Vuosi on 2010. Nuori tyttö Nokialta tulee suomalaisten tietoisuuteen voittamalla ensiksi heinäkuussa nuorten maailmanmestaruuden ja elokuussa Suomen mestaruuden keihäänheitossa. Nimessä on menneisyydestä tuttua, koska tulosluettelossa lukee Utriainen. Isä Esa istuu katsomon puolella, mutta nyt on tyttären vuoro loistaa.

Lontoon sekä Rion olympialaiset, Pekingin maailmanmestaruuskisat ja Voionmaan Koulutuskeskus. Kaikki neljä edellä mainittua ovat tuttuja Sanni Utriaiselle.

-Nyt oli oikea aika etsiä jotain urheilun rinnalle ja journalismi kiinnostaa. Etenkin radiossa työskentely on ollut suuri haave jo pienestä asti.

Koulu ei kuitenkaan estä täysipainoista harjoittelua keihäänheiton osalta. Harjoitusleirien määrä tietysti vähenee koulupäivien vuoksi. Päivät alkavat vasta kymmeneltä aamulla, mikä mahdollistaa aamuharjoitukset, ja myös päivän päätteeksi jätä runsaasti aikaa. Tämän kesän osalta kisat on kisattu, ja nyt syksyllä voi panostaa opiskeluun sekä lepoon ja siirtää jo ajatuksia ensi kesään.

Sanni juttujen parissa

-Vuosi oli erittäin vaikea, joten opiskelu saa myös ajatuksia hieman muualle. Syksyn harjoittelut alkavat perusjutuista. Keihääseen tartutaan todennäköisesti vasta marraskuussa. Sitä ennen tehdään niin sanottua kovaa pohjatyötä lihaskunnosta lähtien, kertoo Sanni ja mainitsee myös painiharrastuksen.

Suomipopin Aamulypsyn sekä Radio Rockin Korporaation kuuntelijaksi tunnustautuva Sanni ei urheilutaustastaan huolimatta näe itseään urheilutoimittajana, joskaan ei pois sulje asiaa. Sannin ulospäinsuuntautunut olemus, jossa korostuvat runsaat eleet ja ilmeet sekä puhetulva, antavat luontaiset lähtökohdat radio- ja miksei myös tv-toimittajaksi. Sannin harrastuksiin kuuluvatkin erilaiset improvisaatiokerhot, joissa pääsee toteuttamaan itseään vielä enemmän.

Improvisointia harjoitusten lomassa

-Se, että jutut saa tehdä omalla tyylillä ja juuri niistä asioista, jotka kiinnostavat minua, on journalismissa parasta. Koulussa ollaan tehty erilaisia projekteja alusta asti, ja asioiden läpi käyminen käytäntö edellä valmistaa tulevaisuuteen parhaalla tavalla. Tavoite olisi löytää töitä koulun jälkeen.

Julkisen ammatin vuoksi Sanni ei kokenut paineita kouluun tullessaan ja kehuu menoa rennoksi.

-En oikein ole osannut jännittää uusia tilanteita, ja se onkin vahvuuksiani pärjätä uusissa asioissa mihin ryhtyy. Rion olympialaisten kisakylässä muistan jännittävän tilanteen, kun Usain Bolt tuli samaan hissiin. Joukkuekaverini kanssa supistiin suomea ja Bolt rupesi toistamaan sanojamme suomeksi. Siinä kyllä tuli hieman pikkutyttömäinen olo.

Koulu ja huippu-urheilu kuulostavat aikaa vievältä, ja siihen vapaa-ajan sovittaminen kuulostaa vaikealta. Sanni kuitenkin heti toteaa tekevänsä kahta asiaa mistä tykkää paljon, ja siksi hän ei koe vapaa-ajan löytämistä hankalaksi. Kavereiden näkeminen ja ylipäätään itsensä aktiivisena pitäminen ovat tärkeitä asioita arjessa. Levon merkitystäkään ei pidä unohtaa, ja siihen Sanni kertookin kiinnittävänsä runsaasti huomiota.

Levon ja harjoittelun lisäksi ruokavalio on tärkeässä osassa urheilijan elämää.

– Kouluruoka on erittäin hyvää ja vaihtoehtoja useita. Se on päivän kohokohta. Tietysti lisäravinteita pitää tuoda itse mukana, että ravinnonsaantirytmi pysyy oikeana. Säännöllisyys on siinä tärkeässä osassa.

Kymmenen kuukauden aikana on tarkoitus ottaa perusteet journalismin alalta haltuun. Silti Sannin päätavoitteet ovat kuitenkin edelleen urheilun saralla.

-Päätavoite on ehdottomasti 2020 Tokion olympialaisissa. Totta kai välissä on monet arvokisat esimerkiksi Euroopan- sekä Maailmanmestaruuskilpailut. Eli vielä ei ole kiire mikrofonin taakse urheilutapahtumiin.

Sannin kaikesta tekemisestä huokuu selkeä päämäärätietoisuus, ja onkin mielenkiintoista nähdä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Sanni Utriainen

Syntynyt 5.2.1991

– Nuorten maailmanmestari (U20) 2010

– Suomen mestari 2010

-Yksi SM-hopea ja kolme pronssia

– 2x olympialaiset

-1 MM-kisat

-2 EM-kisat

– Ennätys 63,03

– 3x yli 60 m

– Vuoden nuori urheilija 2010

Teksti: Valtteri Makkonen Kuvat: Sanna Hillberg

 

Aiheeseen liittyvää

Vastaa