Monille meistä kertyy ihollemme arpia elämämme varrelta. Tässä artikkelissa Voionmaan
koulutuskeskuksen opiskelijat paljastavat arpensa kameralle ja kertovat tarinat niiden takaa.

 

Silja Piispanen, näyttelijälinja

Olin veljeni jalkapallopelissä 5-vuotiaana. Toinen veljeni oli kerännyt kaverinsa kanssa lasinsiruja kivelle. He kielsivät kiipeämästä kivelle, mutta kiipesin silti. Käteeni tarttui lasinsiru, jonka poistamisesta seurasi kolme tikkiä. Kokemus oli mielestäni jännittävä ja esittelin haavaa muille innoissani. Poistin tikit omatoimisesti kyllästyttyäni niihin. Arpi on mielestäni vain hauska jälki, eikä se vaivaa minua.

 

Tuike Hakkarainen, journalistilinja

Minulla on vasemman munuaisaltaan laajentuma, jonka vuoksi kylkeäni on leikattu neljä kertaa. Kirurgit joutuivat katkaisemaan aika isoja hermopäätteitä, mikä on heikentänyt vasemman kylkeni tuntoa. Leikkauksen jälkeen kärsin melko kovista kivuista. Olin pitkään kilpatanssija ja meillä oli asuja, joissa kyljet olivat paljaana. Yritin peitellä arpiani esimerkiksi meikkivoiteella ja teipillä. Jossain vaiheessa tajusin, ettei arvista pääse eroon, joten miksi murehtia niistä.

 

Sini Koskimäki, näyttelijälinja

Oli veljeni syntymäpäivät. Olin 3- tai 4-vuotias ja leikkiessämme pihalla veljeni ajoi uudella pyörällään pääni päältä. Tämä sattui kamalasti ja otsaani tullut haava vuoti verta. Minut vietiin sairaalaan tikattavaksi. En koe tarpeelliseksi peittää arpea, enkä pienempänä oikeastaan edes kiinnittänyt siihen huomiota.

 

Kirsikka Järvinen, journalistilinja

Minun arpeni ovat leikkausarpia. Minulla on niveljäykistymäsairaus nimeltä AMC, jonka takia molemmat käteni on jouduttu leikkaamaan. En tajunnut aluksi kuinka isot arvet tulisivat olemaan, joten niiden näkeminen ensimmäisen kerran oli shokeeraavaa. Aluksi halusin peittää arvet esimerkiksi vaatetuksella, mutta ajan myötä tajusin, ettei niitä tarvitse hävetä. Olen tatuoinut oikeaan käteeni kirjaimet AMC merkiksi siitä, että hyväksyn sairauteni, sekä arpeni.

 

Aliisa Salminen, journalistilinja

Tipuin lastenrattaista ison kiven päälle. En muista itse tapahtunutta, koska olin noin yksivuotias. Nuorempana pidin otsatukkaa osittain arpeni takia, mutta toisaalta en erityisesti häpeillyt arpeani edes silloin. Nykyään en kiinnitä siihen mitenkään huomiota. Huomasimme lapsena siskojeni kanssa yhdennäköisyyden Harry Potterin arven kanssa. Olemme vitsailleet siitä asti, että ehkä minutkin on valittu tuhoamaan jokin paha voima.

 

Tiia Hakkarainen, valokuvauslinja

Olin luomenpoistoleikkauksessa. Leikkauksesta jäi epämuodostuma, joka jouduttiin leikkaamaan uudestaan. Leikkaus ei herättänyt kovin erikoisia tuntemuksia. Puudutuksen jälkeen leikkaushaava oli kipeä. Arpi on mielestäni ruma, mutta se ei vaivaa minua.

 

Inka Poikela, journalistilinja

Isäni opetti minua ajamaan pyörällä ilman apupyöriä. Satutin polveni kaatuessani asfalttiin. Siinä hetkessä en välittänyt haavasta vaan jatkoin yrittämistä, kunnes lopulta opin. Arpi muistuttaakin minua siis iloisesta hetkestä, eikä se ole ikinä vaivannut minua. Tietyllä tapaa arvostan arpia, sillä mielestäni niihin liittyy aina jollain lailla joku muisto, oli se sitten hyvä tai huono.

 

Teksti: Santeri Shemeikka ja Elina Vuorijärvi
Kuvat: Joonas Pastila ja Mari Mäkelä

Aiheeseen liittyvää