Pyörähdä näillä, osta ja erotu

Pukeutuminen voi olla monelle oleellisin tapa ilmentää omaa ajatteluaan sekä mielipiteitään. Oman tyylin löytäminen voi viedä aikaa, mutta siihen kannattaa panostaa ja kirpputorit ovat epäilemättä parhaita paikkoja lähteä etsimään omaa tyyliä. Listasimme muutamia Tampereen parhaita second hand -liikkeitä, joiden vaatteilla erotut taatusti joukosta. 

Kuudesta listamme kirpputorista päätimme tutustua ensimmäisenä Tammelasta löytyvän kirpputori Buenon vaatetarjontaan. Heti sisään astuessa huomasi, että paikalla on paljolti vähän käytettyjä vaatteita ja enimmäkseen aika uusia. Jos kaipaat vintage-vaatteita, ei Bueno välttämättä ole paras paikka niiden löytämiseen. Tosin, koska kyseessä on itsepalvelukirpputori, niin saattaa sieltä joskus bongata pöydän täydeltä vintagea.   

Ominaista kyseiselle kirpputorille on, että pöytien vaatteiden koot on ilmoitettu erikseen jokaisen rekin yläreunassa lapulla. Näin kirppistelijän on helppo huomata pöydät, joista mahdollisesti löytää omaa kokoa olevia vaatteita. Buenossa on kaiken kaikkiaan hienostunut, mutta rento tunnelma. 

Uudehkoa ja vanhaa — Kaikkea katutyylistä retroon 

Tammelassa oleiltuamme vierailimme myös Kätkö Vintagessa, joka on amerikkalaishenkinen katutyylikirppari, ja osan vaatteista liikkeen omistaja tilaakin suoraan Pohjois-Amerikasta. Paikka on nimensä mukaisesti kuin kätkö — se on pienehkö, tummanpiirteinen soppi, jonne vaatteet on aseteltu esille leikkisästi. Muun muassa collegepaitoja on esillä suloisissa matkalaukuissa, näteissä pyörivissä rekeissä ja seinillä. Kätkö ei alkuun vaikuta lainkaan kirpparilta, mutta suurin osa tuotteista on kuitenkin vintagea. Hintaluokaltaan Kätkö on kierroksemme kalleimpia, mutta samalla laadukkaimpia.  

Laukontorilta puolestaan löytyy kaksikerroksinen Tarina, josta löytyy niin vintage -vaatteita kuin myös koruja sekä asusteita. Täältä löytyy helmiä, kun malttaa viettää rekkien äärellä pidemmän hetken. Täällä ei huippulöytöjä välttämättä aseteta paraatipaikalle, vaan tavan tallaajallakin on mahdollisuus napata itselleen sen, minkä kirpparikonkari olisi jo muualla saattanut itselleen ottaa. Tarina on puolestaan lompakolle ystävällisempää kaliiberia. 

Tarinasta löytyy myös paljon koruja, kuten nämä 70-luvun tyyliset puiset korvikset monissa eri sävyissä (6,50e). Kuva: Atte Tornikoski

Hämeenpuiston läheisyydessä, Tampereen Kaakinmaalla sijaitsee neljäs kohteemme kirpputori Kodin Kakkonen. Yli 1000m² suuruinen kirpputori säteilee retrohenkeä ja saatatkin löytää erityisen paljon kaikkea ikääntynyttä astuessasi sisään. Liikkeen retrovaatteiden valikoimasta löytyy erityisesti hulppeita mekkoja, tyylikkäitä takkeja sekä erilaisia villapaitoja. Yksinkertaisesti sanottuna tämä kirpputori on sekalainen setti kaikkea 60 -luvulta nykypäivään.  

Monenmoista vintagea 

Tammelassa sijaitsevan Yesterdayn myyjällä Tuire Virtasella on kadehdittavan erikoinen tapa myydä, hän silmäilee ensin asiakastaan hetken ja alkaa sitten ideoimaan pursuavasta vintage-vaatekokoelmastaan toinen toistaan karskimpaa vaatekokonaisuutta. Hän räätälöi tuotteet asiakkaalle rohkeasti melkeinpä kysymättäkin. Hän tuntee liikkeensä läpikotaisin ja osaa löytää asiakkaalleen vaatteet nopeasti, mutta jos liikkeessä etsisi jotain tiettyä, olisi se kuin aarteenetsintää. Kun ostat vaatteesi täältä, voit olla varma, etteivät ne tule kadulla vastaan jonkun toisen yllä. Virtasen huomassa voi käydä helposti niin, ettei liikkeestä poistu ilman edes yhtä pientä löytöä. Täältä saattaa hyvinkin todennäköisesti mukaan tarttua nahkatakki jos toinenkin, sillä takit ovat paikan bravuuri.  


Kuudentena kierroksellamme vierailimme myös Lielahden Nextiilissä, josta asiakkaan on helppo löytää etsimänsä. Vaatteet on jaoteltu selkeästi tyyleittäin sekä vuosiluvuittain. Nextiilistä löydät muun muassa katutyyliä, urheiluvintagea sekä retromuotia kuusikymmentäluvulta ysärille. Lisäksi vaatteet on myös laitettu värijärjestykseen, mikä helpottaa entisestään mieluisten vaatteiden löytymistä. Yllättävänä yksityiskohtana Nextiilistä löytyy myös oma rekki kamppailulajipuvuille. Rekistä löytyy muun muassa niin hapkido-dobokeja kuin judo- ja karatepukuja.  

Uskomme yhden syyn kirpputorien suosioon tänä päivä olevan niiden luoma yhteisö sekä ihmisten itseilmaisun tarve. Useat haluavat erottua joukosta ja second hand -liikkeistä löytyvillä vintage -vaatteilla, upeilla nahkatakeilla sekä leveälahkeisilla housuilla se on mahdollista. Näiltä kirppareilta on niin aloittelijan kuin kirpparikonkarinkin helppo saada upeita löytöjä aikaiseksi.  

Salli Salo
+ lisää artikkeleita
Kuvat: Kiia Myllymäki, Viivi Päiväsaari & Atte Tornikoski

Tuoreita

Elokuva- ja tv-linjalta alan ammattilaiseksi 

Elokuva- ja tv-linja tarjoaa opiskelijalle läpileikkauksen, millaista on tehdä...

Räppi elämäntapana – Yleisradio ja Voionmaa avaavat oven nuorten todellisuuteen Rap-Akatemiassa

Yleisradion uusi dokumenttisarja Rap-Akatemia on paljon enemmän kuin kuvaus...

Arvaamaton AV-Ala

Arvaamaton AV-ala vie kuulijat audiovisuaalisen maailman kulisseihin – Tampereelta...

Yli kymmenen vuotta yhteistä tekemistä – Voionmaan opiston ja Tredun TV-yhteistyö jättää vahvan perinnön

Voionmaan opiston ja Tampereen seudun ammattiopisto Tredun pitkäaikainen yhteistyö...

Luitko nämä?

Yö Kalevan Prismassa on kuin joulun taikaa

Yöt 24h Prismassa ovat kuin joulun taikaa ympäri vuoden....

Pilvi ympärillämme – pitäisikö kannabis laillistaa Suomessa?

Vihreät teki ensimmäisenä eduskuntapuolueena sunnuntaina 12. syyskuuta päätöksen hyväksyä aloitteen, jonka tarkoitus on kumota kannabiksen...

Kun silmissä alkaa yhtäkkiä sumentua

Aiemmin silmälasit ostettiin vasta kun ilman niitä ei enää...

Pelkkää huvia vai mahdollisuus vaikuttaa? 

Muistan vieläkin elävästi vuoden 2012 Euroviisut. Katselin tuolloin etukäteen...

Arvaamaton AV-Ala

Arvaamaton AV-ala vie kuulijat audiovisuaalisen maailman kulisseihin – Tampereelta...

Elokuva- ja tv-linjalta alan ammattilaiseksi 

Elokuva- ja tv-linja tarjoaa opiskelijalle läpileikkauksen, millaista on tehdä audiovisuaalisia tuotantoja. Läpileikkauksen agendana on mahdollistaa opiskelijalle polku alan jatko-opintoihin ja työllistymiseen. Jerun piilopaikka -pubissa on täysi tohina...

Räppi elämäntapana – Yleisradio ja Voionmaa avaavat oven nuorten todellisuuteen Rap-Akatemiassa

Yleisradion uusi dokumenttisarja Rap-Akatemia on paljon enemmän kuin kuvaus musiikkiopinnoista. Se on syväsukellus nuoruuteen, identiteetin rakentumiseen ja taiteen voimaan – ja samalla esimerkki onnistuneesta...

Arvaamaton AV-Ala

Arvaamaton AV-ala vie kuulijat audiovisuaalisen maailman kulisseihin – Tampereelta käsin. Sarjassa sukellamme tuotantovaiheisiin, alan nykytilanteeseen ja tekijöiden näkemyksiin. Nuorten ja kokeneiden ammattilaisten kertomukset paljastavat,...