Syksyllä luokassa ensimmäisiä tutustumiskierroksia läpi mentäessä useat journalistiluokkatoverini kertoivat, että hakeutuminen kansanopistoon tuli vaihtoehdoksi vasta, kun ensimmäinen kouluvaihtoehto stoppasi pääsykoekarsintoihin. Lause “kun en päässyt oikeaan kouluun, tulin tänne”, toistui tutustumiskierroksen edetessä.

Mistä ajatus kumpuaa, ettei kansanopistoja mielletä niin sanotuiksi oikeiksi kouluiksi? Ovatko opistot vieläkin siinä maineessa, että ne keräävät vain opiskelijoilta rahat, kiittävät ja antavat keväällä vastineeksi lämmintä kättä? Faktahan on, että kansanopistot kuuluvat vapaan sivistystyön lainsäädännön piiriin. Niihin ei vaadita aiempia opintoja, vaan halu oppia on riittävä peruste opiskelulle. Eikö se muuten sitten ole?

Kansanopistojen historia on pitkä. Ehkä jopa niin pitkä, että kansanopistot ovat saattaneet jäädä oman historiansa vangeiksi ja ihmisten käsitysten muuttaminen vanhoista sisäoppilaitoksista ja emäntäkouluista nykyaikaisiksi oppilaitoksiksi on vieläkin todella vaikeaa. Noh, kerrottakoon eroja miettiville, että syksyisin 1920-luvun emäntäkouluissa oppiaineina olivat sadonkorjuu, säilöntä ja teurastus. Sata vuotta myöhemmin me kirjoitimme opistossa erilaisia tekstejä, juonsimme radiostudiossa ja pänttäsimme yliopisto-opintoja.

Oma opintopolkuni lähti lukion jälkeen liikenteeseen myös kansanopistosta. Vaikka silloinen pääaine, kasvatustiede, ei edennyt perusopintoja pidemmälle, en ole koskaan katunut ensimmäistä kouluvalintaani. Opistoaikaiset kokemukset ja ystävyyssuhteet ovat kestäneet läpi elämän ja pureutuneet ikuisiksi ajoiksi sydämeeni.

Koetaanko kansanopistot kakkosvaihtoehdoiksi, koska ne soveltuvat niin monelle eri ihmiselle tai niin moneen eri elämäntilanteeseen? Tai siksi, että jokainen on koulussa täysin omasta tahdostaan ja oppii juuri niitä asioita, joita kokee itse tärkeiksi, nimenomaan oman oppimisen ja mielenkiinnon mukaan? Onko pääsykoe merkki oikeasta koulusta? Eikö oma tahtotila ole sitäkin tärkeämpää?

Kaiken voisi mieltää toisinpäin. Jos sinulla on päämäärä, jäätkö odottamaan, että planeetat ovat kohdallaan unelman toteutukselle? Vai lähdetkö itse kirjoittamaan elämäsi omaa  opetussuunnitelmaa? Tai jos unelmasi ei ole vielä kristallinkirkas, haluatko antaa omalle kouluvalinnalle väliaikaa ja silti mennä sata lasissa?

Kansanopistovuosi on varmasti tuntunut aluksi monelle epämieluiselta vaihtoehdolta, mutta kuinka moni on jäänyt ensimmäisen viikon jälkeen katumaan opistoon lähtemistä? Tai niin kuin allekirjoittanut, uskaltaisi lähteä opiskeluvuoden jälkeen toisellekin kansanopiston kierrokselle, jos tanssiinkutsu tulee myöhemmin elämässä? Mitä menetettävää meillä on, jos uskallamme antaa itsellemme mahdollisuuden ainakin kerran elämässä kokeilla täysillä, mitä haluamme ja mitä emme?

Kyllä, kansanopisto ei ole oikea koulu. Se on enemmän.

 

Juttu on julkaistu aiemmin koulutuskeskuksen Väinö-lehdessä 2020.

Teksti: Leena Huuhka

Kuva: Teemu Mustonen

Aiheeseen liittyvää