Somen vinksahtanut keskustelukulttuuri 

Mikä oikein vaivaa, kun täytyy päästä sanomaan jotain, mitä ei tarvitsisi ja kannattaisi välttämättä sanoa ääneen? Tätä huomaan ihmetteleväni usein, kun klikkaan Facebookin auki. Kauaa ei tarvitse etusivua selata alemmas, kun huomaan jo lukevani Matti Meikäläisen, Pirkko Pätijän, Roustaaja Ritvan ja Pasi Paapattajan kommentteja uutisten ja juttujen kommenttikentässä.  

“Kuka tää juutupettaja on? En tunne eikä kiinnosta” 

Miksi sitten kommentoit, kiinnosti vissiin silti? Huomaan ajattelevani kommenttia lukiessa. 

“Aivan hirveän näköinen, hirveät huulet, mix pitää käyttää tommosia paljastavia vaatteita, mix pitää väkisin pyrkiä esille ja julkisuuteen?” 

Okei..  Hmm kysyikö joku sun mielipidettä?  

“Ihan uskomatonta että maailma mennyt tähän suuntaan…kyllä minulla on oikeus sanoa mitä haluan…” 

Niin totta, kaikillahan on oikeus sananvapauteen, mutta se oikeus tuo mukanaan myös vastuun ja tarkoittaa, ettei mitä tahansa ole silti soveliasta sanoa.  

“Mitään ei saa enää sanoa” 

Syvä huokaus. Kukaan ei taaskaan väittänyt niin. Huomaan usein miettiväni syitä näiden ihmisten kommentteihin ja reaktioihin. Yleensä ne varmasti johtuvat siitä, etteivät ihmiset ole valmiita kohtaamaan muutoksia ympäristössä eivätkä itsessään, joten reaktio uuteen ja erilaiseen on ennakkoluuloinen, epävarma ja torjuva. Silloin on hyvä mahdollisuus kääntyä itseensä ja tarkastella käytöstään. Mitä tunnen juuri nyt? Mistä tämä voisi johtua? Voisiko mahdollisesti kyseenalaistaa omia tapojaan, käyttäytymismallejaan, keskustelemaan, tutkimaan ja etenkin kuuntelemaan muita. 

Keskustelukulttuuri on jonkin verran vinksahtanut sosiaalisessa mediassa. Sananvapaus tunnutaan ymmärtävän usein väärin, käytöstavat unohdetaan ja uusille ajatuksille ja näkökulmille ei anneta tilaa. Ei ole ihme, että moni ottaa taukoa somesta tai jopa poistuu sieltä kokonaan kun ihmisten ilkeyttä on vaikea suodattaa. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, voi olla myös kokonaan sanomatta. Jotta asioita voidaan muuttaa tai jotta niihin voi vaikuttaa, täytyy keskustelukulttuurin olla puolin ja toisin asiallinen, hyvä ja avoin. 

Sosiaalisessa mediassa on myös helppo piiloutua sanojensa taakse. Ikään kuin nimi ja profiilikuva antaisi luvan avata Pandoran lippaan ja päästää suusta mitä haluaa matalammalla kynnyksellä kuin kasvotusten. Usein puhutaan, ettei sosiaalinen media ole oikeaa elämää, mutta kyllä se sitä myös on. Se on apuväline ihmisillä kommunikaatioon, tiedon jakamiseen ja levittäytymiseen. Se on osa elämää, mutta on jokaisen ihmisen oma päätös, millä tavalla siellä haluaa olla ja kuinka paljon. Täytyy muistaa, että käyttäjänimen ja kirjoitusten takana on kuitenkin aina oikea ihminen. 

+ lisää artikkeleita

Kirjoittaja on Oulusta lähtöisin oleva vapaa-ajan urheilija, podcastaaja, suoratoistopalvelujen kuluttaja, haaveilija ja ihmisoikeuksien puolestapuhuja, joka opiskelee monimediatoimittajaksi. Sisällöntuotannossa hän haluaa nostaa erityisesti sellaisia näkökulmia, joita ei yleensä tuoda syystä tai toisesta esille.

Tuoreita

Matka kasvatuksen maailmaan 

Kasvatustieteen peruslinjalla syvennytään vuoden ajan kasvatukseen; eikä vain muiden...

Työväenmuseo Werstaan päänäyttelyn lyhytelokuvat ovat voitsilaisten käsialaa

Voionmaan koulutuskeskus on saanut kunnian olla mukana toteuttamassa Työväenmuseo...

“Silloin tuntui, että en lähde hoitoon, koska enhän minä mikään hullu ole” 

Osa miehistä edelleen ennemmin hautaa mielenterveysongelmansa kuin kohtaa ne....

Pinkkiä feminismiä: Barbie-elokuva näyttää todellisen maailman epätasa-arvon ja joitakuita se harmittaa

Barbie-elokuva on rehellinen feministinen kannanotto, joka tulee tarpeeseen. Elokuvassa...

Luitko nämä?

Kun silmissä alkaa yhtäkkiä sumentua

Aiemmin silmälasit ostettiin vasta kun ilman niitä ei enää...

Näin lahjoitat pyörän sitä tarvitsevalle 

Tampereella on tällä hetkellä kova tarve pyörille. Ojennathan auttavan...

Kierrätykseen panostetaan myös elektroniikkalaitteissa. Romun määrä nousee silti vuosi vuodelta.

Parikymmentä vuotta sitten elektroniikkalaitteita ei kierrätetty käytännössä ollenkaan. Hajonnut...

Tampereen yliopiston valtauksessa puuroa kuluu litroittain ja telttoja on kuin pienessä kylässä

Tampereen yliopisto oli vallattuna 11 päivää. Toimittajalinjan Liinu Nieminen...

Monikamerastudio­työskentelyä Voitsilla

“Kolmekymmentä, kaksikymmentä, kymmenen ja käy!”  Journalistilinjan opiskelijat pääsivät harjoittelemaan kuluneella...

Matka kasvatuksen maailmaan 

Kasvatustieteen peruslinjalla syvennytään vuoden ajan kasvatukseen; eikä vain muiden opettamiseen, vaan myös omaan itseensä oppijana. Koulutuksen aikana opitaan myös, ettei kasvatustiede tarkoita pelkkää opettamista,...

Työväenmuseo Werstaan päänäyttelyn lyhytelokuvat ovat voitsilaisten käsialaa

Voionmaan koulutuskeskus on saanut kunnian olla mukana toteuttamassa Työväenmuseo Werstaan uutta päänäyttelyä. Voitsilaiset ovat olleet mukana tuottamassa päänäyttelyssä esillä olevia lyhytelokuvia.  Näyttely avautui yleisölle 16....

“Silloin tuntui, että en lähde hoitoon, koska enhän minä mikään hullu ole” 

Osa miehistä edelleen ennemmin hautaa mielenterveysongelmansa kuin kohtaa ne. Avun hakemista voivat hankaloittaa häpeä, maskuliinisuuden rikkoutumisen pelko sekä perinteinen miehen malli.   –En enää tiennyt että...