Avainsana: tampere

Automekaanikkoja ja spandex-asuja Pyynikin kesäillassa 

Astun ulos täyteen pakkautuneesta linja-autosta ja olen täynnä energiaa. Nyssen määränpäänä oli Pyynikki ja ensimmäistä kertaa järjestettävä Festivaali-festivaali. Festivaali oli määrä järjestää ensimmäisen kerran 2021,...

Katukuvausta Vivian Maierin inspiroimana

Tamperelainen Jukka Paju opiskelee Voionmaan koulutuskeskuksen valokuvauksen ammattitutkintolinjalla. Hän kertoo katukuvauskurssilla tekemänsä kuvasarjan synnystä seuraavaa: ”Kyseessä oli siis noin tunnin kestänyt siirtymä Voitsilta lapsuuden kotiini....

Hienostuneet drinkit hakevat jalansijaa Jussinkylässä

Vaikka cocktailit ja suomalaisuus samassa lauseessa kuulostaa kummalliselta, niin Tiimassa on silti tupa täynnä arki-iltoinakin Kiihdytän askellustani koleassa marraskuisessa illassa. Viikonloppu tuntuu olevan vielä ikuisuuden...

Näin Tampereella saunotaan

Tampere on tunnetusti Suomen saunapääkaupunki. Kunnia on ansaittu, sillä Tampereella on Suomen eniten julkisia saunoja. Kruunajaiset pidettiin Toukokuussa 2018. Pelkkä saunojen määrä ei tuonut...

Possujunalla Särkänniemeen vai Hervantaan?

“Yllätys, possujuna toheloi taas”, “Ratikkahan on tällä hetkellä Jumalasta seuraava”, “Tällä menolla ratikoista ei ole kohta mitään jäljellä kun joka toinen päivä kolaroi, se...

TAMPERE – SUOMI – SANAKIRJA

Tampereen murre on Tanpereella puhuttu hämäläismurteisiin kuuluva suomen kielen murre. D kirjaimet muutetaan R kirjaimeks, ja täälä niiku vaa puhutaa sillee. Täälä ei mennä metsään vaan mettään. Nysse on bussi ja nynne on enemmän busseja. Täälä lähretään eikä lähdetä ja Sale on presirentti.   Tanperelaisen korvaan kuulostaa tutulta persoonapronominien pikapuhemuodot...

Ratikalla vai bussilla?

Tampereella aloitettiin raitiovaunuliikenne virallisesti tänä vuonna, 2021 elokuussa. Ratikka on herättänyt paljon mielipiteitä paikallisissa asukkaissa, osa on täysillä mukana kaupungin kehityksessä ja osa näkee...

Pyörähdä näillä, osta ja erotu

Pukeutuminen voi olla monelle oleellisin tapa ilmentää omaa ajatteluaan sekä mielipiteitään. Oman tyylin löytäminen voi viedä aikaa, mutta siihen kannattaa panostaa ja kirpputorit ovat...

Luitko jo nämä?

Taistelu nälkää vastaan 

Syksy on saapunut. Ulkona näyttää ja tuntuu syksyltä, kun...

Ovatko miehet vahvoja ja naiset suojeltavia?

Pikkutytöstä asti olen tiennyt haluavani suorittaa intin. Minulle tuli...

Kannabiksen matka lääkkeestä maailman ykköshuumeeksi

Viimeisten vuosikymmenten aikana kannabis on aiheena noussut esiin kerta...

Matka kasvatuksen maailmaan 

Kasvatustieteen peruslinjalla syvennytään vuoden ajan kasvatukseen; eikä vain muiden...