Vanhan puuhuonekalun kunnostus — näillä ohjeilla onnistut

Vanhoissa kalusteissa on uniikkia kauneutta, ja pitkän elämän elänyt puupöytä pitää sisällään monta tarinaa. Huonekalujen kunnostus entisöimällä tai uudistamisella antaa kalusteelle toisen mahdollisuuden. 

Nykypäivänä ostetaan paljon tavaraa uutena. Sen lisäksi, että kierrättäminen on ilmastoystävällistä, vanhat kalusteet on usein tehty kestävämmistä ja laadukkaammista materiaaleista. Vanhoissa kalusteissa on usein myös upeita yksityiskohtia, kuten muotoiltuja jalkoja. Siispä ensi kerralla, kun tulee kalustehankinta vastaan, kannattaa kurkata, mitä eri kirpputoreilta löytyy. 

Usein on kuitenkin niin, että vanha kaluste kaipaa hieman ilmeen kohotusta. Sen tekeminen itse on helppoa seuraavilla yksinkertaisilla ohjeilla. 

Aivan ensimmäiseksi kannattaa selvittää millainen pintakäsittely huonekalulle on aikaisemmin tehty ja mihin tarkoitukseen se tulee. Nämä määrittävät, millaisen pohjatyön ja uuden pintakäsittelyn huonekalu vaatii. Jatkuvaan käyttöön tuleva pinta vaatii erilaista käsittelyä kuin koriste-esine. On hyvä myös miettiä, kuinka paljon on valmis käyttämään aikaa työhön. 

Tarvikkeet: hiomapaperia (karkeampaa ja sileämpää), pohjamaali, kalustemaali ja pensseli. 

Ilves tartuntapohjamaali valkoinen, täyshimmeä vesiohenteinen 19,90€, Ilves kalustemaali valkoinen V40, puolikiiltävä vesiohenteinen 19,90€, Unique sivellin 75mm, keinokuitua 4,90€, hiomapaperia löytyi valmiiksi kotoa. 

Vaihe 1: Vanhan maalin poisto. Irtoava aines poistetaan huonekalun pinnasta ja vanha maali hiotaan hiekkapaperilla mattapintaiseksi. Pintaa ei tarvitse hioa puupuhtaaksi, mutta helposti irtoava vanha maali on hyvä poistaa. Kuitenkin, jos aikoo maalaamisen sijaan lakata huonekalun sävytetyllä, kuultavalla lakalla, pinta tulee hioa puupuhtaaksi. Maalin poistoon hyvä hiomapaperin karkeus on 60 tai 40. Jos maali on lujaa kiinni, apuna voi käyttää myös hiomakonetta.

Vaihe 2: Hiontapinnan viimeistely. Kun maali on poistettu, pinta viimeistellään sileämmällä hiomapaperilla, jotta hiontajäljet eivät näy uuden maalikerroksen läpi. Tähän hyvä karkeus on 180 tai 240.  

Vaihe 3: Kolojen ja naarmujen kittaus. Jos huonekalussa on koloja, mitä haluaa peittää, siihen voi käyttää puukittiä. Kolot peitetään kitillä ja sen kuivuttua pinta hiotaan tasaiseksi. Jos kitattavat kolot ovat syviä, kittaus kannattaa tehdä kahdessa tai useammassa osassa. Liian paksu kittaus kuivuu hitaasti ja mahdollisesti kutistuu sekä halkeilee.  

Vaihe 4: Pohjamaali. Pohjamaali ei ole välttämätön, jos maalaa paljaalle puulle. Pöytään kuitenkin jäi pieniä maalinjämiä, joten tässä tapauksessa pohjamaali on välttämätön, jotta maalipinnasta tulee tasainen ja kestävä. Pohjamaali kannattaa sävyttää vastaamaan kalustemaalin sävyä varsinkin tummemmissa kalusteissa, jotta peittävyys on parempi. 

Vaihe 5: Kalustemaali. Varsinainen maalaus on hyvä tehdä maalista ja sävystä riippuen 2-3 kertaa. Toiset maalit ovat erittäin peittäviä ja toiset vaativat useamman kerroksen. Myös väreillä on eroja peittävyyden kanssa. Kannattaa valita vesiohenteinen maali, sillä se ei kellastu, vaan säilyttää värisävynsä liuotinohenteista maalia paremmin. Sisätiloissa maalattaessa haju ei myöskään ole niin voimakas. Maalaamiseen sopiva työväline on keinokuitusivellin tai sileä tela. 

Lopuksi kiinnitetään vedin vetolaatikkoon. Näin pöytä on saanut päivitetyn ilmeen ja on valmis käyttöön otettavaksi!  

Vera Krok
+ lisää artikkeleita

Tuoreita

Asukkaat pelastivat puutalokorttelin purkamiselta: tällaista on asua satavuotiaassa puutalossa Tampereen keskustassa 

Teksti ja kuvat: Jenna Taipale   Annikin puutalokortteli Tampereen Tammelassa on...

Isoja painoja, magnesiumjauhetta ja kannustusta: Nokian Yrittäjänkadulta löytyy vielä oikea old school -voimailusali

 Teksti: Veeti Pesämaa Kuvat: Annu Kukkonen Yrittäjäkadun voimailutiloissa Nokialla on...

Luontoparatiisiin bussilla: Hervannan Suolijärven luontopolku hurmaa rauhallaan 

Suolijärven luontopolku sijaitsee vain kymmenen kilometrin päässä Tampereen keskustasta....

Yhden voimabiisi on toisen surulaulu: näin musiikki auttaa ihmisiä  

Teksti Saskia Sundström Kuvat Anniina Mäkinen Musiikista on moneen....

Luitko nämä?

Voitsilla yhteisöllisyys korostuu päätösten kautta

Voionmaan oppilaskunnan puheenjohtaja Iida Kopra toivoo tuoreilta voionmaalaisilta kommunikaatiota...

Kaikilla on oikeus apuun

Maanantai-iltana puoli yhdeksän aikaan ulko-ovea avatessa kuuluu taloyhtiön hissistä...

Vanhemmuus ja opiskelu käsi kädessä 

Opiskelu on osana laajempaa sosiaalista elämää, eikä se ole...

Onko nainen edelleen vain huora tai pyhimys, kysyy Justiina Juutilainen esseessään misogyniasta

Essee pohtii naisvihan syitä ja seurauksia historiasta 2020-luvulle. Misogynia tarkoittaa...

“Silloin tuntui, että en lähde hoitoon, koska enhän minä mikään hullu ole” 

Osa miehistä edelleen ennemmin hautaa mielenterveysongelmansa kuin kohtaa ne....

Asukkaat pelastivat puutalokorttelin purkamiselta: tällaista on asua satavuotiaassa puutalossa Tampereen keskustassa 

Teksti ja kuvat: Jenna Taipale   Annikin puutalokortteli Tampereen Tammelassa on täynnä historiaa. Se ulottuu 1900-luvun alkuun saakka, jolloin puutalokortteli rakennettiin työväen asuinalueeksi. Tämä alue on...

Isoja painoja, magnesiumjauhetta ja kannustusta: Nokian Yrittäjänkadulta löytyy vielä oikea old school -voimailusali

 Teksti: Veeti Pesämaa Kuvat: Annu Kukkonen Yrittäjäkadun voimailutiloissa Nokialla on maanantaiaamuna vakiotreenaajat paikalla. Lämminhenkinen tunnelma kantautuu heti eteiseen asti. Ihmiset naureskelevat toistensa jutuille hymy huulilla...

Luontoparatiisiin bussilla: Hervannan Suolijärven luontopolku hurmaa rauhallaan 

Suolijärven luontopolku sijaitsee vain kymmenen kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Silti metsässä sai kulkea rauhassa lokakuun lopun iltapäivänä.  Teksti ja kuvat Inkeri Hannula  Lähden kotoa Tampereen keskustasta...