Valokuvausopiskelijoiden lopputyönäyttelyssä nähdään kantaaottavia teoksia.

Sukupuoliroolit, masennus, identiteetti. Muun muassa näistä aiheista kertovia kuvia on esillä Voionmaan koulutuskeskuksen valokuvausopiskelijoiden lopputyönäyttelyssä. Café Europassa esillä olevan näyttelyn avajaisia vietetään tiistaina 29. toukokuuta ja töihin voi käydä tutustumassa 31.8. saakka.

– Näyttelyä varten jokainen meistä on tehnyt kuvasarjan jostain itselle tärkeästä aiheesta. Tarkoitus oli kuvata jotain kantaaottavaa, kertoo valokuvausopiskelija Päivi Kumpulainen.

Minun maailmani -nimeä kantavassa näyttelyssä nähdään kuitenkin vain yksi teos kunkin opiskelijan kuvasarjasta.

–  Oli harmi, että saimme näyttelyyn vain yhden teoksen, koska monen meistä teema olisi tullut paremmin esille useamman kuvan kautta, Päivi sanoo.

Kaisa Viitasalo (kuvassa) on toinen näyttelyn 14 valokuvaajasta. Hän on luonut teoksensa leikekuvatyyliin.

– Se on ollut tosi kauan tapani tehdä, mutta vasta nyt olen tajunnut, että voin yhdistää sen myös omaan valokuvaani, Kaisa kertoo.

Kaisan lopputyö kuvastaa tilannetta, jolloin kotona ei ole kaikki hyvin.

Lehtileikkeet yhdistyvät Kaisa Viitasalon töissä hienolla tavalla itse otettuihin valokuviin.

– Inspiroiduin vanhoista 60-luvun naistenlehdistä. Leikkelin niitä ja tein uusia kokonaisuuksia.

Osassa kuvasarjan teoksista lehtileikkeet yhdistyvät Kaisan itse ottamiin valokuviin.

– Idea työhön lähti ärsytyksen kautta. Siitä, miten kamalaa tekstiä lehdistä löytyi, kuten että elämän tarkoitus on mennä naimisiin. Käytin työssäni paljon kuvia esimerkiksi avioliittoon ja äitiyteen liittyen, Kaisa kuvailee.

Viime viikot Kaisa on ollut kiireinen pääsykokeiden vuoksi, joten hän odottaa näyttelyn avajaisia mielenkiinnolla.

– En ole nähnyt kovin paljoa muiden valmiita töitä, joten nekin on kiva nähdä.

Näyttelyn jälkeen Kaisan suunnitelmissa on jatkaa valokuvauksen opintoja korkeakoulussa.

 

VOV 2018 valokuvauksen lopputyönäyttely Minun maailmani Café Europassa 29.5.-31.8.2018.
Näyttelyn avajaiset 29.5.2018 klo 19.00. Katso tapahtuma Facebookissa.

Teksti ja valokuva: Anna Wilkman

Toinen kuva: Kaisa Viitasalo

Aiheeseen liittyvää

Vastaa