Sanotaan, että ihminen kuolee kahdesti: ensin luonnollisen kuoleman ja seuraavaksi, kun hänet unohdetaan. Meidät muistetaan sukujemme kronikassa ja yhteisöllisestä toiminnastamme. Valtaosa muistoista pohjautuu henkilön pyyteettömään toimintaan, jota tehdään intohimolla ja yhteiseksi hyväksi.

Toki suomalaisten muistoissa elää myös ristiriitaisia persoonia, kuten pankkiryöstäjä Volvo-Markkanen tai Pentti Linkola, joka joillekin on ensisijaisesti tiedemies, toisille radikaali ympäristöajattelija tai kalastaja. Molemmat edellä mainitut henkilöt ovat silti osa yhteisöä ja luovat yhteisöllisyyttä.

Yhteisöllisyys on pyyteettömyyttä ja enemmänkin: mielipiteitä asioista, jotka ovat oman vaikutusvallan ulkopuolella ja arjen tekoja, joiden vaikutus ulottuu ystäviin, lähimmäisiin ja laajemmalle. Yhteisöllinen heittäytyy maailman tuskaan, jopa uhraten omia etujaan. Yhteisöllinen löytää arjen rakkauden etsimättä sitä ja jakaa sitä ympärilleen omalla toiminnallaan ja käytöksellään.

Voionmaan koulutuskeskuksen ja koko Kiljavan opiston elämä on lähtenyt yhteisöllisyydestä. Opetustiloja on rakennettu talkoilla ja jopa alkupääomaa on lahjoituksilla kerätty. Ilman aikaisempien sukupolvien panosta emme olisi tässä.

Mutta yhteisöllisyys ei ole pelkästään kultaisten aikojen muistelua, vaan se on nyt ja tässä. Meidän opistossamme yhteisöllisyyttä on Kiljavan luottamushenkilö- ja työsuojelukoulutuksessa sekä Voionmaan 10 kuukautta kestävässä yhteisessä matkassa eli opetuksessa.

Jaamme toisillemme luokissa tietoa ja taitoa, mutta paras näytelmä syntyy kulisseissa. Siinä opiskellaan toista kannustaen. Parhaan tenttinumeron takana on yhdessä kerrattu sisältö ja kaverin kanssa piirretty ajatuskartta. Oman ensi-illan, näyttelyn avajaisten tai suoran lähetyksen jännitys on poissa, kun sen jakaa toisen kanssa – vaikka käsi kädessä.

Yhdessä tulette juhlimaan, kun yksin sitä ei osaa kukaan tehdä. Ja on hyväksi, kun pimeyden keskellä on toinen, joka tuo valoa edes vähäsen.

Voionmaalla yhteisöllisyys seuraa mukana koko opiskelun ajan ja sen jälkeenkin. Oppilaskunnassa jatkatte perintöä aikaisemmilta vuosikursseilta ja luotte uutta. Liitytte erilaisiin seuroihin ja kerhoihin – muutatte maailmaa. Kulutus- ja liikkumisvalinnoilla otatte kantaa luonnon kantokykyyn. Myös sitä yhteisöä rakennatte, jota parisuhteeksi kutsutaan.

Yksinäisyys on yhteisöllisyyden vastakohta ja yhteisöllisyys on siihen lääke. Viimeistään vanhuksia seuratessa huomaa kavereiden vähyyden ja seuran tärkeyden. Iän myötä ymmärtää, miten oma persoona muotoutuu toisten ihmisten kautta ja oman tekemisen seurauksena. Yksinäisiä ajatuksia tulee harvoin kerrottua kavereille, yhteisiä kokemuksia kyllä.

Onni voi potkaista yhtä, mutta ilo täytyy jakaa. Vaikka me elämme ja olemme yhdessä, samanlaisia meidän ei tarvitse olla. Yhteisöllisyys kunnioittaa yksilöä, koska yksilöistä yhteisö rakentuu.

Teksti: koulutuspäällikkö Antti Jehkonen

Kuva: Mari Mäkelä

Aiheeseen liittyvää