Monikamerastudio­työskentelyä Voitsilla

“Kolmekymmentä, kaksikymmentä, kymmenen ja käy!” 

Journalistilinjan opiskelijat pääsivät harjoittelemaan kuluneella viikolla haastatteluiden tekoa monikamerastudiossa. Tilanne oli lähes jokaiselle opiskelijalle uusi, ja samalla se tarjosi ainutkertaisen mahdollisuuden päästä kokeilemaan tv-haastatteluiden tekoa.  

Monikamerastudio haastattelut ovat osa journalistilinjan kaksi viikkoista haastattelukurssia, jota vetää Ylen toimittaja Ari Welling. Kurssi koostuu muun muassa erilaisten media-alan vieraiden esiintymisistä sekä radio- ja tv-haastatteluiden tekemisestä. 

Kuvausryhmänä toimineet elokuva- ja TV-linjan opiskelijat rakensivat koululle aitoa studiota mukailevan tilan valoineen ja kameroineen, jossa haastattelut toteutettiin. Kuvausryhmään kuuluivat muun muassa studio-ohjaaja, kuvaajat, tuottaja ja äänivastaava eli lähes kaikki elementit mitä oikeassakin monikamerastudiossa olisi. Kuvausryhmän läsnäolo loi tuntua siitä, millaista olisi olla mukana oikeassa tuotannossa.  

Viereisessä huoneessa toimi ohjaamo, johon myös journalistilinjan opiskelijat pääsivät vuorollaan tutustumaan. Ohjaamossa ohjaaja sekä ääni- ja kuvamiksaaja vastaavat lopullisesta tuotoksesta, mikä esitettäisiin tositilanteessa tv:ssä. Ohjaamo ja studio tekevät tiivistä yhteistyötä koko ajan keskustelemalla ryhmä-äänipuhelussa. Ohjaamosta ohjaaja muun muassa antaa käskyjä ja ohjeita studion puolelle. Kurssilla varmasti hahmottui se, kuinka laaja ja moniosainen projekti monikamerastudio tuotanto on.  

Kurssilla opittiin, että hyvä valmistautuminen ja taustatyö ovat onnistuneen haastattelun tukipilarit. 

Ohjaamossa ohjaaja ja ääni- sekä kuvamiksaaja tekevät tiivistä yhteistyötä.

Opiskelijat olivat hyvin innoissaan päästessään tositoimiin. 

”Ensin opiskeltiin hieman teoriaa, ja sitten toteutettiin käytännössä. Oli todella hienoa päästä tekemään oikeaa haastattelua kameran edessä!” kertoo journalistilinjan opiskelija Sonja Engberg.  

“Oli myös kivaa, että aiheet sai päättää itse ja pystyi hyödyntämään omaa luovuuttaan”, jatkaa Engberg. Haastatteluissa kuultiinkin aiheita, jotka olivat selkeästi lähellä opiskelijoita, kuten sosiaalisen median luomat ulkonäköpaineet sekä alkoholin värittämä opiskelijaelämä. 

Monikamerastudioon tutustuttiin alkuun katselemalla ja analysoimalla valmiita haastatteluja, minkä jälkeen opiskelijat pääsivät käytännössä kokeilemaan haastatteluiden tekoa koululle rakennetussa studiossa. Journalistiopiskelijat saivat tehtäväkseen valmistella haastattelun ja he pääsivät kokeilemaan sekä haastattelijan että haastateltavan roolia. Tästä kahden hengen haastattelutilanteesta edettiin hieman haastavampaan kolmen hengen tilanteeseen, jossa haastattelijalla oli kaksi henkilöä jututettavanaan. Haastetta ei siis puuttunut, mutta kaikki suoriutuivat tehtävästä hienosti ja hyvillä mielin. Kurssilla opittiin, että hyvä valmistautuminen ja taustatyö ovat onnistuneen haastattelun tukipilarit. 

Studiossa Nea Mella-Aho(vas.) pääsi Vera Krokin(oik.) haastateltavaksi.
Maija Veteläsuo
+ lisää artikkeleita
Kuvat: Ella Vuokila ja Maija Veteläsuo

Tuoreita

Asukkaat pelastivat puutalokorttelin purkamiselta: tällaista on asua satavuotiaassa puutalossa Tampereen keskustassa 

Teksti ja kuvat: Jenna Taipale   Annikin puutalokortteli Tampereen Tammelassa on...

Isoja painoja, magnesiumjauhetta ja kannustusta: Nokian Yrittäjänkadulta löytyy vielä oikea old school -voimailusali

 Teksti: Veeti Pesämaa Kuvat: Annu Kukkonen Yrittäjäkadun voimailutiloissa Nokialla on...

Luontoparatiisiin bussilla: Hervannan Suolijärven luontopolku hurmaa rauhallaan 

Suolijärven luontopolku sijaitsee vain kymmenen kilometrin päässä Tampereen keskustasta....

Yhden voimabiisi on toisen surulaulu: näin musiikki auttaa ihmisiä  

Teksti Saskia Sundström Kuvat Anniina Mäkinen Musiikista on moneen....

Luitko nämä?

Monologiharjoituksia, laulua ja paljon naurua

- Anarkisti!, huudahtaa yksi opiskelijoista.   Lavalla kävelevälle, vielä hahmoaan etsivälle...

“Silloin tuntui, että en lähde hoitoon, koska enhän minä mikään hullu ole” 

Osa miehistä edelleen ennemmin hautaa mielenterveysongelmansa kuin kohtaa ne....

Aktivismin vapaamatkustajat

Sosiaalisessa mediassa aktivismi on paljon esillä. Annetut lupaukset paremman...

Ekologisuus on tyylikästä

Muotigallup paljastaa tamperelaisten vastuullisen pukeutumisen. Kestävä kehitys ja ekologiset valinnat...

Kaikilla on oikeus apuun

Maanantai-iltana puoli yhdeksän aikaan ulko-ovea avatessa kuuluu taloyhtiön hissistä...

Asukkaat pelastivat puutalokorttelin purkamiselta: tällaista on asua satavuotiaassa puutalossa Tampereen keskustassa 

Teksti ja kuvat: Jenna Taipale   Annikin puutalokortteli Tampereen Tammelassa on täynnä historiaa. Se ulottuu 1900-luvun alkuun saakka, jolloin puutalokortteli rakennettiin työväen asuinalueeksi. Tämä alue on...

Isoja painoja, magnesiumjauhetta ja kannustusta: Nokian Yrittäjänkadulta löytyy vielä oikea old school -voimailusali

 Teksti: Veeti Pesämaa Kuvat: Annu Kukkonen Yrittäjäkadun voimailutiloissa Nokialla on maanantaiaamuna vakiotreenaajat paikalla. Lämminhenkinen tunnelma kantautuu heti eteiseen asti. Ihmiset naureskelevat toistensa jutuille hymy huulilla...

Luontoparatiisiin bussilla: Hervannan Suolijärven luontopolku hurmaa rauhallaan 

Suolijärven luontopolku sijaitsee vain kymmenen kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Silti metsässä sai kulkea rauhassa lokakuun lopun iltapäivänä.  Teksti ja kuvat Inkeri Hannula  Lähden kotoa Tampereen keskustasta...