Kuinka helppoa onkaan antaa toisille hyviä neuvoja, joita ei itse noudata. Tähän törmäsin saadessani käsiteltäväksi aiheen ”Katso itseäsi lempeästi”. Toisin sanoen lopeta itsesi soimaaminen, vähättely ja haukkuminen. Hyväksy itsesi sellaisena kuin olet, ja näe itsessäsi kaikki se hyvä, jonka tiedät olevan olemassa. Hymyile, äläkä vain muille vaan myös itsellesi.

Olin kirjoittamassa hyvää tekstiä.  Kunnes hetkessä oli samantekevää, mitä kirjoitin. Tajusin, että kolumniin vaaditaan valokuva. Eikä mikä tahansa kuva, vaan jonkun muun ottama valokuva minusta itsestäni. Se niistä neuvoista.

Jotain tapahtuu, kun joudun kameran eteen. Katson silmiin jotain, jota pakenen joka päivä elämässäni. Itseäni, tai pikemminkin kuvajaistani. Pelkoa siitä, että joku määrittelee minut sen mukaan miltä näytän, eikä sen suhteen kuka olen. Mitä jos kuva on aivan kamala? Kuka minä sitten olen? 

Yritin vakuuttaa itselleni sen olevan vain valokuva. Minun täytyi uskotella itselleni niin, mutten uskonut sitä. Miksi? Koska käytin sanaa vain, enkä ollut vielä valmis uskomaan, ettei kuva merkinnyt minulle mitään.  

Mikään, mikä on meille tärkeää, ei ole koskaan vain. Eivät läheisemme, lemmikkimme tai elämäntyömme. Sorrumme liian usein käyttämään sanaa vain, kun puhumme itsestämme. Se on se sana rivien välissä, jolla uskottelemme, ettei minun ole väliä. Syyllistämme itseämme muistakin kuin ulkoisista asioista. Kaikesta siitä mitä olemme tehneet, ja mitä emme tehneet. Mitä sanoimme tai jätimme sanomatta. Syyllistämme, koska välitämme. On kuitenkin syytä kysyä, onko pelkkä syyllisyyden kantaminen paras keino auttaa ketään? Vähiten itseämme. 

Valokuvassa en ollut vain minä. Se olin minä, ja olen minä. Huolimatta siitä, miltä siinä näytän.

Juuri tämä valokuva on minulle enää vain valokuva. Ei minun tarvitse pitää siitä, tai määritellä onko se onnistunut. Olen itselleni vastuussa siitä, sallinko toisten mielipiteiden tai kuviteltujen ajatusten saada itseni tuntemaan alemmuutta muiden, tai itseni edessä.

Me itse voimme määritellä, mikä meille on tärkeää. Usein kuitenkin unohdamme, kuinka tärkeitä itse olemme. Toisinaan kaipaamme ainoastaan jonkun muistuttamaan meitä siitä. Onneksi sen taidon osaavat läheiset silloinkin, kun se on sinulta kadoksissa. He katsovat sinua aina lempeästi. Heille et ole koskaan vain sinä. 

Teksti: Laura Naskali

Kuva: Mari Mäkelä

Aiheeseen liittyvää