta ja maisemista.



Peseytyminen tapahtui saunanlauteiden alla nappopesulla. Keskellä pesutilaa oli allas, jossa oli sopivan lämmintä vettä valmiiksi. Peseytyminen täydensi kokemuksen ja toimi kermana kakun päällä.

Kokemus oli todella puhdistava. Varmasti menemme uudestaan!

Jaoimme lauteet kahden Rajaportin konkarin kanssa, ja haastattelimme heitä yhteisten löylyjen jälkeen Rajaportin omassa kahvilassa.

”Yksi vetonaula on ehdottomasti kerran kuukaudessa pidettävä sekasauna, ja jopa tunnetuksi muodostunut tietovisa”, kertovat Heta Jurvala ja Siiri Koski yhteen ääneen.

Millaisia kisavarusteita ja rituaaleja löytyy Rajaportin vakiokävijöiltä?

”Laudeliina ja saunahattu”, kertoo Siiri.

”Mulla on kyllä tämä muotoon ommeltu turbaanipyyhe aina mukana, mutta kamalin varuste, minkä saunaan voi joutua mukaan ottamaan on uimapuku”, naurahtaa Heta.

Rajaportin saunassa on miesten sekä naisten puoli, ja saunoa voi ilman uimapukua, joka on yksi ratkaiseva tekijä, miksi haastatellut naiset käyvät juuri täällä saunomassa.

”Täällä on niin vahva sellainen oma kupla, mihin tulee”, kertoo Siiri.

Haastattelussa Siiri (oik) ja Heta (vas).

 

”Saunomiseen kuuluu se sosiaalisuus ja kiireettömyys, pieni irtiotto arjesta. Tänne omaan kuplaan ei kellon kanssa tulla”, kertoo Siiri, johon Heta jatkaa ”Joskus saunotuttaa enemmän ja joskus vähemmän”.

 

 

 



Aura: Ainoa asia, mitä jään kaipaamaan, on uimamahdollisuus, muuten tämä paikka on “Heaven in earth”. Pisteet : 19/20

Venni: Tunnelma oli käsin kosketeltava, kuin toisessa ulottuvuudessa olisi ollut. Löylyt olivat kovat, mutta pehmeät, hyvin miellyttävät. Nappopesu saunan parven alapuolella oli sympaattinen ja toi lisäarvoa kokemukseen. Lämmin vastaanotto ensikertalaiselle. Pisteet: 20/20

Katri: Rahalla sain kokemuksen, jota en saa muualta. Tunnelma saunassa ja sen ulkopuolella oli aivan ihana. Pidin erityisesti historiallisesta tyylistä ja sisustuksesta. Pisteet: 20/20

Yhteinen kohtaamispaikka

Rauhaniemen Kansankylpylä. Kuva: Katri Blikst

Rauhaniemen kansankylpylä on rakennettu vuonna 1929, ja sijaitsee lähellä keskustaa Lapinniemen kaupunginosassa. Kansankylpylä tarjoaa saunomisen lisäksi myös uimarannan ja kesäkahvilan.

Rauhaniemessä on kaksi sekasaunaa ja omat pukuhuoneet miehille ja naisille. Saunan ohella voit käydä vilvoittelemassa avantouintipaikalla ympäri vuoden.

www.rauhaniemi.net

Saapuessamme Rauhaniemen saunalle huomasimme heti paikan olevan suosittu. Ulkona oli vilvoittelemassa saunojia juomineen. Pukuhuoneet olivat tilavat ja perinteikkäät. Vaikka asiakkaita oli paljon, tilaa löytyi silti. Ensifiilis oli “niin kuin uimahallissa”.

Pesuhuoneet olivat yhteiset ja aika pienet. Suihkukoppeja oli neljä, joten jonoja varmasti syntyy. Pesuhuoneen kunto oli tyydyttävä. Kuitenkin isompaan saunatilaan saapuessa fiilis oli yllättävä. Sauna oli tilava ja laudepaikkoja riittävästi monelle henkilölle. Saunassa sai kuumat ja riittävän pitkät löylyt. Saunan ikkunoista katsoessa näkyi upea maisema. Saunan jälkeen oli ihana käydä pulahtamassa avantouintipaikalla ja nauttia ihanasta miljööstä.

Rauhaniemestä löytyy myös hieman pienempi sauna, jossa saa pehmeät löylyt, ja tunnelma on tiivis. Ulkona on omien makkaroiden paistomahdollisuus. Makkaroiden tiristessä grillissä, on mukava vilvoitella penkeillä tai mennä takaisin löylyyn. Tunnelma on kotoisa.

Ensikertalaiselle voi olla isompi kynnys saapua paikalle, kun muut saunojat eivät jakaneet omia kokemuksiaan, vaan kaikki keskittyivät omaan tekemiseen. Oli fiilis “täytyy vain tietää, mitä tehdä”. Kokemus oli kuitenkin todella perinteikäs ja leppoisa. Saunan kautta uimaan ja uudestaan löylyihin, tätä voisi tehdä loputtomiin.

Osa kävijöistä tuntee toisensa hyvin. Huomasimme heidän rupattelevan mukavia toisilleen. Saimme kuulla, että jotkut saunojista käyvät Rauhaniemessä kylpemässä lähes päivittäin. Eräs herrasmies on käynyt nauttimassa Rauhaniemen löylyistä viidentoista vuoden ajan.

‘’Uiminen on parempaa kun on jäätä’’, hän toteaa ja painuu pitkälle uimaretkelle 10 asteiseen veteen.

Vastaan tulee myös nainen, ja yhteisen keskustelun myötä selviää hänen käyneen Rauhaniemessä vain muutaman kerran. Kokemusta Tampereen muistakaan saunoista häneltä ei löydy. Rauhaniemen kansankylpylä sopii kaikille, niin kovan luokan sarjasaunojille kuin myös satunnaisille löylyttelijöillekin.

Katri: Itseäni häiritsi hieman hygieniataso suihkutiloissa, ilman lipokkaita en olisi pärjännyt. Lähtiessä fiilis oli kuin uudelleen syntynyt kuumien löylyjen ja uintimahdollisuuden ansiosta. Talvella voisin käydä kokeilemassa uudelleen, millaisen kokemuksen silloin saisin!  Pisteet:16/20

Venni: Paikalle saapuessa maisemat olivat upeat! Isommassa saunassa oli liian kovat löylyt minulle, onneksi oli mahdollisuus istua alemmalla lauteella. Pienempi sauna oli enemmän minun makuuni, sillä siellä oli vähemmän ihmisiä, mukavampi ilmapiiri ja pehmeämmät löylyt. Uintimahdollisuudesta isoa plussaa. Pisteet:18/20 

Aura: Ihana kotoisa paikka! Uimisesta on tehty todella helppoa, joka on upea lisä. Varsinkin näissä maisemissa kelpaa pulikoida. Pisteet: 18/20

Tampereelle kannattaa tulla kauempaakin saunomaan. Suotta ei ole Tampere titteliään ansainnut. Niin vanhat kuin uudetkin kaupungin saunat tuovat mainetta ja kunniaa Tampereelle. Kattavasta saunavalikoimasta löytää jokainen omansa. Olit sitten paljasjalkainen tamperelainen tai turisti, vanhanliiton saunoja tai hienostolöylyttäjä, ei kenenkään saunan ystävän pitäisi jäädä täällä kylmäksi.

Teksti: Venni Keskimäki ja Aura Seppä
Kuvat: Katri Blikst 

Aiheeseen liittyvää