KotiIlmiöitäNäin lahjoitat pyörän sitä tarvitsevalle 

-

Näin lahjoitat pyörän sitä tarvitsevalle 

Tampereella on tällä hetkellä kova tarve pyörille. Ojennathan auttavan kätesi alla olevien ohjeiden mukaisesti ja autat pyörättömiä saamaan ikioman menopelin. Tämä ei vaadi sinulta kuin muutaman toimen. 

Pyörien keräilijät ovat usein näillä penkeillä odottamassa lahjoituksia janojuoman kanssa. Pyörän voit jättää odottamaan lahjoituksen keräilijää kuvan esimerkin mukaisesti. Kuvassa näkyvä keräilijä ei ole pyöränkeräilijä, vaan kerää ruokalahjoituksia. 

Ei myöskään haittaa vaikka pyörä on huonossa kunnossa, kaikki osat voivat tulla tarpeeseen. Esimerkiksi tässä kuvan tapauksessa pyörästä on tarvittu vain rengas. Loppuosat ovat edelleen odottamassa lahjoituksen vastaanottajaa. 

Halutessasi voit ostaa pyörään koristeeksi myös lukon. Lukko voi olla värikäs tai vaikka musta. Lukkoa voit pitää joko kiinni tai auki, pyörä saadaan vietyä lahjoitukseen kummassakin tapauksessa. 

Hyviä paikkoja pyörän lahjoittamiseen Tampereella ovat esimerkiksi rautatieasema…. 

Ja Sokos. Näistä kohteista pyörät saadaan uudelle omistajalle usein alle 24 tunnissa. Käytössä on myös pyörien noutopalvelu, mikäli et pääse viemään pyörääsi lahjoituspisteille. Pyöriä kerätään myös taloyhtiöiden pyörävarastoista sekä sisäpihoilta.  

Lahjoitusten satoa rautatieasemalta. Nämä pyörät siirtyvät hyvin pian uusille omistajille. Huomioithan, että mitä uutuuttaan kiiltävämpi pyörä sinulla on tarjota, sitä nopeammin se todennäköisesti lähtee lahjoitukseen. 

Kun olet vienyt pyöräsi lahjoitettavaksi, voit jatkaa sähköskootterilla (skuutilla) ajamista. Skuutin pysäköintisäännöt ovat eri, kuin esimerkiksi pyörällä. Skuutin voi jättää halutessaan mihin vain, esimerkiksi jalkakäytävälle, pyörätielle tai puuhun.  

+ artikkeleita

Kirjoittaja on Espoosta kotoisin oleva monimediatoimittajalinjan opiskelija, joka on kiinnostunut kirjoittamisesta sekä radio- ja tv-medioiden kanssa toimimisesta. Hän on muuttanut Tampereelle elokuun alussa ja yrittää tutusta kaupunkiin pikkuhiljaa syksyn aikana. Journalismin lisäksi hän on kiinnostunut valokuvauksesta ja liikkuu paljon luonnossa urheilun ja rauhoittumisen merkeissä

+ artikkeleita

Kirjoittaja on parkanolaissyntyinen, nykyisin tamperelaistunut nuori nainen, joka opiskelee monimediatoimittajalinjalla Voionmaan opistossa. Toimittelija hän on ollut syntymästä saakka, mutta toimittajan työ on hänelle uutta. Landelaisuus pysyy lähellä sydäntä, vaikka hän asuukin nykyään kaupungissa. Hänen mielestään on tärkeää löytää huumoriarvoa arkisistakin asioista.

TUOREIMPIA

Kaaos elämysten keskellä

Teksti ja kuvat: Joonas Åhman Viime viikkoina on ollut otsikoissa Smile-elokuva ja sen katsojat. Elokuvasta lähti liikkeelle trendi Tiktok-sovelluksen kautta, jossa ihmiset kuvaisivat reaktiovideoita elokuvan aikana....

Käytettyjen levyjen myynti ei osoita hiipumisen merkkejä 

Nuorten määrä käytettyjen levyjen ostajissa lievässä nousussa. Kotimaisten levykauppojen divarimyynti kukoistaa. Käytettyjä vinyyli- ja CD-levyjä myydään sekä ostetaan Tampereella edelleen aktiivisesti. Liikkeisiin kerralla myyntiin tulevien käytettyjen...

Voionmaan musaskene

Voionmaan koulutuskeskuksesta löytyy paljon musiikin tekijöitä. Musiikin luominen vaatii silmää hyville sanoille, korvaa hyville melodioille ja rummuille. Haastattelin neljää musiikintekijää Voitsilta. Tuomas Leppä aka DJ TuTu,...

Kun silmissä alkaa yhtäkkiä sumentua

Aiemmin silmälasit ostettiin vasta kun ilman niitä ei enää nähnyt mitään. Nykyään nuoret pyrkivät laseilla ennen kaikkea suojelemaan silmiensä terveyttä. Vaikka silmälaseja on ollut käytössä vuosisatoja,...

SUOSITUIMPIA