Metsäpolku on peittynyt koivuista pudonneisiin kellertäviin lehtiin. Polulla kulkevat reippaasti 75-vuotiaat Helena ja Reijo Ojennus. Yhteistä matkaa he ovat taivaltaneet 55 vuotta. Ympäristö on vielä hieman sumuinen, pari kulkee perinteistä aamulenkkiään Parkanossa. Tiedossa on kaunis, aurinkoinen päivä.

Kävelyn ohessa Helena kertoo Reijolle salaisen mustikkapaikkansa, jossa oli käynyt yksin, kun Reijo sairasti loppukesästä. Useimmiten marjastus tapahtuu yhdessä, kuten moni muukin asia.
Kengät liikkuvat sulavasti pehmeällä ja hiekkaisella polulla, jonka pinnalle on kertynyt ripotellen männynneulasia. Reijo huomaa lenkin varrella komeita joulukuusia, Helena kommentoi raikasta metsän tuoksua. Reitti on pariskunnalle arkinen, mutta he kävelevät sen silti kuin ensimmäistä kertaa, ympäristöään tarkkaillen.
Sinut löysin mä yöjuoksusta, sieltä hien ja linjamentin tuoksusta
Keittiön pöydällä oleva vahakangasliina on kuvioitu värikkäillä kukilla. Helena hoitaa välittömästi tarjoilupuolen kuntoon, teetä, kahvia ja monenmoista pullaa.
Pöydän päädyssä on maljakko, jossa on Reijon ostama kukkakimppu. Reijo olisi halunnut ostaa ruusuja, mutta ne olivat Helenan mielestä hieman liian tummia. Vaimon toivetta kuunnellen, osti Reijo vaaleanpunaisen krysanteemikimpun.

Ulko-ovi avautuu ja keittiöön astuu sisään armeijassa oleva parin lapsenlapsi, joka on viettämässä viikonloppuvapaita vanhempiensa luona. Pojalla on ennen ollut kihara pellavapää ja nyt tukka on aivan siiliksi ajettu. Helena ihmettelee lyhyttä tukkaa ja silittelee nuoren miehen päätä. Perheen läheisyys ja tärkeys näkyy pariskunnan kotona joka puolella.

Keittiön seinällä on äänekäs raksuttava kello, jossa on jokaisen lapsenlapsen kuva. Helenalla ja Reijolla on kolme lasta ja kahdeksan lastenlasta. Viikonlopun ajaksi yökylään olisi tulossa tänään nuorin tyttäristä ja hänen kaksi lastaan.
Kodin ovet ovat avoinna myös muille, kuin vain perheelle. Pariskunta kertoo muutaman vuoden takaisen tarinan. Lähistöllä olevaa pitkää vaelluspolkua oli ollut vaeltamassa saksalaismiehiä, joita he eivät ennestään tunteneet. Kaatosade oli yllättänyt kyseiset retkeilijät ja he pyysivät Ojennuksilta lupaa yöpyä heidän ulkoterassillaan.
“Vettä tuli kun aisaa!” muistelee Reijo.
Lopulta Helena ja Reijo tarjosivat miehille yöpaikaksi takkahuoneen ja aamulla maittavan aamupalan.
“Kortti tuli kiitoksena perästä”, kertoo Helena hymyillen.
Kuu maalasi hangelle latuja, kun juoksimme Lapuan katuja
Reijo kaivaa esiin kaksi vanhaa leikekirjaa. Kirjojen sisällä on erilaisia lehtileikkeitä parin omista saavutuksista, sekä perheen muut tärkeät päivät kuten lastenlasten syntymät.
Pari on ollut aktiivinen politiikassa ja leikekirjassa onkin paljon politiikkaa. Reijo on myös kirjoittanut lehtiin mielipidekirjoituksia sekä runoja. Runokilpailusta on tullut voitto, jolle on omistettu kokonainen sivu leikekirjassa.

Reijo oli vastaihastuneena kirjoittanut parin tapaamisesta tarinan lehteen, kertomatta Helenalle asiasta. Helenan ollessa töissä, oli eräs asiakas hänelle asiaa kommentoinut:
“Siinä se viininpunatukkainen jakkupukutyttö nyt on! Minä olen lukenut juuri lehdestä kun sinusta on kirjoitettu niin.”
Helena ei ollut asiasta ollenkaan tietoinen, he olivat vasta nähneet muutaman kerran Reijon kanssa.
“Olin siinä ihan silmät pyöreenä, että nyt ei ymmärrä!” nauroi Helena.
Miten pariskunta on sitten tavannut?
“Heti kun kouluun mentiin, niin ruvettiin tavaahan”, vitsailee Reijo.
Pari näki toisensa ensi kerran tansseissa, kuten aikaan kuului. Helenalla ja hänen ystävillään oli erimielisyyttä päivän tanssipaikasta. Helena antoi kuitenkin periksi, ja auto lähti kohti Kiuaskalliota, Jalasjärveä. Häntä jännitti, he olivat menossa outoon tanssipaikkaan josta hän ei tunne ketään. Pyytääkö häntä kukaan edes tanssimaan?
“Mitä ollakkaan, mua haettiin tanssimaan joka kappaleelle! Reijo yritti joka toiselle kappaleelle ja oli ykskin kappale kun kaksi poikaa tuli pokkaan yhtä aikaa! Reijohan oli näistä toinen”, Helena kertoo.
Helena ei halunnut olla helppo nakki, eikä suostunut Reijon pyynnöstä sivuun juttelemaan. Nuoret sopivat uuden tapaamisen seuraaviin tansseihin. Seuraavissa tansseissa he olivatkin vain koko ajan keskenään, ja tästä alkoikin parin yhteinen matka. Puolen vuoden päästä kihlat, samana vuonna kesäkuussa pari jo vihittiin. Helena on huomannut, että nämä salamarakkaudet heidän ikäluokassaan ovat olleet juuri niitä kestäviä liittoja.

Teki varjoista kauniita aaveita, meillä oli jo omia haaveita!
Pariskunta perusti yhdessä Ojennuksen kotileipomon vuonna 1975. Leipomon lisäksi heillä on ollut myös kahvila, Riiarinna. Kotileipomon yhteydessä oli kahviomyymälä, jossa usein samat tutut kasvot kävivät päivittäin. Suosituimmat tuotteet olivat pienet pullat ja leivät.
Lapuan piispa Yrjö Sariola oli ollut vierailulla Parkanossa, jolloin hän oli saanut Ojennuksen leipomon Parkanon perinnelimpun. Myöhemmin Reijo ja piispa olivat olleet samassa junavaunussa.
“Se tunsi mun ja kehu, että hänellä on nykkin sitä limppua eväänä!” Reijo kertoo.
“Justiin!” nauraa Helena, tarina on hänelle tuttu.
He saivat piispalta kotiin kirjeen, jossa kehuttiin limppua sekä junaseuraa.

Taloon on rakennettu pieni pakari, jossa Reijo leipoo tänään syntymäpäiväkakkua. Seuraavana päivänä olisi keskimmäisen tyttären syntymäpäivä.
“Ei täytä nyt mitään pyöreitä niin ei tarvi olla liian ihmeellinen kakku”, kommentoi Reijo pieni pilke silmäkulmassaan. Pakarissa oli viileä lattia ja Helena haki lämpöiset tohvelit molemmille. Toiset olivat pörröiset ja siniset, joissa oli vaaleanpunaisia sydämiä. Ilmeisesti tohvelit olivat jääneet nuorimmalta tyttäreltä hänen muuttaessaan pois kotoa.

Parin yrityksen oli tarkoitus periytyä vanhimmalle tyttärelle, jolle iskikin paha jauhoallergia. Suunnitelmat menivät siltä osin uusiksi ja leipomo myytiin vuonna 2002. Pariskunta jäi kuitenkin eläkkeelle kun niin oli päätetty. Helenalta oli joku kysellyt, eikö hänelle tule tylsää nyt parin jäädessä eläkkeelle.
“Yrittäjänä elämä oli pelkkää pyhää arkea, ei ollut niitä viikonloppuja. Tätähän me oltiin ootettu jo viis vuotta!” Helena ihmetteli.
Nyt olisi aikaa lomailla ja rauhoittua yhdessä.
Rakastuimme palkintojonossa, kun seisoimme kädet ojossa
Talon alakerrassa ei voi olla huomaamatta valtavaa palkintokaappia, joka on täynnä pariskunnan saavutuksia urheilun parissa. Kaappi lieneekin ainoa paikka, josta löytyy pariskunnan henkilökohtaiset saavutukset. Pitkälti kaikki muu on yhdessä ansaittua. Helena kertoo omaksi suurimmaksi urheilusaavutuksekseen Pirkan Hiihdon. Reijo pohtii maratonin SM-pronssi- ja hopeamitalin sekä Hirvenhiihdon Suomenmestaruuden välillä.
Liikunta onkin pariskunnalle yhteinen rakas harrastus. Reijon ollessa kilpajuoksuissa, on Helena ollut lähes aina yleisössä ellei ole itse ollut kisaamassa. Ilman kilvoitteluakin tulee urheiltua, pariskunta hiihti viime talvena 2000 km kumpikin. Pyöräiltyä tuli vähän vähemmän, 1000 km. Pari ei urheile laihdutusmielessä, kuten moni muu. Heille liikunta on elämäntapa, yhteistä ajanvietettä ja itsensä vireänä pitämistä.

Pitkä lenkki vähentää vaivoja, ja samalla vahvistaa aivoja
Pari on nähnyt ja kokenut paljon myös Suomen ulkopuolella. Toimistohuoneen seinälle on ripustettu maailmankartta. Kartassa on nuppineula merkkinä jokaisen maan kohdalla parin vierailusta. Niitä on kunnioitettava määrä. Parhaimmaksi ulkomaanmatkaksi he nostavat kahden viikon Sri Lankan matkan 80-luvulla. Perustelut olivat selkeät.
“Maisemat, lämpö ja ihmiset.” totesi Reijo ytimekkäästi.
“Ihmiset oli aivan ihania! Turismi ei ollut vielä pilannut sitä, ne oli sellasia aitoja ihmisiä”, lisäsi Helena.
Parille tulee kina siitä, kumpi heistä on esiintynyt silloin muotinäytöksessä Sri Lankassa.
“Parempi ku et muistele, et muista kumminkaan”, Reijo tokaisee naurahtaen.
“En minä siellä mannekiinina ollu, ne pyysi sua esitteleen niitä nahkatakkia!” muisteli Helena.

Tartuin käteesi, vastasit hymyllä, yllätyksiä täynnä on elämä
Helena pukee yhdessäolon sanoiksi: “Siinä on turvallinen olla, toisen kanssa.”

Väliotsikot ovat otteita Reijo Ojennuksen Yllätys Yöjuoksussa! -voittorunosta runokilpailussa 2007.
Kirjoittaja on parkanolaissyntyinen, nykyisin tamperelaistunut nuori nainen, joka opiskelee monimediatoimittajalinjalla Voionmaan opistossa. Toimittelija hän on ollut syntymästä saakka, mutta toimittajan työ on hänelle uutta. Landelaisuus pysyy lähellä sydäntä, vaikka hän asuukin nykyään kaupungissa. Hänen mielestään on tärkeää löytää huumoriarvoa arkisistakin asioista.