Koirien vaatteet ovat kalliita, mutta pakollisia: kuvasimme puetut koirakaverit

Pienille koirille vaatteet ovat tarpeen talvikeleillä. Hintaa vaatteille saattaa tulla useita kymmeniä euroja.

Talvella ulkoilevilla koirilla näkee jos jonkin näköistä vaatetusta. Bostoninterrieri Millillä on monta erilaista vaatetta eri keleille. Lyhytturkkisena rotuna se palelee talvisin, joten pukeutumiselle on tarvetta.   

–  Milliä täytyy pukea kesän lopusta kesän alkuun. Se saattaa loppukesän iltoina palella, joten sitäkin varten on ohuita vaatteita. Sitten on välikausitakkia, toppatakkia ja sadeasuja. Koville pakkasille on sitten erikseen vielä paksummat vaatteet, Millin omistaja Ella Heineman kertoo.   

Millillä on kaksi kerrosta vaatetta, jotta kylmä ja kosteus pysyvät poissa iholta.

Heinemanin mukaan koirien vaatteet saattavat olla kalliimpia kuin lasten vaatteet. Millin kallein haalari on maksanut noin 90 euroa.  

–  Osa myytävistä vaatteista saattaa olla huonolaatuisia. Koiran vaatteissa panostaisin ehdottomasti laatuun.  

Heineman on sitä mieltä, että koiralle on syytä pukea talvella vaatteita, vaikka koira ei niistä itse tykkäisi. Milli kuitenkin tykkää olla puettavana, eivätkä lenkit sen takia jää pakkasillakaan tekemättä.   

Heinemanin mukaan kaikille roduille ei löydy yhtä helposti vaatteita. Hänellä itsellään on käytettyjen koiratarvikkeiden yritys, joten aihe on tuttu.  

–  Rotevammalle rodulle ei välttämättä löydy vaatetta kaupoista. Myös villakoira voi olla hankala, koska rodulla on pitkät jalat.   

Koiran vaatteiden hankinnassa pitää olla myös itse aktiivinen ja etsiä tietoa. Kaikki eivät välttämättä tiedä merkeistä, jotka tekevät erilaisille koirille asuja.  

–  Merkkejä ei missään telkkarissa mainosteta. Pitää olla itse valveutunut tai sitten koira kulkee nilkat paljaana talvella, Heineman sanoo.   

Vaatteiden lisäksi myös syli lämmittää kylmällä säällä.

Kleinspitz Pici pukeutuu lumisadepäivänä värikkääseen asuun. Pörröisestä turkista huolimatta siltä puuttuu pohjavilla, joten talvella saattaa tulla kylmä ja asuja kaivataan. Myös Picin vaatekaapista löytyy säähän kuin säähän sopiva vaatetus. Takkeja on sadekeleihin ja pakkasille yhtä lailla. Myös Picin omistaja Johanna Niemen mukaan koiran vaatteet ovat kalliita.  

–  Picillä on vaatteita ihan syystä, eikä sitä muuten vaan pueta. Koiran vaatteet maksavat varmaan enemmän kuin omat vaatteet. Nytkin päällä oleva takki maksaa noin 40-50 euroa. Paksummat vaatteet maksavat vielä enemmän. Töppöset ovat sitten kahdestakymmenestä eurosta eteenpäin.

Picin värikkääseen takkiin yhdistyvät siniset tossut.

Niemi on kokenut koiralle vaatteiden ostamisen kuitenkin helpoksi.  

–  Tampereella on hyvin lemmikkitarvikeliikkeitä, mistä saa vaatteita. Ja on hyvä, kun vaatteita pääsee sovittamaan, ettei tarvitse ihan arvalla ostaa. Karvan määrä saattaa kuitenkin vaikuttaa vaatteen kokoon, Niemi kertoo.  

Vaikka vaatteet ovat tarpeellisia, ei Pici itse aina välitä lenkkeilystä vaatteiden kanssa.   

–  Pici välillä vastustaa pukeutumista, mutta kyllä se sitten tottuu äkkiä. Kevyet tossut menevät helposti, niitä se ei varmaan edes huomaa. Paksummista tossuista se ei välitä.   

Yleensä Piciä puetaan vasta kymmenen asteen pakkasilla. Se on kuitenkin jo alkanut itse ilmaista, että pihalla tulee kylmä. Tästä syystä vaatteet ovat löytäneet päälle jo vähän etuajassa.  

Suojaavien vaatteiden kanssa lumisadekaan ei haittaa.

Jouko Hakalalla on mukanaan kohta 11-vuotias koiravanhus Pena. Pena on rodultaan cockapoo, eikä se samalla tavalla palele talvisin kuin lyhytkarvaisemmat rodut. Cockapoot ovat cockerspanielin ja villakoiran sekoituksia, joten villaa löytyy omastakin takaa.   

–  Nyt on vaatteet lähinnä sateen takia. Talvella sitä ei tarvitse pukea. Toinen samanlainen sadetakki löytyy mustana. Pena ei itse välitä sateesta. Sillä on sadetakki myös siksi, ettei märkä turkki kastele sisällä huonekaluja, Hakala kertoo.

Penan lenkit ovat iän myötä vähentyneet paljon.

Penan kohdalla vaatteisiin ei ole tarvinnut laittaa paljoa rahaa. Hakalan mukaan Penalle ostetut vaatteet ovat halvimmasta päästä.  

–  Kympeissä nämäkin vaatteet joka tapauksessa menee. Penalla ei ole mitään sen enempää merkkivaatteita. Ihan kovimmille pakkasille on sitten villavampaa vaatetta. Tossutkin on, mutta ne pysyvät vain hetken jalassa.

Kuvat: Jenna Taipale

+ lisää artikkeleita

Tuoreita

Ei-minä-hahmoista monitasoiseksi sarjaksi – vuoden mittainen oppimisprosessi

Voionmaan nuoret näyttelijäopiskelijat loivat omista ideoistaan kokonaisen draamasarjan –...

Yhteistyö kantaa: Kokkolan AV-tuotanto yhdisti oppilaitokset ja opiskelijat

Kokkolassa toukokuussa järjestetty Uutta osaamista etsimässä -webinaari osoitti konkreettisesti,...

PINNAN ALLA – Opettajan näkökulmia Voionmaan narratiivisen videon työpajaan

Voionmaan narratiivisen videon työpaja tarjosi sukelluksen tarinankerronnan ytimeen. Opettajana...

Psykologialinja antaa pohjan yliopistoon

Voionmaan kansanopiston psykologialinjan lukuvuosi koostuu suurimmaksi osaksi psykologian perusopinnoista....

Luitko nämä?

Teatterin lavalta takaisin kouluun 

Kun esiintyminen virtaa verissä, eivät vastakkaiseen suuntaan puhaltavat tuuletkaan...

Vuosi voitsilla

Millaista on opiskella Voitsilla toimittajaksi? Videolla opiskelija Ella Vuokila kertoo...

Tampereen yliopiston valtauksessa puuroa kuluu litroittain ja telttoja on kuin pienessä kylässä

Tampereen yliopisto oli vallattuna 11 päivää. Toimittajalinjan Liinu Nieminen...

Somen vinksahtanut keskustelukulttuuri 

Mikä oikein vaivaa, kun täytyy päästä sanomaan jotain, mitä...

Kaikilla on oikeus apuun

Maanantai-iltana puoli yhdeksän aikaan ulko-ovea avatessa kuuluu taloyhtiön hissistä...

Ei-minä-hahmoista monitasoiseksi sarjaksi – vuoden mittainen oppimisprosessi

Voionmaan nuoret näyttelijäopiskelijat loivat omista ideoistaan kokonaisen draamasarjan – hahmot, juonet ja tunteet. Ville Kurjen ohjaama Aina jotain vie katsojan yksinäisyyden, ystävyyden ja kasvamisen...

Yhteistyö kantaa: Kokkolan AV-tuotanto yhdisti oppilaitokset ja opiskelijat

Kokkolassa toukokuussa järjestetty Uutta osaamista etsimässä -webinaari osoitti konkreettisesti, mitä oppilaitosten välinen yhteistyö parhaimmillaan voi tarkoittaa – ennen kaikkea opiskelijoille. Tapahtuma ei ollut pelkkä...

PINNAN ALLA – Opettajan näkökulmia Voionmaan narratiivisen videon työpajaan

Voionmaan narratiivisen videon työpaja tarjosi sukelluksen tarinankerronnan ytimeen. Opettajana seurasin läheltä, kuinka opiskelijat ottivat haltuunsa sekä visuaalisen ilmaisun että narratiivisen ajattelun perusteita. Työpajan keskeinen tehtävä...