Näyttelijä Satu Silvo ohjeistaa nuoria näyttelijäopiskelijoita tekemään kovasti töitä saadakseen jalkaa oven väliin teatterimaailmassa. Hänen mukaansa pitää kuitenkin olla armollinen itselleen. 

Kun muut esittelivät itsensä ujosti tetterikorkeakoulussa, saapui nuori 18-vuotias näyttelijänalku paikalle kädet ylhäällä sanoen kovaan ääneen: ”Mä oon Satu Silvo!” 

Tänään Satu Silvo ei astele ovesta sisään kädet ylhäällä, mutta huokuu edelleen tarmoa ja energiaa 58-vuotiaana, kun hän kertoo lennokkaasta näyttelijäurastaan Voionmaan näyttelijäopiskelijoilleSilvo usein tunnetaan parhaiten Rositan roolista komediassa Uuno Espanjassa vuosikymmenten takaa, vaikkakin ura jatkuu edelleen 2020-luvun elokuvissa, televisiosarjoissa ja näytelmissä.  

Lukiossa opettajat kutsuivat Silvoa älykkääksi, mutta impulsiiviseksi. Siellä hän myös avasi ammattivalintaoppaan. Sieltä löytyi vaihtoehto, joka ei vaatinut ylioppinutta. Silvo tahtoi näyttelijäksi. 

– Siinä vaiheessa hyppäsin ikkunasta ulos, toteaa Silvo vertauskuvallisesti. Hän ei halunnut mahtua tiettyyn muottiin. 

Silvo on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran vahvoissa naisrooleissa. Yksi niistä on Ilona Ahlgrenin rooli vuonna 1984 ilmestyneessä Niskavuori-elokuvassaIlonan rooliin etsittiin 30-vuotiasta naista: Silvo oli kuitenkin vain 20-vuotias, kun hän tuli valituksi tähän rooliin. Silloin oli harvinaista, että tuotantoihin lähdettiin teatterikoulun aikana, sillä se veisi paljon aikaa. Satu Silvo sai kuitenkin luvan lähteä. Hän toteaa olleensa kaikin puolin onnekas näyttelijäurallaan. 

Satu Silvo teki nuorena töitä uupumiseen asti. Hän kannustaa nuoria tehokkuuteen, mutta samalla olemaan itselleen armollinen.

Silvon vanhemmat ovat näyttelijöitä, ja hän on päätynyt näyttelijän uralleen teatterikorkeakoulun kautta ja vanhempiensa innoittamana. Hän toteaa tämän olevan melko tavanomainen reitti näyttelijäksi, mutta varsinkin nykyaikana kilpailu teatterikorkeakouluihin on kiristynyt ja vaikeutunut. Hänen mielestään kansanopiston näyttelijälinjan tehtävä on lisätä tasa-arvoa näyttelijän urasta haaveilevien välillä: kaikkien vanhemmat eivät ole näyttelijöitä, joiden kautta myös heidän lapsensa olisivat päätyneet samalle urapolulle.  

Silvo on myös tyytyväinen siihen, että nykyään naisten näyttelijärooleihin kohdistettuja stereotypioita kyseenalaistetaan, ja tasa-arvoa näyttelijämaailmassa pyritään lisäämään tältäkin kantilta. Naisten rooleihin liitetään yleensä stereotypioita. Naisen rooleihin liitetään usein stereotypioita: nainen on heikko, alistuva ja miestä alempiarvoisempi

Hänen mukaansa naisten rooleista on tehty yhä vahvempia nykypäivänä. Naisten on myös ollut vaikeampaa päästä päärooleihin, mutta tässäkin asiassa ollaan menossa tasa-arvoisempaan suuntaan. 

Alan hankaluudesta huolimatta Silvo kannustaa nuoria näyttelijänalkuja tekemään kovasti töitä ja uskomaan itseensä, vaikka uran alkuun pääseminen tuntuisikin vaikealta 

– Jos sä oot näyttelijä, et voi olla laiska. Jos väsyttää, täytyy tehdä jotain, millä saa homman lähtemään liikkeelle, sanoo Silvo jämäkästi.  

Hän on kuitenkin tyytyväinen teatterikoulun muutokseen vuosikymmenien varrella. Sen ilmapiiri on nykyisin kannustava, ja opiskelijat saavat paljon tukea. Hänen teatterikouluaikoinaan opiskelijoita ei juurikaan tuettu ja töitä tehtiin siihen pisteeseen saakka, kunnes saatiin hermoromahduksia ja sairastuttiin masennukseen.  

Itsevarmuutta ja hengellisyyttä säteilevä Satu Silvo antaakin nuorille näyttelijänaluille yksinkertaisen ohjeen: negatiivisten tunteiden vallatessa tulee kysyä itseltään, tekevätkö ne itselle hyvää. Jos eivät, täytyy tehdä valintoja, joilla pystyy muuttamaan elämänsä arvottoman tuntuisesta arvokkaaksi.

Teksti: Iida Vashko

Kuvat: Anniina Norrena

Aiheeseen liittyvää