Mitä Annalassa oikein on?

Tuon kysymyksen jotkut meistä ovat saattaneet esittää. Karosenkadun asuntolan välitön lähiympäristö on tullut tutuksi, mutta kuinka moni on toden teolla viitsinyt kiertää kaupunginosamme kaukaisempia kolkkia?

Päätin uhrautua yhteisen hyvän puolesta.


PALUU JUURILLE

Ennen lähtöäni ovikello soi. Jehovan todistajat olivat kierroksellaan, loogisesti opiskelija-asuntojen ovilla keskiviikkona puolen päivän aikoihin. Yllättyneistä ilmeistä päätellen kahdessa alemmassa kerroksessa taisi olla aika hiljaista.

Suomen turhin liikenteenjakaja?

Suomen turhin liikenteenjakaja?

Lyhyen viivästyksen jälkeen laitan kuulokkeet korvilleni, Spotifystä musiikkia ja SportsTrackerin seuraamaan reittiäni. Tämä nykyajan nuoriso kun ei edes ulkoillessa pääse eroon teknologiasta.

Lähtösuunnakseni valitsen Karosen koulun ohi kulkevan tien. Ulkona on tällä kertaa kaunis talvipäivä, joka ennusteiden mukaan vaihtuisi jo seuraavana päivänä loskaksi. Aivan mutkan takana on mäenrinteillä uudenkarheita omakotitaloja, sekä tien vierellä uusia, osittain vielä keskeneräisiä kerrostaloja. Annalaan on selvästi tulijoita.

Vielä parikymmentä vuotta sitten koko Annalan itäpuolta peitti tiheä metsikkö, ja asutus päättyi oikeastaan Annalan koulun kohdille. Tuolloin allekirjoittanut lähti maailmalle juuri Annalan Alasenkadulta, ja nyt elokuussa tavallaan ympyrä sulkeutui.


LEIKKIPUISTOJEN LUVATTU MAA

Kävelymatka 9K-linjan päätepysäkille ja samalla sivilisaation päätepisteeseen on noin 700 metriä. Pienen kuvaussession jälkeen saavun takaisin Karosen koululle, ja oikaisen kentän poikki pienen metsikön läpi kulkevalle kävelytielle. Metsää Annalasta löytyy yhä rakentamisen jäljiltäkin. Vaikka kello ei vielä olekaan paljon, alkaa maastossa selkeästi hämärtää.

Saavun hieman vanhemman asutuksen pariin, ja 9-linjan toiselle päätepysäkille Maustekadulle. Nähtävää ei oikein ole – matalia asuintaloja ja leikkipuistoja. Erityisesti jälkimmäisiä Annalassa kyllä riittää.

Muistilaput loppuneet?

Neljä viidestä oikein.

Kuljen kohti Annalan länsipuolta. Rivitalon kivijalasta löytyy graffitina postinumero 37710. Muuten mainio muistutus, mutta Annalan postinumero on 33710.

Tampereen seudun (virheellinen) postinumero on oikeastaan ainoa asia, joka erottaa ympäristöni vaikkapa Joensuusta tai Rovaniemestä. Mistään ei käy ilmi, että ollaan maamme kolmanneksi suurimman kaupungin liepeillä.

Nousen mäennyppylälle varmistamaan, etten ole vahingossa eksynyt Raumalle. Yllätyksekseni näköala oikeasti ulottuu Tampereen keskustaan asti, mutta kameran optiikka ei kunnolla kykene vangitsemaan maisemaa digitaaliseen muotoon.

Jatkan polkuja pitkin pienelle uimarannalle Kaukajärven rannalle. Järvi on jäässä, mutta hulluinkaan pilkkijä tuskin yrittäisi vielä kävellä ohuella jääpeitteellä. Rannalla kuvatessa kamera päättää sanoa sopimuksensa irti. Nykyajan akkuja ja pakkasta ”tehokkaampaa” yhdistelmää on vaikea kuvitella.


RAUTAESIRIPPU MINIKOOSSA?

Annalan ja Kaukajärven kuvitteellisesta rajasta kertoo keltainen Sale-kyltti sekä pieni grillirakennus tien toisella puolella. Pienellä opiskelijabudjetilla valitsen vaihtoehdoista kaupan.

Akun viimeiset hetket

Akun viimeiset hetket.

Kameran simahtaminen ei erityisesti haittaa, sillä ympäristö ja kaupparakennus eivät todellakaan ole kuvauksellisia. Sisällä kuitenkin herää pieni kateus, sillä valikoima on selvästi laajempi kuin omassa ex-Siwassamme. Asetelmassa on selvästi havaittavissa lännen ja idän erot, kun kassaneitikin on epäsuomalaisen pirteän ja sosiaalisen oloinen. Voiko reilun kilometrin matkalla tapahtua siirtymä läntisestä sivistyksestä kommunistiseen itäblokkiin?

Ajatusleikki alkaa karkaamaan jo typeräksi, mutta onneksi matka on lopussa. Kuuden ja puolen kilometrin matkalla Annalan ympäri saldoksi tuli kaksi kauppaa ja pizzeriaa, parturi sekä useita kouluja, päiväkoteja ja erityisesti leikkipuistoja.

Palvelut osoittavatkin, kenelle Annala on ensisijaisesti suunnattu – turvalliseksi asuinpaikaksi lapsiperheille, kuitenkin lähellä Tampereen ydintä. Sitä baariakin kun joutuu hakemaan Kaukajärveltä asti.

Teksti ja kuvat: Mikko Pajala

Aiheeseen liittyvää

Vastaa