Muistan vieläkin elävästi vuoden 2012 Euroviisut. Katselin tuolloin etukäteen osallistujamaiden musiikkivideoita, kun yhtäkkiä eteeni ilmestyi pirteä ja leveästi hymyilevä sanmarinolainen nainen.
Hänen nimensä oli Valentina Monetta, ja hän lauloi kappaletta nimeltä The Social Network Song, joka nimensä mukaisesti kertoo sosiaalisesta mediasta. Olin itsekin tuolloin vasta opettelemassa Facebookin käyttöä, ja ehkä juuri siitä syystä kyseisen musiikkivideon leikkisyys ja kevyt sanoma saivatkin minut vain lähinnä virnistelemään.
Sosiaalisen median sisältö oli nimittäin niihin aikoihin juuri sitä, mistä kyseisessä biisissä lauletaan. Hauskanpitoa. Kuvia. Hassuttelua. Huomatuksi tulemista.
Nykyään tilanne on kuitenkin aivan toisenlainen, ja some on muuttunut ennen kaikkea vahvaksi vaikuttamisen alustaksi. Olen itsekin jo aikoja sitten alkanut kyllästyä pelkkiin biletys- ja meikkivideoihin. Niiden jakaminen somessa ei tunnu palvelevan enää juuri ketään.
Kun ottaa huomioon sen, miten paljon somessa tulee nykyään vietettyä aikaa, niin haluan ehdottomasti nähdä siellä muutakin kuin ihmisten pakkeloituja naamoja tai asukuvia. Haluan nähdä aitoutta. Rehellisyyttä. Rohkeutta. Jotain mihin voin samaistua tai mikä antaa ajattelun aihetta. Jotain syvällisempää ja merkityksellisempää.
Oma feedini on nykyään tulvillaan kaikkea sellaista, mitä en vielä 10 vuotta sitten olisi osannut kuvitellakaan sieltä löytyvän. On laihdutuskulttuuria vastustavista kehoaktivisteja, sukupuolenkorjauksestaan puhuvia transhenkilöitä, sekä rasismia vastustavia toimittajia. Nykyajan some on minulle kaikkea muuta, kuin pelkkä viihdetarjonnan keskus.
Parhaimmillaan tämä näkyy meille kaikille esimerkiksi Mahsa Aminin sekä George Floydin tyyppisissä tapauksissa, missä suuriakin toimijoita (kuten vaikka poliiseja tai virkamiehiä) osataan tarvittaessa kyseenalaistaa. Ilman somea näiden kahden henkilön traagiset kuolematkaan tuskin olisivat levinneet yhtä laajan yleisön tietouteen.
Näin ollen, tuntuukin melko hämmentävältä katsella nykyajan valossa tuota Monettan vanhaa musiikkivideota ja lallatusta. Enää siitä syntyvän hymyn taustalla ei ole pelkästään viihdytetty olotila, vaan lähinnä tieto siitä, miten paljon pidemmälle noista ajoista on kehitytty. Ja hyvä niin.
Lila on tamperelainen, kirjailijan urasta haaveileva nainen, jonka mielestä elämä on liian lyhyt viisivuotissuunnitelmien tekemiseen. Hän lukee paljon chick litiä sekä dekkareita, ja on koukussa niin Salkkareihin kuin tosi-tv-ohjelmiinkin.
