Kulkukortti, ovikortti, kulkulupa, kulkutunniste – tällä niin opiskelijoille kuin henkilökunnallekin tutulla valkoisella läystäkkeellä on monta nimeä. Voionmaan koulutuskeskuksella sekä yliopiston kampusalueella kulunvalvonnan tarkoituksena on estää asiattomien vieraiden pääsy opetustiloihin.

Yhden koulupäivän aikana kulkukorttia saattaa joutua vilauttamaan useita kertoja eri tilanteissa. Ovista ramppaamisen lisäksi sitä tarvitaan myös ruokalassa, kun kuittaamme päivittäisen ateriamme. Jos kulkukortin etsimiseen käsilaukun pohjalta, lompakon lokeroista, tai takin taskusta kuluu mielestäsi kohtuuttomasti aikaa ja vaivaa, esittelemme seuraavassa muutamia käteviä ja uniikkeja kuljetustapoja arkisia kulkurutiineja helpottamaan.

Ota ongelmasta niskalenkki ja askartele avainnauha, johon kulkukorttia varten kiinnitetään muovitasku. Jokaisen on mahdollista tuunata hakasilla, helmillä ja muilla tarvikkeilla omaan tyyliinsä sopiva kokonaisuus. Persoonallisen avainnauhan kantajaa saattaa odottaa mukava ansaintamahdollisuus, sillä pian kaikki tahtovat samanlaisen.

 

Jesarilla käteen -metodi on käytännöllisen ja kiireisen opiskelijan valinta. Viritys toimii taatusti myös keskustelunavaajana, esimerkiksi yliopiston ruokalassa.

 

Kun käsilaukun kantaminen ei ole vaihtoehto, etkä muutenkaan lämpene turhan omaisuuden mukanaroudaamiselle, kulkukortin voi sijoittaa lompakon taskuun. Ovilukija tunnistaa useimmissa tapauksissa kortin vaivatta – kunhan lompakossa ei ole liian täyttä.

 

Jos opiskelijastatuksen näkyminen ulospäin ei ole ongelma, kulkukortin voi kelmuttaa siististi otsaan. Kädet jäävät vapaaksi, kun ovet aukenevat tai ruoka maksetaan otsalla pukkaamalla. Kelmutus myös pelastaa päivän, jos hiukset ovat jääneet pesemättä sekä suojaa epävarmoissa sääolosuhteissa.

 

Parempi kortti pipossa kuin säleinä takataskussa. Tässäkin ratkaisumallissa kädet jäävät vapaaksi, mutta katu-uskottavuus säilyy.

 

Unohda jo fidget spinner, täältä tulee kulkukorttijojo! Jojolla voi heittää tarkkuutta, sillä osuminen kortinlukijaan on yllättävän haastava tehtävä. Kannattaa huomioida, että tämä käyttötapa ei sovi köyhille, sillä rikkoontuneen kortinlukijan tai ikkunalasin maksaa harrastaja ihan itse.

 

Työryhmä: Sari Heino, Markus Okker, Sanni Utriainen, Hanne Vuorela Teksti: Hanne Vuorela Kuvat: Sari Heino

 

 

 

 

Aiheeseen liittyvää

Vastaa