On yleistä väittää, ettei sukupuolella ole väliä. Ruotsissa etäännytään hon ja han -pronomineista, lastenhuoneen sisustuksessa suositaan keltaista. Kokonaiset yhteiskunnat liikkuvat päättäväisesti kohti sukupuolineutraaliutta, varsinkin varhaiskasvatuksessa. Urheilussa muutos on kuitenkin lähtenyt käyntiin hitaasti, ja pitkälti vain yhteen suuntaan.

2010-luvulla kuva naisesta nyrkkeilemässä on lähes neutraali. Nainen harrastamassa miehisenä pidettyä lajia saa aikaan ehkä pientä ihailua, mutta mies joogaamassa tai tanssimassa balettia voi herättää lähinnä huvitusta, varsinkin jos tämän ulkonäkö on miehinen. Kalju, lihaksikas mies joogaamassa on hauskempi kuin siro ja nuorempi henkilö.

Kahden yhteenkuulumattoman asian yhdistäminen on huumorin yleisimpiä keinoja, minkä vuoksi kalju, iso mies joogaamassa on hauska. Huomio ei alkuun kuulosta erityisen olennaiselta, mutta se kertoo suurennuslasin läpi katsottuna käsityksestä maskuliinisuudesta ja feminiinisyydestä toistensa vastakohtina. Niitä ei kuulu sekoittaa. 

Lihaksikas nainen heittämässä kuulaa ei herätä erityistä huvitusta, koska maskuliinisuutta pidetään arvostettuna, vakavana puolena, jolle pääsemistä saa ja pitääkin tavoitella niin urheilussa kuin työelämässäkin. 

Feminiinisyys näyttäytyy edelleen heikkouden perikuvana. Se on vakavuuden ja johdonmukaisuuden kepeä poikkeama, joka kaiken tunnekuohun keskellä nielaisee kaiken loogisuuden. Piirre, josta kannattaa pyrkiä eroon, jos haluaa olla vakavasti otettava. Lempeys ja hoivaavuus ovat tietysti myös osa perinteistä naiskuvaa, mutta mitä kauemmas kotikeittiöstä lähdetään, sitä vähemmän feminiinisyydelle on raivattua tilaa. 

On siis hienoa, jos nainen haluaa urheilla kuin mies. Myös kyky ”ajatella kuin mies” on bisneksessä haluttu. Onkin mielenkiintoista, miten naisen on etenkin työelämässä tehtävä säntillisesti töitä saavuttaakseen jonkin tason maskuliinisuuden, mutta mieheltä se saattaa kadota kuin hiekka sormien läpi joogamatolle astuessa. Tämä ahdas ajatusmalli on sokea ihmisten, ja radikaalisti jopa sukupuolesta riippumattomalle, yksilöllisyydelle ja erilaisuudelle. 

Jotta kyynisyys ei olisi liikaa keskiössä, on tärkeää huomioida varsinkin länsimaissa tapahtunut edistys viime vuosien aikana. Vaikka urheilussa rajojen tasaaminen on jäänyt jälkeen, herkkyydestä ja tunteista puhutaan. Miehet saavat itkeä. Toki mies “saa” myös valita urheilulajinsa. Mutta onko siihen annettu realistinen mahdollisuus? Miksi joogan harkitseminen voi tuntua kiusalliselta esimerkiksi jalkapalloharrastukseen verrattuna? Miehen joogavapaus on lähempänä negatiivista.  

Se, kuka osallistuu mihinkin lajiin on tietyllä tapaa hyvin kirkas peili yhteiskunnasta: antiikin Kreikassa kaikki urheilu kuului yksinomaan miehille. Mitä vähemmän ihmiset kokevat annetut sukupuolinormit osaksi identiteettiään, sitä tasapuolisemmiksi vaihtoehdot alkavat muuttua. Näin liikumme kohti positiivista vapautta, ja erilaiset lajivalinnat jättävät hämmennyksen sijaan neutraalin jälkimaun.

Teksti: Matilda Bletsa

Kuva: Mari Mäkelä

 

Aiheeseen liittyvää