Maanantai-iltana puoli yhdeksän aikaan ulko-ovea avatessa kuuluu taloyhtiön hissistä ryminää. Kävelen hissiä kohti, ja huomaan tutun naapurin kaatuneena kyynärsauvan ja ostoskassin kanssa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun näen hänet kaatuneena. Tarjoan apuani, ja hän vastaa sanoen; “Et sä voi mulle voimia tuoda.” Hän painaa makuultaan hissin nappia, ja ovet sulkeutuvat.
Tapahtunut tilanne laittoi miettimään, kuinka merkityksellistä tuntemattoman ihmisen auttaminen ja avun tarjoaminen on. Vaikka laissakin on määrätty auttamisvelvollisuudesta, niin myös uutisissa on nostettu tilanteita onnettomuuksista ja vaara-tilanteista, joissa ihmiset joko kävelevät vain katsoen ohi tai alkavat kuvaamaan tilannetta. Eikä näitä ole ainoastaan uutisissa, vaan näemme viikottain ellei päivittäin kadulla huonovointisia ihmisiä tehden jotain katukuvan toiminnasta poikkeavaa. Jokainen on varmasti miettinyt joskus, pitäisikö tarkistaa tilanne vai ei ja toiminut sen mukaan. Onko ihmisillä oikeus arvioida ulkokuoren perusteella toisen ihmisen avun tarve?
Varmasti meistä kaikki, myös itsekin joissain tilanteissa olen kävellyt ohi. Emme voi aina yksilöinä auttaa toista yksilöä, mutta pienelläkin huomioimisella on merkitystä. Oli sitten kyse sairaudesta, vammasta tai mistä tahansa, jokaisella on oikeus saada apua ja tulla kohdatuksi. Ihmisillä on sosiaalisen tilanteiden, torjutuksi ja nolatuksi tulemisen tai hyökkäyksen kohteeksi joutumisen pelkoja, joka on ymmärrettävää kun kommunikoidaan tuntemattomien kanssa. Toisaalta en itse voisi nukkua öitäni hyvin, jos tietäisin ohittaneeni ihmisen, joka vaikuttaa tajuttomalta, hengenvaarassa olevalta tai muuten vain huonovointiselta. Kukaan meistä ei valitse sairastuvansa tai kukapa ylipäätään haluaisi olla huonossa jamassa. Tilanne avun tarpeesta voi kääntyä myös joku päivä toisinpäin. Emme usein osaa tiedostaa etuoikeuttamme verrattuna muihin ihmisiin.
Useimmiten apua tarvitsevat ihmiset eivät uskalla pyytää apua, koska usein he ajattelevat, että heidän täytyy vain elää asian kanssa. On myös ihmisiä, jotka eivät halua mistään hinnasta kenenkään auttavan heitä. Siitä huolimatta ajattelen kysymisen olevan yleensä aina enemmän hyvä kuin huono asia riippumatta vastauksesta. Uskon, että meillä on oikeus arvioida tarpeen tullen. Yleensä, jos huoli herää kysyäkö vai ei, niin siinä on jo vastaus.
Hissi matkaa kohti neljännettä kerrosta, ja kohtaan saman näyn taas siellä. “Enkö voisi kuitenkin auttaa?” kysyn uudelleen. “No voisit sä ton kassin ottaa.” hän vastaa, ja kiittää avusta kun saattelen hänet ovelle.
Kirjoittaja on Oulusta lähtöisin oleva vapaa-ajan urheilija, podcastaaja, suoratoistopalvelujen kuluttaja, haaveilija ja ihmisoikeuksien puolestapuhuja, joka opiskelee monimediatoimittajaksi. Sisällöntuotannossa hän haluaa nostaa erityisesti sellaisia näkökulmia, joita ei yleensä tuoda syystä tai toisesta esille.
