Tampere on paljon muutakin kuin Särkänniemi, ostoskeskukset tai Pyynikin munkkikahvila. Nauttiakseen Tampereesta ei myöskään meidän mielestämme ole tarvetta maksaa itseänsä kipeäksi. Halusimmekin katsoa kaupunkia opiskelijan silmin.  

 

Mikä ihmeen puurokahvila? 

Olemme paikalla hieman ennen Laukontorilla sijaitsevan Mama Bear puurobistron aukeamisaikaa. Hymyilevä kahvilatyöntekijä tulee avaamaan kahvilan ovet.  Astuessamme sisään eteemme avautuu pieni, mutta kotoisan oloinen tila, jossa on lämmin tunnelma. Puuroa saa tilattua sekä makeilla että suolaisilla täytteillä – me päädyimme molemmat makeaan vaihtoehtoon. Puurojen lisäksi Mama Bearissa on tarjolla monenlaisia erikoiskahveja, smoothiekulhoja sekä erilaisia raakaleivonnaisia.

Mama bear -kahvila tarjoilee sekä suolaisia että makeita puuroja. Kuvan puurot ovat pienessä koossa ja makeilla lisukkeilla.

Täyttävän puuroannoksen sekä kahvin saa alle kymmenellä eurolla. Syödessämme huomaamme, että paikka on ehtinyt täyttyä vajaassa puolessa tunnissa aukeamisajasta. Mama Bear vaikuttaa siis suositulta aamupalapaikalta, vaikka toki tähän saattaa vaikuttaa myös se, että kahvilassa pöytiä on vain kuusi kappaletta. Ulkona tosin näkyy vielä yksi jäänne kesäisestä terassista – pöytä ja kaksi tuolia. Sekin täyttyy vierailumme aikana. 

 

Se toinen leffateatteri  

Niagaran ulkoseinällä on mainoksia tällä hetkellä pyörivistä elokuvista.

Kävelemme Laukontorilta kohti Kehräsaarta, jossa sijaitsee Arthouse Cinema Niagara. Aamukymmeneltä pyörähtää käyntiin elokuva nimeltään Aalto. Tiilirakennuksessa sijaitseva, Finnkinoihin verrattaessa pieni yhden elokuvasalin kokoinen Niagara on tunnelmaltaan yllättävän samanlainen kuin puurokahvila, josta juuri tulimme. Siinä on jotakin kotoisaa, mutta myös selkeästi boheemin taiteellista.  

Niagaran ulkoseinällä on mainoksia tällä hetkellä pyörivistä elokuvista.

Itsenäisessä elokuvateatterissa esitetään osittain samoja elokuvia, joita myös Finnkinojen elokuvateattereissa. Poikkeuksiakin on, sillä Niagarassa näytetään myös vähemmän tunnettuja kotimaisia ja ulkomaisia elokuvia. Myös erilaisia erikoisnäytöksiä järjestetään, muun muassa lyhytelokuvista ja vanhemmista elokuvista. Elokuvateatterin ainoasta salista saa valita paikan päällä istumapaikkansa.  

Niagara eroaa tunnelmaltaan ja sisustukseltaan keskiverrosta elokuvateatterista.

Söpöjä suklaita

Suklaapuoti on ulkopuolelta koristeltu yksityiskohtaisilla ikkuna- ja ovikarmeilla, jotka luovat vanhanajan tunnelmaa.

Finlaysonin aluetta lähellä sijaitseva Tallipihan Suklaapuoti tarjoaa makeisia laidasta laitaan. Puodissa on kaikenlaista käsintehdyistä yksittäisistä suklaapalleroista makukahveihin ja yksittäispakatuista kaakaoista jättimäisiin suklaalevyihin. Koko paikka tuntuu idylliseltä ja on täynnä hyviä lahjaideoita – joko itselle tai muille.  

Suklaapuodista löytää muun muassa käsintehdyt suklaat, kahvit ja teet.

Myymälässä on kymmenittäin – ellei jopa sadoittain erilaisia suklaita. Myyjä kertoo meille, että suklaat tulevat neljältä eri valmistajalta ympäri Eurooppaa, mikä mahdollistaa Suklaapuodin laajan ja erikoisen tarjonnan. Basilika-mangosuklaa herättää ainakin meissä ihmetystä.  

Tallipihan Suklaapuodin voisi ensisilmäyksellä olettaa olevan hyvinkin tyyris. Iso osa puodin tuotteista on kuitenkin ostettavissa alle kymmenellä eurolla, mikä sopii esimerkiksi opiskelijan kukkarolle. 

Käsintehtyjä suklaita tuodaan neljältä eri tuottajalta sekä Suomesta että ulkomailta.

 

Kahvittelua 3D-tulostuksen ja pupujen parissa 

3D-Crush Cafe kiinnostaa asiakkaita erikoisella yhdistelmällä 3D-tulostusta ja pupuja.

Istuudumme 3D-Crush kahvilaan paikan omistajan, yrittäjä Sammeli Majavan kanssa. Huoneessa on muun muassa 3D-tulostin, akvaario ja sohvia. Puput sijaitsevat kahdessa erillisessä huoneessa. Kahvilan konsepti saattaa tuntua ajatuksena aluksi hieman hämmentävältä tai absurdilta. Majava toteaa, että hänellä riittää liikeideoita, ja tätä olisi ollut tyhmää olla kokeilematta.  

3D-Crush kahvila avasi ovensa vuoden 2014 joulukuussa, jolloin se aloitti 3D-tulostuskahvilana. Myöhemmin siihen testattiin yhdistää puput ja se todettiin toimivaksi konseptiksi. Majava kuitenkin toteaa, että nykyään ihmiset tulevat kahvilaan katsomaan ennemminkin pupuja ja 3D-tulostus jää toiselle sijalle. 

3D-Crush Cafen sisustus on hyvin värikästä ja eläväistä. Kuvassa 3D-tulostettuja esineitä akvaarion yläpuolella.

Käymme molemmissa pupuhuoneissa paijaamassa pupuja. Huoneissa on tiettyjä sääntöjä joita tulee noudattaa, jotta pupuilla olisi mahdollisimman turvallinen ja stressitön olo – pupuja ei saa kaapata syliin, mutta on silti sallittua houkutella pupuja tulemaan omasta tahdostaan itseään lähelle. 

Kahvila toimii monille paikkana rentoutua ja lievittää hektisestä arjesta syntyvää stressiä. Majava kertoo, että kahvilassa käy opiskelijoita esimerkiksi ennen kokeita rentoutumassa. Kahvila onkin edullinen, sillä pupuja pääsee silittämään ostamalla muutamalla eurolla herkkuja joko itselleen tai pupuille – tai miksipä ei molemmille. 

Majava kertoo, että kahvilassa on myös syntynyt rakkaustarina kahden hieman iäkkäämmän asiakkaan välille. Myös vakioasiakkaita käy jopa päivittäin, ja he pitävät pupukahvilaa toisena olohuoneenaan. Majava mainitsee vakioasiakaskunnakseen perheet sekä nuoret miehet. Turisteistakaan ei ole ollut pulaa, sillä 3D-Crush Cafe on päätynyt kuuluisan saksankielisen Suomi-matkaoppaan etusivulle. 

 

Täysi-ikäisten pupujen lisäksi toisessa huoneessa on myös 7-viikkoisia kaninpoikasia.

 

Osta se käytettynä 

Pupukahvilaa vastapäätä on Tampereen yksi uusimmista kirpputoreista – Kirpputori Bueno. Paikka tuntuu siistiltä, persoonalliselta ja nuorekkaalta. Rekkeihin on erikseen kirjattu vaatteiden koot, jota harvemmin näkee kirpputoreilla, mutta joka helpottaa itselleen sopivien vaatteiden etsimistä huomattavasti.  

Vaikka kirpputoreissa on usein oma, hieman sekalainen ja boheemi tunnelmansa, on Bueno mielestämme huolitellun oloinen. Ostosten tekeminen on myös budjetti- sekä ympäristöystävällistä, kuten arvata saattaa. Buenolla ei vaikuta olevan myynnissä vain tietynlaisen asiakaskunnan vaatteita, vaan erilaisia tyylejä ja kokoja tuntuu olevan hyvin esillä.  

Bueno on moderni ja siisti kirpputori, josta löytyy vaatteita moneen makuun.

 

Teksti: Ida Fager & Iida Vashko

Kuvat: Tero Huhtala

Aiheeseen liittyvää