Istun sängyllä jalat vilttiin kiedottuna. Ikkuna on auki. Ulkona sataa ja sisään virtaa raitista ilmaa. Olen päättänyt, että istun tässä niin kauan, kunnes saan kolumnini kirjoitetuksi. Olen siis koko viikonlopun miettinyt kuumeisesti, mistä aiheesta kirjoittaisin ja mitään erityistä aihetta ei vaan tule päähän. Ei sitten millään. Kyllä, olen tehnyt kaikkea muutakin kuin yrittänyt puskea ajatuksiani ruudulle. Pessyt vaatteita, plärännyt kuvia, kuunnellut musiikkia, ulkoillut, tavannut kavereita. Mikään ei vaan auta.

Jos jotain hyvää täytyy etsiä tästä jumittuneesta olotilasta, niin olen löytänyt uusia keinoja inspiraation hakemiseen. Tai tässä tapauksessa ne ovat olleet sijaistekemistä kirjoittamiselle. Olen pelannut itseni kanssa “googlaa minut” -peliä ja siitä innostuneena googlasin sijaistekemisenkin. Ensimmäinen artikkeli kertoi tehtävien lykkääjistä, kuten minusta, joten jätin artikkelin lähemmän tarkastelun sikseen.

Lähdin myös runojen tielle ja tällä omalla roudan muokkaamalla, raskaalla luomisen tiellä kävin läpi monenlaisia runokirjoja. Tosin tässä mielentilassa kaikkein ahdistavimmat kolahtivat parhaiten. Pentti Saarikoskea, Eino Leinoa, Elias Lönnrotin Kalevalaakin. Mutta mikään muu ei kasvanut kuin tuska.

Mietin, jospa tämä olotila onkin sitä kuuluisaa luomisen tuskaa. Tunnen vain itseni täysin avuttomaksi. Odotin tätä tehtävää ja nyt en saa mitään järkevää sanoiksi. Suorastaan nolottaa omasta puolestani.

Yritin myös saada ajatuksia liikkeelle käymällä ystäväni kanssa yleisessä saunassa. Uimaan, saunaan, uimaan, saunaan. Siellä aallokkojen seassa kelluessani mietin, että tästähän minä aion kirjoittaa, mutta kotiin päästyäni ajatus saunakolumnista velloi mielessä yhtä pahana kuin aallokko Näsijärvessä. Tuskin ketään kiinnostaa kanssasaunojien pihatöiden eteneminen tai automerkkien vertailu. Tai miten kylmältä se vesi nyt sitten tuntui.

Tämä on kuin yrittäisi nyhjätä tyhjästä. Hurraa, sehän voisi toimia tämän tekstin otsikkona. Menen ja googlaan myös sen. En muistanutkaan, että 90-luvulla oli samanniminen viihdeohjelma, jonka juontajana toimi Neil Hardwick. Pian katson youtube-pätkää, jossa näyttelijöiden pitää keksiä sananlaskuja ummetuksesta. Tässä vaiheessa tarkistan tuotokseni merkkimäärän ja huomaan ilokseni, että sehän riittää.

Noniin. Olen siis luonut jotain tyhjästä. Ja kirjaimellisesti omasta päästäni.

Teksti: Leena Huuhka

Kuva: Mari Mäkelä

Aiheeseen liittyvää