“Sä olet niin nätti, että et varmasti ole fiksu.”

“Ei kannata kutsua miehiä sun luo ensitreffeillä, se nyt vaan antaa susta huonon kuvan.”

“Kaikki feministit pitäisi tappaa kiduttamalla.”

Tässä muutama esimerkki asioista, joita minulle – nuorelle naiselle, joka tunnustautuu myös feministiksi – on sanottu viimeisen vuoden aikana. Olen kuullut samantyylisiä kommentteja, vitsejä ja letkautuksia itse asiassa koko ikäni, mutta minun ei kuitenkaan pitäisi lähteä valittamaan sukupuolten välisestä epätasa-arvosta. Tasa-arvohan on jo toteutunut ja feministit on voitu päästää aikoja sitten eläkkeelle. 

Valitettavasti joudun tuottamaan pettymyksen kaikille niille, jotka eivät kaipaa puhetta siitä, miten nykypäivänäkin yhteiskunta kaipaa feminististä ajattelua. Luultavasti joku leimaakin minut tämän takia miehiä halveksivaksi vihaiseksi ämmäksi – tällaisia kuvauksia olen ainakin kuullut 2000-luvun feministeistä. 

En kiellä sitä, etteikö nykyajan tasa-arvoajattelu olisi huomattavasti paremmassa tilassa kuin sata, viisikymmentä tai vain viisi vuotta sitten. Naiset saavat samat mahdollisuudet lähes kaikkialla kouluttautua, työskennellä ja äänestää siinä missä miehetkin. Suomessa jopa nykyisen hallituksen johtajat ovat kaikki naisia. Myös vuonna 2017 levinnyt Me Too -liike on jättänyt jälkensä koko maailmassa vallinneisiin piileviin ongelmiin naisten asemassa ja viime vuosina on ollut havaittavissa kehitystä kohti tiedostavampaa ja suvaitsempaa kulttuuria.

Feminismin päätavoite on aina ollut sukupuolten välinen tasa-arvo, mutta huomio kiinnittyy erilaisiin epäkohtiin riippuen siitä mikä maailmankolkka ja aikakausi on tarkastelun kohteena. Toisaalla täytyy taistella edelleen erityisesti tyttöjen silpomista vastaan ja muualla abortti- tai äänioikeuden puolesta. Monien länsimaisten yhteiskuntien tasa-arvon ongelmat eivät ole näin räikeän silmiinpistäviä, mikä johtaa monien ajattelussa siihen lopputulokseen, että tasa-arvollisia ongelmia ei ole olemassakaan. Tästä ilmiöstä on itse asiassa kehitetty tieteellinen käsite nimeltä sukupuolisopu, jonka kohtasin lukiessani Tampereen yliopiston journalistiikan valintakoeartikkeleita tänä keväänä.

Suomalaisena naisena feminismi merkitsee minulle ennen kaikkea kamppailua epätasa-arvoisia työyhteisöjä, keskustelu- ja ajattelutapoja vastaan. En näe tätä kamppailua kuitenkaan ainoastaan naisen aseman edistäjänä vaan myös miesten ja muunsukupuolisten. Mielestäni miesten pakollinen asevelvollisuus Suomessa on yhtä kyseenalainen tasa-arvon ongelma kuin se, että naiset saavat vähemmän palkkaa kuin miehet samasta työstä. Kenenkään ei myöskään tulisi joutua sukupuolensa takia stereotypioiden, ennakkoluulojen tai halventavien kommenttien uhriksi. Oletko ikinä kuullut “läppää” siitä, miten naiset eivät osaa ajaa autoa ja mikäli mies käyttää meikkiä niin hän on homo? Jep, niin minäkin. 

Emmekö voisi jo vuonna 2020 keksiä parempia vitsejä?

Teksti: Aliisa Salminen

Kuva: Mari Mäkelä

Aiheeseen liittyvää