Paikka, jossa kaikki ystävällisyys katoaa

Koen normaalisti olevani todella lämmin ja empaattinen ihminen. Mutta hetkinen… Olenko sittenkään? Huomaan nimittäin lähes päivittäin joutuvani tilanteeseen, jossa muut ihmiset saavat minut raivon valtaan melko lyhyessäkin ajassa.

Matkustan busseilla erittäin säännöllisesti, ja olen tajunnut ärsyyntyväni yhä useammin siitä, miten muut matkustajat käyttäytyvät niillä kulkiessaan. Koska vaikka haluankin uskoa ihmisistä pelkkää hyvää, se alkaa olla lähes tulkoon mahdotonta julkisissa liikennevälineissä.

Yleisin ongelma on mielestäni siinä, miten kaikkien mielestä vaikuttaa ilmeisen viattomalta ajatukselta laittaa oma laukku tai reppu viereiselle, tyhjälle penkille. Koska mitä pahaa siinä muka olisi? Kyllähän se seuraava matkustaja voi istua jonnekin muualle. Ja kukapa suomalainen ei rakastaisi omaa rauhaansa?

Hyvä on. Hengittelen jälleen kerran syvään ja yritän ymmärtää.

Mutta mitä tapahtuu sitten, kun noin 80% matkustajista toimii samalla tavalla? Yhtäkkiä aamun ruuhkabussi onkin jo lähes täynnä, ja ne jäljelle jääneet kymmenen paikkaa ovatkin ainoat vapaana olevat istuimet. Tai siis olisivat, elleivät nämä koulukirjoja ja läppäreitä kuljettavat salamatkustajat valtaisi niitä.

Kihisen jälleen kerran raivosta, enkä voi kuin toivoa, että muita ongelmia ei tulisi enää vastaan. Joudun kuitenkin pettymään.

Keskioville tien tukkeeksi jääminen, jalat harallaan istuminen, penkillä vääntely ja kääntely, kiljuvat tarharyhmät, sekä vieressä istuvan tyypin herkeämätön tuijotus ovat myös asioita, joita tulee vastaani viikoittain. Enkä voi sietää niistä yhtäkään.

Monet ikkunapaikalla istuvat eivät myöskään vaivaudu kertomaan, että he ovat aikeissa jäädä pois kyydistä seuraavalla pysäkillä. Sen sijaan he vain ponnahtavat ylös penkeiltään heti kun edellinen pysäkki jää taakse, ja poistuvat vaitonaisina ulos linja-autosta. Kiitosta on myöskään aivan turha odottaa.

Henkilökohtainen suosikkini on kuitenkin eräs tilanne, jossa rohkaistuin kysymään eräältä ikkunan vieressä istuvalta tytöltä, josko hän voisi ystävällisesti siirtää reppunsa viereiseltä penkiltä ja tehdä minulle tilaa. Oletin luonnollisesti kauniin pyynnön johtavan vapaaseen paikkaan, mutta näin ei tietenkään tapahtunut.

Nainen nimittäin vain vilkaisi minua pikaisesti, pudisti päätään, ja jatkoi sitten ikkunasta ulos tuijottamista kuulokkeet korvillaan kuin kukaan ei olisi häneltä mitään kysynytkään.

Olin niin järkyttynyt saamastani kohtelusta, etten osannut muuta kuin tuijottaa häntä monttu auki.

Näin jälkikäteen ajatellen olisi ehkä pitänyt vain istua hänen reppunsa päälle, ja yksinkertaisesti lakata olemasta mukava ihmisille, jotka eivät sitä ansaitse. Jostain syystä minusta ei kuitenkaan vain ole sellaiseen. Kai minä sittenkin olenkin ihan mukava ja empaattinen tyyppi?

+ artikkeleita

Lila on tamperelainen, kirjailijan urasta haaveileva nainen, jonka mielestä elämä on liian lyhyt viisivuotissuunnitelmien tekemiseen. Hän lukee paljon chick litiä sekä dekkareita, ja on koukussa niin Salkkareihin kuin tosi-tv-ohjelmiinkin.

Tuoreita

Taistelu nälkää vastaan 

Syksy on saapunut. Ulkona näyttää ja tuntuu syksyltä, kun...

Kaaos elämysten keskellä

Teksti ja kuvat: Joonas Åhman Viime viikkoina on ollut otsikoissa...

Pelkkää huvia vai mahdollisuus vaikuttaa? 

Muistan vieläkin elävästi vuoden 2012 Euroviisut. Katselin tuolloin etukäteen...

Kaikilla on oikeus apuun

Maanantai-iltana puoli yhdeksän aikaan ulko-ovea avatessa kuuluu taloyhtiön hissistä...

Luitko nämä?

Pyörähdä näillä, osta ja erotu

Pukeutuminen voi olla monelle oleellisin tapa ilmentää omaa ajatteluaan...

Kävelevien kuolleiden keskellä – tältä kauhu näyttää

Verisiä kasvoja ja luurankoja, perässä juoksevia zombeja, suolenpätkiä ja...

Tavoitteiden eteen kannattaa tehdä töitä

— Rasmuksen haaveet radioharjoittelusta kävivät toteen Media-alan ammattilinjalla tällä hetkellä...

Pakokeino elämän paineesta

Stressi on kaikille tuttu tunne, ja monille videopelit ovat...

Vertaistukea, kahvia ja avosylin tapahtuvia kohtaamisia

Tampereen Hämeenpuistossa sijaitseva SYLI-keskus tarjoaa syömishäiriöön liittyvää vertaistukea niin...

Taistelu nälkää vastaan 

Syksy on saapunut. Ulkona näyttää ja tuntuu syksyltä, kun taivas on vain harmaata ja sadetta tihkuttaa. Säätä voisi kuvailla masentavaksi, mutta tämä ei välity...

Kaaos elämysten keskellä

Teksti ja kuvat: Joonas Åhman Viime viikkoina on ollut otsikoissa Smile-elokuva ja sen katsojat. Elokuvasta lähti liikkeelle trendi Tiktok-sovelluksen kautta, jossa ihmiset kuvaisivat reaktiovideoita elokuvan...

Pelkkää huvia vai mahdollisuus vaikuttaa? 

Muistan vieläkin elävästi vuoden 2012 Euroviisut. Katselin tuolloin etukäteen osallistujamaiden musiikkivideoita, kun yhtäkkiä eteeni ilmestyi pirteä ja leveästi hymyilevä sanmarinolainen nainen.  Hänen nimensä oli Valentina...