E ntiset voionmaalaiset – keitä he oikein ovat? Heidän tarinaansa valottaakseni etsin vanhoja voitsilaisia eri taustoilta ja eri koulutuslinjoilta. Löysin lopulta kolme haastateltavaa, jotka ovat päässeet opiston jälkeen suoraan alan töihin. Osa on käynyt opiston äskettäin, osa vuosia sitten. Tässä on heidän tarinansa.

 

 

Mari Järvinen, 25, Ylöjärvi

Mari Järvinen

Tamperelaisen kahvilan edustalla edessäni istuu punertavahiuksinen nuori nainen. Nykyään Tampereella asuvaa Mari Järvistä on aina kiinnostanut valokuvaaminen enemmän tai vähemmän. Voionmaan opistolle hän päätyi lukuvuodelle 2014-2015. – Äiti taisi löytää koulun mainoksen netistä tai esitteestä, ja valokuvaajan tutkinto vaikutti hyvältä, Järvinen kertoo. Nykyisen kameransa hän sai vuonna 2010.

Valokuvaajan opinnoista Järviselle jäi käteen hyvä harrastus, vapaa-ajalla tulee kuvattua paljon. Vuosi Voionmaalla muutti paljon valokuvaustyyliä.

Nykyiseen työpaikkaansa graafisena suunnittelijana Celain Oy:ssä Mari Järvinen päätyi perinteisen työhakemuksen kautta netistä. Työnkuvaan kuuluu pääasiassa digitaalisten esitteiden, kirjojen ja lehtien teko.

Top 3 -muistot Voionmaalta?

– Meillä oli hauska opettaja, Hannu Sinisalo.

– Valokuvausnäyttely koulun lopussa.

– Matka Saksan Bremeniin koulun järjestämänä.

Järvisen valokuvissa näkyy minimalistinen ja mustavalkoinen tyyli, jossa on aasialaisia vaikutteita. Opinnot vahvistivat näkemystä omasta ilmaisusta. Graafisen suunnittelun puolella Järvinen haluaisi käyttää valokuviaan kuvituksena. Idea ei ole ainakaan vielä toteutunut. Molempien alojen visuaalisuus tukee toisiaan.

Harrastuksista Järvinen mainitsee valokuvaamisen lisäksi elokuvien katselun. Opiskeluja hän ei ole pahemmin miettinyt. -Ajattelin keskittyä nyt työhön, Järvinen kertoo. Työssä parasta on se, että pääsee tekemään uudenlaisia digitaalisia julkaisuja, joita Suomessa on vielä melko vähän.

Tiettyä esikuvaa Järvisellä ei ole. Useita eri valokuvaajia tulee seurattua, mutta kuitenkin tärkein inspiraation lähde on minimalistinen tyyli.

 

 

Nea Alanen, 27, Ylöjärvi

Tampereen seudulta kotoisin oleva Nea Alanen saapuu Tampereen yliopiston Cafe Campukseen haastattelua varten. Itsevarman oloinen nainen kertoo hakeneensa vuonna 2015 yliopistoon journalistiikkaa lukemaan. Ei päässyt sisään, eikä halunnut palata vakituiseen työhönsä. Sen sijaan Alanen halusi toteuttaa unelmaansa. Voionmaan opiston rub it in my face -mainos iski. Haki ja heti tuli aika haastattelulle. Pääsi sisään lukuvuodelle 2015-2016.

Alanen sai hyvin vaikuttaa Voionmaalla siihen, millaisia juttuja teki. Tuli kirjoiteltua muun muassa Tamperelaiseen, Nokian uutisiin, Reunamediaan ja Kuudenteen kulmaan. – Ehkä olisi voinut olla enemmän ohjausta, koska sellaista se on lehden toimituksessa, Alanen kuvailee.

Hienointa oli päästä tekemään kahden aukeaman juttu Alasen kummisedästä Markku Mallatista. – Juttu julkaistiin Lännen Median maakuntalehdissä ympäri Suomea, Alanen kertoo. Saavutus auttaa uralla yhä eteenpäin.

Vuosi Voionmaalla toi Alaselle varmuuden siitä, että hän haluaa olla toimittaja. Ensimmäinen juttu, joka julkaistiin lehdessä, tuntui hienolta. – Vau, olen julkaissut jotain, Alanen kuvailee fiilistä. Voionmaalta Alanen muistaa tiiviin neljän hengen porukan joka tuki toisiaan. Myös opettajilta sai korvaamatonta tukea.

Mitkä ovat parhaat kolme muistoa Voionmaalta?

– Reportaasiviikko Hannu Sinisalon vetämänä.

– Italian reissu, käytiin Riminissä ja San Marinossa. Sitoi jotenkin porukkaa yhteen.

– Lännen Median päätoimittaja Matti Posion vetämä tutkivan journalismin viikko, jossa puitiin myös Markku Mallatin juttua.

Alanen etsi koulun päättymisen jälkeen töitä soittelemalla paikallislehtiin. Hän oli valmis myös työskentelemään ilmaiseksi. Tämä tuotti tulosta, ja nyt hän on avustajana kahdessa paikallislehdessä, Nokian Uutisissa ja Kurun Lehdessä. Alanen on saanut myös jalkaa oven väliin isompaankin mediaan, mutta siitä hän ei paljasta enempää.

Ensimmäinen juttu vapaana toimittajana oli Nokian Uutisissa. Se otettiin mukisematta vastaan.

Hienointa työssä Alasen mukaan on se, että saa tavata erilaisia ihmisiä ja kirjoittaa tarinoita sekä tehdä töitä omaan tahtiin.

Alanen kuvailee itseään journalistina totuudenmukaiseksi. Hänellä on sydän paikallaan, eikä ole vedätettävissä tai johdateltavissa. Luonteeltaan hän on sisukas ja hyvä ihmistuntija.

Vapaa-ajalla Alanen urheilee ja patikoi koiransa kanssa sekä lukee kirjoja ja seuraa paljon eri medioita, jotta pysyy ajan hermolla. – Kielioppia pitää koko ajan treenata, Alanen sanoo. Paikallislehdestä aloittaminen on Alasen mielestä hyvä startti uralle. – Ihmiset ja heidän tarinansa ovat huikeita, Alanen kuvailee.

Kun yliopistopaikka ei tärpännyt Voionmaan jälkeen, Alanen rypi kuukauden itsekseen. Unelma tuntui olevan murskana. – Oli vaikeaa ja hirveää nousta sieltä ja hakea itse töitä, laittaa itseään alttiiksi. Tältä alalta saa kyllä töitä, jos oikeasti sitä haluaa, Alanen vakuuttaa toimittajaksi aikoville.

 

Eetu Keränen, 30, Tampere

Pienessä, mutta tunnelmallisessa kahvilassa Tampereen keskustassa vastapäätäni istuu parrakas mies. Haastateltavana on Lappeenrannasta kotoisin oleva Eetu Keränen. Hän päätyi Voionmaalle ”puoliksi läpällä” ammattikouluaikaisen luokkakaverinsa kanssa heidän mietittyään, mitä nyt oikein tekisi. Entinen luokkakaveri oli nähnyt opiston mainoksen jonkun haun yhteydessä. Keränen päätyi täten elokuva- ja tv-linjalle lukuvuodeksi 2007-2008.

Kouluvuoden aikana tehtiin lyhytelokuvia ja musiikkivideoita. Keränen erikoistui suurimmaksi osaksi valojen tekemiseen. Yhdessä lyhytelokuvassa tuli kokeiltua maskeerausta. – Se oli hauska kokeilu, hän kertoo.

Keränen sai paljon uusia kavereita Voionmaalta. Kampushenkinen asuminen asuntolassa oli mielenkiintoista ja kämppiksenä oli sama vanha ammattikoulukaveri.

Mitkä olivat parhaat kolme muistoa Voionmaalta?

– Lopetusjuhlat olivat eeppiset.

– Tehtiin musiikkivideo Pariisin Keväälle. Pari viikkoa tehtiin parhaimmillaan 20-tuntisia päiviä. Neljän aikaan yöllä, kun tekee lavasteita, alkaa juttujen tasokin jo olla sitä luokkaa.

– Opiston bändin kanssa oli keikka halloween-bileissä.

Koulun jälkeen Keränen teki Routafilmissä valohommia Markus Niemiselle. Hän teki Bloodpit-bändille valoja muutaman muun yhtyeen lisäksi. Esiintymislavojen rakentelu ja valojen kanssa työskentely tuli tutuksi. Työt keskittyivät livepuoleen.

Töitä Keräsellä on ollut todella vaihtelevasti. Hän on työllistänyt itseään enemmän valokuvaajana kuin valohommilla. Hän kuvaa muun muassa Tampereen insinöörien jäsenlehteen haastateltavia sekä Tampereen burleskiyhdistyksen keikkakuvia.

Keräsen harrastuksiin kuuluu bändi, lauta- ja konsolipelien pelaaminen sekä kaverien kanssa hengailu. Taistelulajien harrastaminen taas on jäänyt vähälle viime aikoina. – Kaverit ovat heittäneet, että olen Suomen kiireisin työtön, mies sanoo.

Opiskeluja Keränen on miettinyt, mutta ei ole päätynyt vielä mihinkään. Valokuvaus kiinnostaisi eniten. Pisin vakityö oli puoli vuotta Puolenkuun Peleissä. – Halusin kokeilla miltä se tuntuu, hän selostaa. Tällä hetkellä työt ovat keikkaluonteisia.

Luonteeltaan Keränen on sosiaalinen ja ekstrovertti. – Vaikka näytänkin tällaiselta hevarilta, olen leppoisa äijä, hän mainitsee.

Keränen on miettinyt tulevansa uudestaan Voionmaalle, tällä kertaa suorittamaan valokuvaajan ammattitutkintoa.

Vinkkinä media-alalle aikoville hän varoittaa, ettei ilmaiseksi kannata mennä töihin. Tai edes liian halvalla. – Pitää osata hinnoitella itseään, Keränen kertoo.

 

teksti: Markus Puolakanaho

kuvat: Tanja Lähteenmäki

Aiheeseen liittyvää

Vastaa