Moottorien pärinää ja luonnon läheisyyttä 

Ralliautoilun seuraaminen on mainio tapa ulkoilla, ja näkökulmat eroavat kokemuksen mukaan. 

Aikaisia aamuja. Hiekkateitä kaukana taajamasta. Luonnon kauneutta. Jyliseviä moottoreita. Ralliautoilulla ja sen seuraamisella on aivan erityinen paikka suomalaisessa urheilussa. Siihen vihkiytyneet henkilöt saattavat kiertää kolmenakymmenenä viikonloppuna vuodessa Suomen hiekkateillä nähdäkseen minuutin välein mainoksin peitetyn, tulenlieskoja sylkevän auton vilahtavan ohi. Sitä miksi näin tehdään, voi olla vaikea selittää lajia seuraamattomalle henkilölle. Tämän vuoksi halusinkin lähteä viemään “uutta verta” penkan päälle. 

Sain mainion tilaisuuden verrata eri kokemuspohjilla varustettujen henkilöiden ralliautoilun seuraamista. Petri Koivisto on 58-vuotias, pitkän linjan autourheilumies, jota rallikärpänen puraisi jo ennen kultaista kahdeksankymmentälukua. Ystävälleni Otto Märkjärvelle, 28, lokakuun toisena viikonloppuna ajettu rallikilpailu taas oli elämän ensimmäinen kosketus ralliautoiluun.  

”Ehdottomasti lähdetään!”, reissua ehdotettuani. 

Rallikilpailut ajetaan perinteisesti lauantaisin, mutta sen katselijoilla valmistelut viikonloppua varten alkavat jo viikolla. Petrin viikko-ohjelmaan lauantain kilpailulla ei suurta vaikutusta ollut. Perjantaina suoritetaan jo rutiiniksi muodostunut tarkistus, että saappaat, sadevaatteet, toinen alusvaatekerta ja retkituoli ovat paikallaan, mikä takaa huolettoman alun rallipäivään. Varusteet siirretään autoon, ja muonavaraston täydennys lauantai-aamuksi tapahtuu kaupan kautta. Mukaan lähtee perinteisten itse tehtyjen eväsleipien lisäksi pari patukkaa suklaata ja pussi Pågeneita; 

“Ettei vaan verensokerit pääse laskemaan”.  

Illalla ladataan tietenkin Moccamaster valmiiksi. Kellon soittaessa aamulla edessä on vain vaatteiden pukeminen, aamupala, ja tällä aikaa keittyneen kahvin kaataminen 90-luvulta asti rallireissuja mukana kiertäneeseen, punaiseen Airamin termospulloon. Rutiinit ja vaivattomuus yhdistyvät. 

Oton tapauksessa ralliin lähtövalmistelut tarkoittivat retkivarustuksen päivittämistä ennen lauantaita. Supermarketista löydettiinkin kustannustehokkaasti sopivaa varustetta niin retkituolin kuin evästyksenkin merkeissä. Mukaan tarttuu kauraleipiä, proteiinijuomia, baby-porkkanoita ja pähkinöitä; pientä snack-tyylistä, joka on koostumukseltaan ja ravintoarvoiltaan sopivaa pureskeltavaa maastossa. Proteiinien, hyvien rasvojen  ja hitaiden hiilihydraattien avulla nälän tunne on helppo pitää loitolla.  

Nykyajan ralleissa ralliautojen käyttämät suljetut tieosuudet eli erikoiskokeet saattavat olla tiedossa katsojilla jo ennen viikonlopun kilpailua. Tämä voi helpottaa katselupaikan valintaa etukäteen, jos on esimerkiksi tiedossa, että jokin erikoiskoe sisältää mieluisan mutkayhdistelmän tai vaikkapa hypyn.

Silti on hyvä lähteä aamulla ajoissa liikkeelle, jotta “pätkän” pääsee ajamaan läpi omalla autolla sen ollessa vielä avoinna yleisölle. Kun erikoiskoe suljetaan kilpailijoita varten noin tunti ennen kilpailun lähtöaikaa, on suurin osa yleisöstäkin päässyt näin jo valitsemaan katselupaikkansa, ja tallustamaan sinne. Ennen oli kuitenkin toisin, ja rallireitit tulivat tietoon yleensä vasta kilpailupäivän aamuna. Näin saisi olla nykyäänkin, ainakin jos kokeneempaa rallikansaa on uskominen. 

“Kyllä nämä kisat ennen parempia olivat, kun kartankin sai käteen vasta kisa-aamuna. Silloin pätkiä eivät tienneet yleisö, eivätkä kuskit. Nykyään reitti saattaa olla viikko etukäteen näkyvillä paikallisen poliisipiirin tai ELY:n nettisivuilla, joista myös kuljettajien on helppo perehtyä reittiin etukäteen. Tilanteita on paljon vähemmän kuin ennen, kun kuskit tietävät, mitä on edessä”, toteaa Petri ja saa kokeneelta seurueeltaan pään nyökyttelyä näkemystensä tueksi.  

“Tilanteita?”, kysyy Otto, hieman hiljempaa taustalla. 

Tilanteet eli ulosajot ja vastaavat läheltäpiti-suoritteet ovat monelle rallikatselijalle se ykkösjuttu lajin seuraamisessa ja katselupaikkojen valinnassa. YouTube on täynnä suomalaisen rallikansan maailmalla tunnetuksi tehneitä videoita, joissa yleisö päivystää ennalta vaikeaksi kokemassaan mutkassa.

Haastavassa mutkassa on aina jokin sen toisista vastaavista mutkista erottava ominaisuus, kuten mutkan kiristyminen, ulkokurvin avohakkuu tai liian suuri tilannenopeus. Näistä yleensä joku tekijä yllättää kuljettajan, tie “loppuu kesken”, ja auto kellahtaa ojaan katolleen. Katsojat ryntäävät autolle, kääntävät auton pyörilleen – ja mikäli auto on edelleen ajokuntoinen – saattelevat sen hurrauksin eteenpäin. 

Retkikuntamme lähti liikkeelle Heinolan kilpailuun samanlaisella mentaliteetilla, eli tavoitteena oli löytää katselupaikka, jossa mahdollisesti voisi nähdä tilanteita. Tämä sopi myös ensi kertaa reissussa olevalle Otolle. Meillä oli pientä tietoa kilpailun reitistä, ja osasimme odottaa reitille muutamaa mielenkiintoista katselupaikkaa.

Oton kanssa lähdimme liikkeelle Tampereelta aamukuudelta, Petrin porukan nukkuessa pidempään. Näin ollen reitin läpi ajaminen oli meidän autokuntamme vastuulla.  

Ajoimme läpi erikoiskokeet 1,3 ja 4. Kaikki sisälsivät mielenkiintoisia katselupaikkoja, mutta päädyimme pätkille 1 ja 4. Rallipäivän aamun odottavaa tunnelmaa lisäsi myös havainto siitä, että samat mutkat olivat bonganneet monet muutkin puolitutut katselijat. Ensimmäisellä erikoiskokeella päädyimme pätkän lopussa olleeseen tiukkenevaan, oikealle kääntyvään mutkaan.

Aamun sumuisuus oli muuttunut aamupäivän edetessä vesisateeksi, joten autolta pakattiinkin mukaan sadevaatteita ja sateenvarjot. Iloksemme huomasimme vesisateen kuitenkin laantuvan saavuttaessamme katselupaikan, ja vatsan kurniessa olikin aika avata ensimmäistä kertaa eväsrasiat. 

”Jaaha, reitti on koluttu läpi? Löytyikö mielenkiintoisia paikkoja?” Suuni ollessa täynnä eväsleipää toteamme reitin olevan hieno. 

Oton kanssa nauttimamme kauraleivät chorizo- ja maksamakkaratäytteineen eivät kauaa ehtineet lähemmäs puoleen päivään venyneellä lounastauolla vanhentua. Samoin kävi myös Petrin seurueen litran tilavuudella varustetulle kahvi-Airamille. Vatsat alkoivat täyttyä ensimmäisen kilpailijan ollessa jo matkalla kohti paikkaamme. 

Ensimmäisen auton, BMW M3:n, jylisevän, kuusisylinterisen vapaasti hengittävän moottorin pakoäänet eivät jää penkalla huomaamatta. Auton äänet kuuluvat yli kilometrin päästä, ja videokameroin varustautuneet kuvaajat ja muut katsojat terästävät kuuloaan. Hetken päästä auto tuleekin esiin metsän takaa, upeasti yliohjautuen ja perä ojan reunaa viistäen, josta seuraavalle suoralle kiihdyttäen. Suoritus saa arvoisensa aplodit ja pään nyökytystä. Kuljettajien kovaa yritystä ja tyylikkäitä suorituksia arvostetaan. Otto näyttää silmin nähden yllättyneeltä tilanteen vauhdikkuudesta.

“Aika hyvin puhuu!”, toteaa Petri leveä hymy kasvoillaan raa-asta äänimaailmasta auton laukatessa jo kilometrin päässä edessäpäin. 

Jo kertaalleen lakannut sade alkaa uudelleen, ja sadekamat kaivetaan vauhdilla esiin repuista. Sade liukastaa myös nopeasti savipintaisen tien, ja aivan jokainen autokunta ei selviä paikasta kunnialla. Näemme yhteensä neljä ulosajoa, ja yleisökin saa hommia nostaessaan autot mutaisesta ulkomutkan ojasta takaisin tielle. Henki on nousussa, ja rallipäivän ensimmäisiä oluitakin korkkaillaan jo muissa seurueissa. 

Kun ensimmäisen erikoiskokeen viimeisiä autoja viedään, lähdemme kohti EK 4:ää. Hyvän varustautumisen myötä kuivana pysytellyt Otto toteaa uusien kenkiensä kuitenkin hiertävän hieman, joten kävelemme rauhallisesti autolle. Sinne päästyämme vaihdamme kuivaa vaatetta päälle.

Kuulopuheiden perusteella suurin osa ensimmäisen EK:n tutuista ralliseurueista suuntasi EK:n lähtöpäähän hitaaseen, tiukkaan vasempaan mutkaan, jossa hidasvauhtisia ulosajoja oli syytä odottaa. Me kiinnostuimme kuitenkin nopeammasta paikasta ek:n loppupuolella, jossa vähän isommalla tietyypillä alamäessä on tiukahko mutkayhdistelmä oikealle ja sitten vasemmalle.  

Taivas repeää päivän kolmannen kerran pysäköityämme automme EK 4:n maalipäähän ja kävellessämme paikoillemme. Vettä sataa kuin saavista kaatamalla. Liukkaaksi muuttuva mutkayhdistelmä on herättänyt myös noin viidenkymmenen muun katsojan huomion. Päivän toista evästaukoa aloitellessa Otto avaa päivän ensimmäinen nelosoluensa, saaden muun porukastamme ihmettelemään, miksei kukaan muu ole varautunut moisin eväin. Satunnaisissa muissa seurueissa lauletaan karaokea Tommi Läntisen Via Dolorosan tahtiin, eikä sade haittaa menoa.

Autoja alkaa tulla hetken eväitä nautittuamme. Liukas tien pinta ei odotuksista huolimatta aiheuta ulosajoja, vaikka upeaa sivuluisua ja nopeaa etenemistä nähdäänkin. On upeaa päästä näkemään ammattimaisten kuljettajien vievän laitteensa ja ajotaitonsa äärirajoille, märän soran lentäessä tien pinnasta, sateen piiskatessa luontoa. 

Reilun tunnin paikalla pönötettyämme, koemme tämän kilpailun olleen osaltamme taputeltu. Iltapäivän kirkastuessa kokosimme retkituolimme mukaan, pakkasimme kastuneet sadeviitat reppuihin ja lähdemme kävelemään kohti autoa. Heinolan keskustassa pysähdymme nopeasti ruokailemassa, ja lautasellinen kebabia uppoaakin melkoisen nopeasti vatsaan. Tämän jälkeen käännämme nokan kohti Tamperetta. 

On ollut hienoa nähdä, kuinka kokematon ralli-ihminenkin sai lajista päivän aikana paljon irti, ja innostus välittyi sadeviitankin alta selkeästi. Raikas ulkoilma tekee totta kai myöskin ihmeitä, ja live-urheilu voittaa aina televisiosta seurattavan version. Vanha rallikonkari taas saattoi saada uutta näkemystä katselupaikan valintaan tai evästykseen; vaihtuvatko kaupan korvapuustit ensi reissulla täysjyvä- ja proteiinituotteisiin?