Laskeuduin köyden varassa Pyynikin näkötornin seinää pitkin alas. Se toimi minulle ikään kuin kasteena tamperelaisuuteen.  

Nuoren elämä on täynnä erilaisia siirtymäriittejä ja niihin liitettyjä perinteitä. Yläasteella vasta aloittaneita seiskaluokkalaisia mopotetaan ja lukion ykkösluokkalaiset ovat nasuja. Erilaiset kastajaiset kuuluvat vahvasti ennen kaikkea korkeakouluopiskeluun. Fuksiaiset, mursujaiset, opiskelijahaalareiden kastajaiset, toogat…  

Muutin Keski-Suomesta Tampereelle elokuussa opintojen perässä. Olen kuullut Pyynikin näkötornista ja sen legendaarisista munkeista. Pyynikin näkötorni tuntuu olevan maamerkki ja osa tamperelaisuuden ydintä. Niinpä päätin suorittaa köysilaskeutumisen Pyynikin näkötornista. Toimikoon se kasteena minulle tamperelaisuuteen.  

 

Torni tutuksi 

Saavun bussilla Pyynikille. Kävelen maakuntauraa pitkin näkötornin juurelle ja kiertelen hetken ja tiirailen ylös. Torni seisoo paikoillaan jykevänäLähden kapuamaan harmaita kivisiä kierrerappusia ylöspäin ja unohdan laskea askelmat. Jännitys nousee sisälläni askel askelmalta.

Katselen ikkunoiden läpi Tampereen ylle avautuvaa upeaa näkymääPäätän mennä aivan ylös asti ja kiipeän puiset tummanruskeat portaat ulos. Työnnän oven auki ja olen tornin huipulla. Viileä viima kipristelee poskissani ja tuuli humisee tuntuvasti. Huomaan salaa toivovani, että tuulen takia laskeutumista ei voisikaan suorittaa. Arvelen kuitenkin tuulen olevan normaalia, sillä torni sijaitsee korkean harjun päällä, joten siellä varmasti käy aina puhuriKatselen reunan yli alas ja totean, että kyllä sitä aika korkealla ollaan. 

Kävelen tornista takaisin ja siellähän köysilaskeutumisen ohjaaja Eero Suvela jo onkin varusteiden kanssa. Munkkikahvilan sisääntulon viereen on aseteltu oransseja kypäriä ja kyltti, joka kertoo köysilaskeutumisesta. 

Tervehdimme, ja lähdemme takaisin ylös torniin, tällä kertaa hissillä. Suvelalla on olallaan iso musta putkikassi, jossa on köysiä ja kiinnityslenkkejä. Vanha hissi paukahteleeKipuamme rappuset ylös ulkotasanteelle ja Suvela alkaa kiinnittää köysiä monimutkaisen näköisillä solmuilla metallivaijereihin, jotka on viritetty hissin rataskomeron ympäri. Vaijerin lenkkeihin tulee kiinni punainen köysi, joka on laskeutujan köysi sekä vihreä köysi, joka on Suvelan varmistusköysi. Hän pystyy säätelemään siitä esimerkiksi laskeutujan vauhtia, jos se alkaakin huomattavasti kiihtymään. Oman onneni nojassa minun ei siis tarvitse olla. Huomaan jännitykseni hieman helpottavan, kun Suvela tottunein ja ammattimaisin ottein kertoo ja näyttää minulle, mitenköydet kiinnitetään ja miten ne toimivat. Sitten hän kiinnittää valjaisiinsa punaisen laskeutujan köyden kahdeksikon muotoisen metallilenkin läpi ja nousee tornin reunalle seisomaanHän aloittaa laskeutumisen selittäen minulle samalla koko ajan mitä pitää tehdä. Pian hän istuukin ilmassa jalkapohjat vasten tornin seinää. 

Nähdään alhaalla, Suvela huikkaa ja häivää näköpiiristäni. 

Lähden portaita pitkin alas. Sydämeni pamppailee. Kohta minun suorittaa sama homma.  

Varusteet päälle ja ylös torniin 

Alhaalla varusteiden luona odottelee kaksi muutakin laskeutujaa. Suvela ojentaa meille valjaat ja neuvoo niiden pukemisessa. Valjaat tuntuvat päällä tukevilta, sieltä ei pääse luiskahtamaan ulos. Otan pinosta sormikkaideni päälle hanskat, joiden Suvela kertoo helpottavan laskeutumista. Asettelen oranssin kypärän piponi päälle ja olen valmis. 

Tornin korkeus jännittää jo alhaalla.

 Suvela sitoo punaisen köyden kivipylvään ympäri ja kiinnittää köyden metallilenkin läpi valjaisiinsa. Hän näyttää vielä koristekivetyksen reunalla, miten laskeutuminen tulee aloittaa. Saamme kaikki kerran harjoitella, miten seisoma-asennosta laskeudutaan istumaan ilmaan. Se sujuu mallikkaasti.  

Lähdemme taas sisälle torniin ja hissillä ylös. Mitä korkeammalle hissi kipuaa, sitä enemmän minua jännittää. Kiipeämme viimeiset rappuset ulos tasanteelle ja olemme perillä.  

 

 Jännitys tuntuu vatsanpohjassani asti ja hetken pelkään oksentavani.

Koitoksen aika on tullut 

Laskeudun ensimmäisenä, sillä jännitys saattaisi muuttua ylitsepääsemättömäksi, jos joutuisin odottelemaan. Suvela kiinnittää molemmat köydet valjaisiini ja nousen puista telinettä pitkin tornin reunalle. Kylmä kipristelee sormissani ja varpaissani. Jännitys tuntuu vatsanpohjassani asti ja hetken pelkään oksentavani. Reunalla seistessäni mietin, paljonko urheilukelloni mahtaa näyttää sykkeeni olevanEn kuitenkaan uskalla tarkistaa sitä, sillä seison 26 metrin korkeudessakorkealla mäntyjen latvojen yläpuolella.  

Tiedän, että alku on kaikista vaikein ja jännittävin. Olen kasvot kohti tornia ja hyvin hitaasti lähden löysäämään köyttä oikealla kädelläni. Hivutan jalkojani sentti sentiltä taaksepäin ja kantapääni ovat jo aivan reunalla, kun jännitys ottaa kokonaan vallan. Nojaudun takaisin eteenpäin ja siirrän jalkani niin, että minulla on taas tukeva olo. Minun täytyy aloittaa alusta. Hitaasti siirrän jalkani uudestaan reunalle ja päästän köyttä niin paljon, että olen yhdeksänkymmenen asteen kulmassa tornin reunaa vasten. Huuliltani lipsahtaa kovaääninen kirosana, kun tajuan, että ylös ei enää pääse ja ainoa vaihtoehto on mennä alas.

Se on menoa nyt!

 Pienin askelin lähden liikuttamaan jalkojani tornin seinää pitkin. Pian olen ikkunoiden kohdalla ja kuuntelen Suvelan ohjeita, kun hän neuvoo minua.  

Reippaasti vaan, älä taistele köyttä vastaan. Anna köyden ohjata sinua, Suvela kannustaa. 

Pelkään, että potkaisen lasin vahingossa rikki, joten liikutan vain oikeaa jalkaani seinää pitkin. Tasapainoni horjuu ja tuntuu, että tuulikin ottaa minuun ja heiluttaa. Pian olen kuitenkin päässyt ikkunoiden ohi Suvelan kannustuksen saattelemana. Jatkan matkaa, mutta kertaakaan en katso alas.  

Puolessa välissä matkaa vauhtia uskaltaa jo hieman lisätä.

Puolessa välissä rentoudun hieman ja uskallan päästää köyttä enemmän. Kokeilen jopa loikkia seinää pitkin. Ponnistan molemmilla jaloillani itseäni kauemmas tornista ja samalla löysään köyttä. Uskallan koko ajan hieman lisätä vauhtia. Pian olenkin jo aivan lähellä ja saan jalkani maahan. Taivun kaksin kerroin nauramaan hermostuneisuuttani ja helpottuneisuuttani ulos. Jalkani tärisevät, samoin ääneni. Tein sen. Kasteeni on suoritettu. 

Adrenaliini ryöppyää ja jalat tärisevät.

Teksti: Iida Niskanen

Kuvat: Meri Haukkavaara-Gardiner

Aiheeseen liittyvää