Kaaos elämysten keskellä

Teksti ja kuvat: Joonas Åhman

Viime viikkoina on ollut otsikoissa Smile-elokuva ja sen katsojat. Elokuvasta lähti liikkeelle trendi Tiktok-sovelluksen kautta, jossa ihmiset kuvaisivat reaktiovideoita elokuvan aikana. Viime vuosina on tullut paljon elokuvia, jotka ovat saaneet teinikauhu nimikkeen. Nimike tulee siitä, että katsojat ovat yleensä nuorempia, noin 15-20-vuotiaita. Esitykset ovat monesti riehakkaita ja niistä on tullut paljon palautetta elokuvateattereille.

Onko elokuvateattereissa käyttäytyminen muuttunut näiden trendien myötä ja miten ihmiset elokuvissa käymisen kokevat? Päätin käydä kysymässä elokuvateatterin työntekijöiltä sekä Voionmaan opiskelijoilta, miten he kokevat ihmisten käytöksen yleisesti elokuvateatterissa ,ja ovatko he kohdanneet tätä teinikauhu-ilmiötä. 

Saija Kaasalainen, Voionmaan koulutuskeskuksen opiskelija, miten sinun mielestäsi ihmiset yleisesti käyttäytyvät elokuvateatterissa?

Saija Kaasalainen on Voionmaan konkareita. Hän tietää miten elokuvat saadaan valmiiksi kankaalle.

— Yleensä suhteellisen hyvin. Välillä siellä kuuluu kuiskintaa ja karkkipussin rapinaa, mut ei siitä yleensä häiriinny itse. 

Mitä mielestäsi tarvitaan hyvään elokuvateatteri kokemukseen?

— Se että on hyvät herkut ja hyvät paikat. Sitten myös hyvä leffa ja se ettei ole häiriötekijöitä esimerkiksi huutelua ja muuta sellaista.  

Oletko kokenut huonoa käytöstä elokuvateatterissa?

— Oikeastaan näitä perusasioita juttelua ja puhelimella olemista, mutta ei ole koskaan tarvinnut ketään poistaa salista kun olen ollut katsomassa elokuvaa. Kerran yksi piti pullolla ärsyttävää ääntä, mutta kun hänelle sanottiin niin sekin loppui.

Mitkä esitykset ovat mielestäsi sotkuisimpia? (Ikä ja anniskelut?)

— Varmaan esitykset missä on eniten teini-ikäisiä. Tuntuu siltä että ne ei arvosta siisteyttä. 

Oletko itse joskus käyttäytynyt huonosti elokuvissa?

— Kerran yhden todella huonon elokuvan lopputekstien aikana aloin nauramaan aika paljon, ja takana oleva henkilö alkoi potkimaan selkänojaani ilmeisesti merkiksi, että lopettaisin. Ei siis mitään vakavampaa. 

Oletko kokenut teinikauhu ilmiötä?

— En oikeastaan. Kävin katsomassa tämän kohutun Smile -elokuvan, ja siellä ihmiset osasivat käyttäytyä kun leffa alkoi. Olen kuullut kyllä melkoisia juttuja siitä, mitä on tapahtunut, mutta omalle kohdalle ei ole sattunut.

Akseli Jaakola, Voionmaan koulutuskeskuksen opiskelija, miten sinun mielestäsi ihmiset yleisesti käyttäytyvät elokuvateatterissa?

Pienen tauon jälkeen Akseli Jaakola on takaisin Voionmaalla. Hän on elokuvien suurkuluttaja.

— Mielestäni pääsääntöisesti hyvin. Oman kokemukseni mukaan varsinkin Oulaisten elokuvateatterissa, missä olen käynyt todella paljon, niin siellä on ollut aina hiljaista. Jos siellä jotain puhetta kuului, niin se oli yleensä joku lapsi, jonka vanhemmat sai sitten hiljennettyä nopeasti. 

Mitä mielestäsi tarvitaan hyvään elokuvateatteri kokemukseen?

— Normaaleihin moderneihin elokuviin on se, että kaikki on hiljaa ja tuijottaa sitä ruutua. Kun ollaan esimerkiksi leffa-festivaaleilla katsomassa tiettyä elokuvaa, niin sehän parantaa sitä kun porukka huutaa ruudulle.

Oletko kokenut huonoa käytöstä elokuvateatterissa?

— Olin juuri muuttanut Tampereelle ja menin katsomaan elokuvaa. Esityksessä melkein vieressäni istui mies, joka kommentoi koko elokuvan ja sanoin hänelle asiasta monesti. Leffan jälkeen hän taisi antaa minulle tappouhkauksen, mutta tällaisia ei tule yleensä vastaan.  

Mitkä esitykset ovat mielestäsi sotkuisimpia? (Ikä ja anniskelut?)

— Varmaan esitykset missä on paljon lapsia, koska ne ei tietenkään ymmärrä. Myös esitykset missä ihmiset ovat aivan kännissä, esimerkiksi festivaalit. 

Oletko itse joskus käyttäytynyt huonosti elokuvissa?

— Kerran ja siitä minulla on vähän huono fiilis. Siellä Oulaisten teatterissa kavereiden kanssa oltiin katsomassa Cure for Wellness- elokuvaa ja me luultiin että saatiin näytös täysin itsellemme, mutta juuri ennen elokuvaa oli joku meidän taakse tullut sitä lisäksemme katsomaan. Muuten käyttäydyttiin hyvin, mutta lopussa aloimme nauramaan ehkä liiankin paljon. Henkilö ei tullut koskaan sanomaan asiasta, että en tiedä pilattiinko hänen kokemus. 

Oletko kokenut teinikauhu-ilmiötä.

— En ole kokenut. Kuullut kyllä jenkkilästä, että siellä tuo taitaa olla arkipäivää. Uskaltaako suomalaiset edes tehdä noin?

Kiira Kruuti, elokuvateatterityöntekijä, miten sinun mielestäsi ihmiset yleisesti käyttäytyvät elokuvateatterissa?

Elokuvateattereissa on iso ja kallis kalusto että elokuvat saadaan näyttämään ja kuulostamaan hyvältä, tietää Kiira Kuuti.

— Pääsääntöisesti ihan hyvin. Tää on sellainen paikka, mihin ihmiset itse päättävät tulla viihtymään ja siksi ihmiset ovat täällä yleensä iloisella tuulella. Sieltä löytyy kuitenkin myös se toinen ääripää.

Mitä mielestäsi tarvitaan hyvään elokuvateatteri kokemukseen?

— Hyvä asiakaspalvelu. Se että on puitteet kunnossa, esimerkiksi teknilliset asiat. Myös että on siistiä ja on yleisesti mukava tunnelma. Tottakai myös se, että on hyvä elokuva.

Oletko kokenut huonoa käytöstä elokuvateatterissa?

— Olen kokenut huonoa käytöstä sekä asiakkaana, että töissä. Kun olen ollut katsomassa elokuvaa, on ollut puhumista ja kännykän käyttöä, mutta yleensä siihen on auttanut kun on sanonut suoraan asiasta. Hyvä esimerkki on tämä uusi Smile-elokuva, missä on ollut todella huonoa käytöstä. Näytöksissä on esimerkiksi poltettu sähkötupakkaa, otettu kuvia ja meluttu. Kassalla sitten kuulee taas tyytymättömiltä asiakkailta haistattelua, jos ei ole vaikka päässyt anniskelunäytökseen sisälle. 

Mitkä esitykset ovat mielestäsi sotkuisimpia? (Ikä ja anniskelut?)

— Mun mielestä sotkusimmat on lastenelokuvat ja nämä teinikauhut. Lapsille tottakai voi antaa sen anteeksi. Näistä teini-esityksistä on löytynyt mitä kamalimpia löytöjä, esimerkiksi kortsuja, nuuskapusseja ja kynsiä on pureskeltu. Sitten kaikki roskat vaan jätetään sinne saliin. Ei kyllä lasten esityksissä vanhemmatkaan aina vie roskia roskiin. 

Oletko itse joskus käyttäytynyt huonosti elokuvissa?

— Pakko myöntää, että on sitä ehkä joskus. Se on sitten taas ollut enemmän tämmöistä innostuksen tuomaa puhumista ja nauramista. 

Oletko kokenut teinikauhu ilmiötä.

— No olen. Olen oppinut näin jonkun aikaa elokuvateatterissa työskennellessä, että näihin näytöksiin ei mennä pahimpiin aikoihin esimerkiksi illalla ja viikonloppuna. Kun niissä on käynyt, niin se on kyllä välillä melkoista perseilyä.

Mitkä asiat olisi ihmisten hyvä muistaa elokuvateatterissa käydessään?

— Hyvät käytöstavat ja roskat roskiin. Nauti leffasta ja anna muidenkin nauttia siitä.

Samu Oksanen, elokuvateatterityöntekijä, miten sinun mielestäsi ihmiset yleisesti käyttäytyvät elokuvateatterissa?

— Valtaosa käyttäytyy fiksusti ja siivosti. Sitten on näitä yksittäistapauksia, joille elokuvat ei ole elämäntapa, vaan lähdetään hakemaan omalle some-tilille katsojia trendien perässä. Esimerkkinä tämän Smile-elokuvan katsojat, jonka Tiktok on villinnyt ja Kätyrit-elokuvan katsojat, jotka puku päällä tulevat katsomaan elokuvaa ja liiskaamaan banaaneja esityksissä.

Mitä mielestäsi tarvitaan hyvään elokuvateatteri kokemukseen?

— Elokuva itselleni on tärkein. Sivussa olevat tilpehöörit, herkut ja fiilistelyt vain tukevat sitä. Kun päätän lähteä kotoa sohvalta katsomaan elokuvaa, niin se on sen elämyksen takia mitä mikään parhainkaan kotiteatteri ei pysty korvaamaan. Asiakaspalvelu myös tottakai on tärkeää, jos se on positiivista siitä jää hyvä muisto. Samoin käy jos se on negatiivista, niin kyllä siitäkin jää ikävä muisto. Harvoin kyllä hyvä asiakaspalvelu pelastaa huonoa elokuvaa.

Oletko kokenut huonoa käytöstä elokuvateatterissa?

— Itselleni asiakkaana ei ole näitä ikäviä tapahtumia sattunut ja myös henkilökuntana olen yleensä sitten kuullut asioista toisen käden kautta. Tottakai on aina näitä puhelimen räplääjiä ja pienirakkoisia vessassa kävijöitä, mutta ei mitään sen vakavampaa.

Mitkä esitykset ovat mielestäsi sotkuisimpia? (Ikä ja anniskelut?)

— Jokainen elokuva osaa yllättää kyllä. Jos pitää kaksi nostaa, niin yritysnäytökset ja koko perheen elokuvat. Yritysnäytöksissä yleensä jaetaan ihmisille popparit ja muut herkut, ja kun ilmaiseksi saa, nii jälkikin on sen näköistä. Lapsia ei tietenkään voi syyttää, koska yleensä, jos siellä on sotkuista, niin se on merkki siitä, että on nautittu. 

Oletko itse joskus käyttäytynyt huonosti elokuvissa?

— Pakko kyllä myöntää, että ei tule mieleen että olisin. Toki joku samassa tilanteessa ollut saattaisi olla eri mieltä. En räplää puhelinta ja yritän hillitä isoimmat reaktiot. En osta myöskään rapisevia karkkeja ja muita tällaisia. 

Oletko kokenut teinikauhu ilmiötä.

— Vähän jännitin, kun menin katsomaan uuden Halloween Ends -elokuvan ensi-iltaan melkein täyteen Isense- saliin, mutta siellä ihmiset osasivat käyttäytyä. Ei oikeastaan itselle henkilökohtaisesti ole tullut vastaan.

Mitkä asiat ihmisten olisi hyvä muistaa elokuvateatterissa käydessään?

— Elokuvateatterin kultaisen etiketin pystyy kiteyttään niin, että pyrkii aiheuttamaan kanssa olijoille mahdollisimman vähän häiriötä. Kotona pystyy sitten käyttäytymään miten haluaa. Pitää muistaa että pääsääntöisesti ihmiset ovat tulleet elokuva edellä, eikä että sopiiko tämä leffa omaan some-profiiliin. Tottakai elokuvaan saa reagoida, mutta pidetään puhelimet taskuissa ja viedään isoimmat roskat roskiin. Se mikä ehkä meillä suomalaisilla on vaikeaa, niin tulkaa suoraan sanomaan henkilökunnalle jos esityksessä on jotain vikaa, vaikka teknillisesti. Tieto tulee paremmin sitä kautta, kuin että laittaa viestiä asiakaspalveluun. 

Onko sosiaalinen media nostanut huonoa käytöstä elokuvateattereissa? Somesta nousee aika ajoin kyseenalaisia trendejä, jotka rohkaisevat ihmisiä tekemään kaikenlaisia asioita esityksen aikana. Puhelin tulee helpommin ulos taskusta nykyään, myös elokuvateatterissa. Jokainen on varmasti kokenut pientä häiriköintiä esityksessä, mutta onneksi tällaiset isommat tempaukset ovat vielä harvinaisempia. Suurin osa ihmisistä kuitenkin käyttäytyy hyvin. Pitää muistaa, että elokuvateatterityöntekijät tekevät parhaansa luodakseen meille katsojille mukavan elokuvateatteri kokemuksen, joten muistetaan mekin peruskäytöstavat ja yritetään olla mahdollisimman siistejä.

Joonas Åhman
+ lisää artikkeleita

Tuoreita

Matka kasvatuksen maailmaan 

Kasvatustieteen peruslinjalla syvennytään vuoden ajan kasvatukseen; eikä vain muiden...

Työväenmuseo Werstaan päänäyttelyn lyhytelokuvat ovat voitsilaisten käsialaa

Voionmaan koulutuskeskus on saanut kunnian olla mukana toteuttamassa Työväenmuseo...

“Silloin tuntui, että en lähde hoitoon, koska enhän minä mikään hullu ole” 

Osa miehistä edelleen ennemmin hautaa mielenterveysongelmansa kuin kohtaa ne....

Pinkkiä feminismiä: Barbie-elokuva näyttää todellisen maailman epätasa-arvon ja joitakuita se harmittaa

Barbie-elokuva on rehellinen feministinen kannanotto, joka tulee tarpeeseen. Elokuvassa...

Luitko nämä?

Pitkän parisuhteen taustalla hikeä ja pullantuoksua 

Metsäpolku on peittynyt koivuista pudonneisiin kellertäviin lehtiin. Polulla kulkevat...

Kannabiksen matka lääkkeestä maailman ykköshuumeeksi

Viimeisten vuosikymmenten aikana kannabis on aiheena noussut esiin kerta...

Ekologisuus on tyylikästä

Muotigallup paljastaa tamperelaisten vastuullisen pukeutumisen. Kestävä kehitys ja ekologiset valinnat...

Kaunistelemattomat koulupäivät eli otoksia valokuvauslinjalta

Kaunistelemattomat koulupäivät -juttusarja sisältää ottoja valokuvauslinjan päivistä. Aina ei...

Yhdeksän tien risteys

Ratinan tunneligalleria 9.1.-30.6.2021 Tunneligalleriassa debytoivat Jiri Honkala, Tero Huhtala, Rasmus...

Matka kasvatuksen maailmaan 

Kasvatustieteen peruslinjalla syvennytään vuoden ajan kasvatukseen; eikä vain muiden opettamiseen, vaan myös omaan itseensä oppijana. Koulutuksen aikana opitaan myös, ettei kasvatustiede tarkoita pelkkää opettamista,...

Työväenmuseo Werstaan päänäyttelyn lyhytelokuvat ovat voitsilaisten käsialaa

Voionmaan koulutuskeskus on saanut kunnian olla mukana toteuttamassa Työväenmuseo Werstaan uutta päänäyttelyä. Voitsilaiset ovat olleet mukana tuottamassa päänäyttelyssä esillä olevia lyhytelokuvia.  Näyttely avautui yleisölle 16....

“Silloin tuntui, että en lähde hoitoon, koska enhän minä mikään hullu ole” 

Osa miehistä edelleen ennemmin hautaa mielenterveysongelmansa kuin kohtaa ne. Avun hakemista voivat hankaloittaa häpeä, maskuliinisuuden rikkoutumisen pelko sekä perinteinen miehen malli.   –En enää tiennyt että...