Lapsesta asti heppahullusta Tiina Saarivuoresta tuli kengittäjä monen mutkan kautta.
Teksti Saskia Sundström Kuvat Annu Kukkonen
Tiina Saarivuori ja hänen tyttärensä Linda Penttinen kantavat kengitysvälineitä sinisestä pakettiautostaan tallin puolelle. Kuten muinakin keskiviikkoina, tänään edessä on Laaksolan Ratsutilan ponien kengitystä.
Ensimmäisenä vuorossa on Pekka. Se seisoo tallikäytävällä tottuneen rauhallisena. Penttinen aloittaa Pekan kavioiden työstämisen Saarivuoren puhuessa iloisen innostuneesti kengittäjän työstä ja kavioiden hoidon kokonaisvaltaisesta merkityksestä hevosen hyvinvoinnille.
Kaviohuolto on tärkeää
— Keskimäärin hevonen kengitetään viidestä kahdeksaan viikon välein. Liian pitkät kengitysvälit aiheuttavat nivel-, jänne- ja sidekudosrasituksia, Saarivuori selittää.
Hänen mukaansa kaviohuolto on oleellinen osa hevosen perushuoltoa, aivan kuten rokottaminen, hammashuolto tai hyvä ruokinta, riippumatta siitä onko hevonen kengässä vai ei.
Saarivuori kertoo, että aina välillä ihmiset yllättyvät siitä, mihin kaikkeen kengitys vaikuttaa.
— Kengittämisen tarkoitus on muutakin kuin vain laittaa se uusi kenkä sinne, Saarivuori toteaa.
Hän selittää hevosen kavion kasvavan kengän suojassa.
— Varvas pitenee ja varvasakseli eli alanivelten luusto taittuu virheasentoon kengitysvälin aikana. Kengittäjän tehtävä on palauttaa se suoraksi säännöllisin väliajoin vuolemalla kavio.
Saarivuoren mukaan hevosen kengittämisellä pyritään pääsääntöisesti suojaamaan kavion liiallista kulumista. Lisäksi kengällä voidaan tukea jalkaa ja helpottaa erilaisia vaivoja, kuten kinnerpatin aiheuttamaa kipua liikkuessa.
Ei työtöntä päivää
Yrittäjänä toimiva Saarivuori tekee pääsääntöisesti viikossa neljä täyttä työpäivää kengityksen parissa. Hänellä on pitkälti toistasataa kengitettävää hevosta asiakaskunnassaan ja viikon aikana hän tekee noin 25 kengitystä.
Yhden päivän viikossa Saarivuori pyrkii tekemään hevoshierontaa, jonka hän toteaa olevan jonkinlaista vastapainoa kengityksen työasennoille, ja siten auttavan omaa kehoa jaksamaan fyysistä työtä.
Saarivuoren mukaan kengittäjien työtilanne on Suomessa hyvä. Useammalla suunnalla on pulaa kengittäjistä.
— Sepälle, joka osaa hoitaa työnsä hyvin ja asiallisesti, löytyy kyllä ihan varmasti töitä, Saarivuori sanoo.
Hänellä itsellään ei ole ollut työtöntä päivää. Päinvastoin ajoittain hän joutuu jopa kieltäytymään työtarjouksista. Kiireisyys vaihtelee vuodenajan mukaan. Talven tai kesän tullessa on vilkkainta, kun hevosille vaihdetaan talvi- tai kesäkengät.
Vaiheikas urapolku
47-vuotias Saarivuori päätyi kengittäjän ammattiin yhdeksän vuotta sitten monen mutkan kautta. Ensikosketuksen hevosiin Saarivuori sai noin seitsemänvuotiaana. Perheen naapurissa oli shetlanninponeja, ja äidin työkaverilla suomenhevosia sekä lämminverisiä entisiä ravureita, joita sai käydä hoitamassa ja ratsastamassa. Ratsastuskoulussa Saarivuori pääsi käymään vain muutaman kurssin, sillä lähin oli 50 kilometrin päässä.
Hän sanoo olleensa “heppahullu” ja paljastaa unelmoineensa lapsena kilparatsastajan ammatista.
— Haaveilin, että minusta tulee sellainen Kyra Kyrklund ja että lähtisin Ypäjän hevosopistoon, Saarivuori kertoo.
Toinen hänen haaveammattinsa oli rekkakuski ja hän päätyikin ajamaan työkseen linja-autoa. Musiikkialan töitä Saarivuori teki kymmenisen vuotta laulajana yhtyeessä. Hevoset ovat kuitenkin seuranneet tavalla tai toisella Saarivuoren mukana läpi elämän. Ratsastuksen hän aloitti uudestaan oman tyttärensä innostuttua lajista, ja vuonna 2015 he hankkivat Putte-hevosen.
Oikea varustus ja ennakointi
Kengittäjä on työssään jatkuvasti tekemisissä isojen monisatakiloisten pakoeläinten kanssa. Saarivuoren mukaan työturvallisuutta lisäävät turvakengät ja kengityslahkeet tai kengitysessu.
— Osa sepistä käyttää kengittäessään hanskoja, toiset eivät. Kerrospukeutuminen auttaa pitämään kengittäjän kuivana ja lämpimänä. Lämpötila voi vaihdella tallista riippuen, Saarivuori kertoo.
Hänen mukaansa hevosen omistaja voi parantaa kengittäjän työturvallisuutta muun muassa siten, että kertoo kengittäjälle etukäteen, mikäli tietää hevosellaan olevan taipumusta potkia. Tällöin kengittäjä osaa varautua.
Naurua ja mieleenpainuvia tilanteita
Saarivuoren mielestä parasta hänen työssään on jatkuva kehittyminen ja ongelmien ratkaiseminen.
— Ja hevoset. Ne ovat persoonia ja tulevat iholle.
Hän sanoo, että varsinkin ponit järjestävät hauskoja tilanteita.
— Välillä on nauru todella herkässä, kun ne käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät. On kaiken maailman pussailua ja yhden kerran hevonen alkoi availla rintaliivini hakasia, kun tutkailin sen etujalkaa, Saarivuori kertoo.
Mieleenpainuvimpana kengitettävänä Saarivuori mainitsee nyt jo vihreämmillä laitumilla laukkaavan, säkäkorkeudeltaan lähes kaksimetrisen shirehevosen. Hevonen oli hyvin kiltti, mutta sen valtava koko toi oman haasteensa kengän työstämiseen.
— Silloin ensimmäisellä kerralla jännitti niin sanotusti, että miten tästä selvitään. Mutta hyvin siitä selvittiin, Saarivuori naurahtaa.
Pääsääntöisesti Saarivuori takoo kenkää kylmänä, mutta shiren kenkä oli niin paksua rautaa, että hänen täytyi ottaa ahjo ja lämmittää se ensin.
Tulevaisuuden suunnitelmia kysyttäessä Saarivuori vastaa toivovansa saavansa pitää vakituisen asiakaskuntansa ja että hevoset liikkuisivat hyvin.
— Haluan pystyä onnistumaan perustyössäni päivästä toiseen ja jatkaa myös hevoshierojantyössä.
Kuvat Annu Kukkonen
