Voionmaan koulutuskeskuksen vastaanotossa on uusi työntekijä, Marko Akkanen, joka toimii myös taikurin hommissa.

Akkanen kiinnostui taikuudesta jo 11 vuoden iässä.

– Kaveri näytti semmosen taikatempun, jonka pystyi ostamaan silloin aikanaan kympillä euromarketista. Kaveri ei suostunut kertomaan, kuinka temppu tehtiin, niin päädyin itse ostamaan kyseisen tempun ja samalla muita temppuja. Siitä se innostus lähti oikeastaan liikkeelle.

Akkasen taikurin ura alkoi 13-vuotiaana eli noin 20 vuotta sitten. Taidot on kerätty itse kirjoista opiskellen ja taikurin oppipoikana toimien. Akkanen kävi myös erilaisissa tapahtumissa katsomassa sivusta, sillä hän ei itse uskaltanut osallistua, mutta hän löysikin mestarin opettajakseen sirkusleirin yleisöstä.

– Ensimmäinen esiintymispalkkio oli eskimojäätelö, kun esiinnyin vanhassa päiväkodissani, Akkanen kertoo.

Ura lähti Lahdesta ensin, mutta alue laajeni uuden opiskelukaupungin myötä.

– Lahti on se paikka, missä olen tehnyt paljon hommia esiintyen ja kouluttaen ja Lahden taikuripiirit tulivat tutuiksi. Kun muutin opiskelemaan puheviestintää Tampereelle, päädyin silloin Sorin sirkukseen töihin. Ja olen ollut Suomen Taikurit Ry:ssä hallituksessa.

Puheviestinnän opinnot Akkanen koki järkevänä esiintymisen suhteen ja hän näki, että kyseiset opinnot auttaisivat häntä taikuriesityksissä.

Taikurin työt jatkuvat edelleen sivussa ja Akkanen tekeekin noin 50 esitystä vuodessa. Hänellä on myös oma osakeyhtiö, Sirkus Kumiankka, joka toimii taustalla.

Muitakin opintoja Akkaselta löytyy, koska hänellä oli sopimus isänsä kanssa. Nuorella taikurilla täytyi olla varasuunnitelma siltä varalta, jos taikuus ei kannakaan pitkälle. Häneltä löytyy muun muassa myös datanomin paperit.

Akkanen päätyi Voionmaan koulutuskeskuksen vastaanottoon pääosin siksi, että saisi vietettyä enemmän aikaa perheensä kanssa.

– Jos keikkailisi koko ajan, ei olisi aikaa olla kotona perheen kanssa. Nyt kun käy päivisin töissä, saan vietettyä aikaa kolmen lapsen kanssa kotona iltaisin.

Uusi vastaanottovirkailija on viihtynyt uudessa työssään todella hyvin.

– On mukavaa, kun pääsee olemaan suoraan tekemisissä ihmisten kanssa, kun olen aiemmin toiminut enimmäkseen sähköpostin kautta. Lisäksi ihmiset ovat täällä todella mukavia.

Teksti: Terhi Järvinen

Kuvat: Päivi Kumpulainen

Video: Anda Chen ja Heini Kallaluoto

Aiheeseen liittyvää

Vastaa