Pikkutytöstä asti olen tiennyt haluavani suorittaa intin. Minulle tuli kuitenkin täysin yllätyksenä, että papereideni käsittely vie puolitoista vuotta. Sattumalta sain tämän tietää, joten ryhdyin nopeasti ensimmäiseen paperisotaan. Ehdin lähettää hakemukseni viikkoa ennen hakuajan päättymistä.
Puolitoista vuotta ei kuitenkaan riittänyt, en päässyt haluamaani saapumiserään. Päätin lähettää oikaisuvaatimuksen, mikä tarkoitti toiseen paperisotaan ryhtymistä. Olin sotimisen mestari ennen kuin edes pääsin harjoittelemaan sotilaan taitoja. Paperisodan uuvuttamana miltei luovuin lapsuuden aikaisesta haaveestani, mutta onneksi niin ei käynyt. Lopulta taistelu oli voitettu ja oikaisuvaatimukseni meni läpi. Vietin puolustusvoimissa tähänastisen elämäni kokemusrikkaimman vuoden.
Asevelvollisuuskomitea on tehnyt ehdotuksen kutsuntojen ulottamisesta naisiin. Kuullessani tämän olin enemmän kuin innoissani. Nyt naisten hakeutuminen asepalvelukseen olisi huomattavasti helpompaa, eikä kenenkään tarvitsisi enää ryhtyä sotimaan papereiden kanssa.
Ei sinällään yllätä, että komitean tekemä ehdotus ei kuitenkaan saanut näin positiivista vastaanottoa. Onhan naisten fyysistä ja henkistä soveltuvuutta armeijaan kyseenalaistettu siitä lähtien, kun asepalvelukseen astuminen tehtiin naisille mahdolliseksi vuonna 1995.
Yllättävää oli kuitenkin se, että myös osa nuorista koki uudistuksen kielteisenä sekä militarisointia lisäävänä — eihän uudistus pakota ketään tarttumaan aseeseen.
Asepalvelukseen astuvien määrä on viime vuosina vähentynyt, mikä johtuu osittain ikäluokkien pienentymisestä. Väitän kuitenkin suurimman tekijän olevan se, että puolustusvoimien ja nuorten arvomaailmat eivät kohtaa. Vihreiden kansanedustaja Hanna Holopainen toteaakin osuvasti Ylen artikkelissa (3.11.2021), että on syytä muistaa nykyisen järjestelmän toimivan vain niin kauan, kuin sen hyväksyttävyys nuorten keskuudessa säilyy.
Tämän vuoksi minua hämmentää nuorten kielteinen asenne uudistusta kohtaan. Eikö muutos ole juuri se, mitä nuoret haluavat? Itse ainakin toivon palveluksen muuttuvan mahdolliseksi kaikille, kenellä on tahtoa puolustaa kotimaataan. Valtion rahoja on turha käyttää pieneen joukkoon epämotivoituneita pojankoltiaisia, kun kutsuntoja laajentamalla olisi mahdollista löytää motivoituneita palveluksen suorittajia.
Kuten hyvä ystäväni kerran totesi: “On todella hyödyllistä kouluttaa jääkärijoukkue, josta puolet lähtevät Espanjaan pilliin puhallettaessa.”
Minä sudin ripsiväriä ja puuteria kasvoilleni sekä heitän pikkulaukun olalle, kun lähden kaupungille. Se ei kuitenkaan estä minua sutimasta vihreää maalia kasvoilleni ja heittämästä rynkkyä kaulalle, kun pitää lähteä viikon harjoitukselle metsään — tai tositilanteen sattuessa puolustamaan kotimaataan.
Onko tämä uudistus parannus? Siihen en osaa vastata, mutta tämä on selvä askel kohti tasa-arvoisempaa asevelvollisuuslakia.
Maija Veteläsuo
