Kello on 16.27 tiistai-iltapäivänä. Tulin juuri koulusta kotiin. Keittiössä lojuu läjä tiskejä. Pyykätäkin pitäisi, mutta pesuaine on loppu. Myös ruoka on loppu. Jääkaappi ei ole ollut näin tyhjä sitten muuton. Tilillä on noin euro. Säästelen sitä pahan päivän varalle.

Kuivakaapissa on makaronia ja pakkasessa pussillinen herneitä. Kokkaan niistä itselleni gurmeeaterian. Jos olen oikein villillä tuulella, saatan lorauttaa joukkoon hiukan ketsuppia.

Olen elänyt opiskelijaelämää noin neljä kuukautta. Aluksi elelin leveästi. Kaupasta ostin ylpeänä samoja merkkituotteita, joita kotonakin käytettiin: Elovenaa, Oivariinia ja Oltermannia. En laskenut etukäteen kuinka paljon ostokset tulisivat maksamaan. Olin oikea hurjapää.

Nyt ajat ovat muuttuneet. Asioin pääsääntöisesti Lidlissä. Kauppaketjun mainoslause ”Laadukkaasti halpa” voitti minut ja laihan kukkaroni puolelleen. Lidl tulisi määrätä pakolliseksi osaksi jokaista Suomen kaupunkia ja kuntaa. Ajattelin pistää kansalaisaloitteen virille.

Opiskelijaelämästä en kuitenkaan halua valittaa. On tämä sen penninvenyttämisen arvoista. Oppii säästämään ja budjetoimaan. Lisäksi keksii uusia reseptejä ”teen ruokaa siitä mitä kaapista löytyy”-periaatteella. Kokemuksen syvä rintaääni kuitenkin kertoo, että kurkku ei tee munakkaasta raikkaampaa.

Kaikki on kuitenkin aika ok. Naapurista kantautuva ilonpito ei sikeäunista häiritse. Saa itse päättää mihin rahansa käyttää. Jos haluaa uuden huulipunan, ostaa sen ja syö Mama-nuudeleita seuraavat pari viikkoa. Vessapaperin ostamisesta pitää vielä itseään hiukan muistutella.

Parasta kaikessa on, että saa opiskella uudessa kaupungissa alaa, mikä kiinnostaa. Lapsuudenkotoa en jää kaipaamaan puhallinorkesterissa soittavien pikkusisaruksien aamutreenejä. Suurena plussana mainittakoon myös se, että täällä koulu alkaa vasta kymmeneltä. Herääminen puoli kahdeksalta tuntuu riemuvoitolta siihen nähden, että on viimeiset kuusi vuotta herännyt kuudelta.

Voisi olla paremminkin, mutta mitään en kyllä vaihtaisi poiskaan. Pieni jännitysnäytelmä siitä, milloin rahat loppuvat, pitää mielen virkeänä. Huonolle matikkapäälle on hyvää treeniä laskea, kuinka paljon saa tuhlata päivässä, jotta kestää tukien tulemiseen asti.

Teksti: Inka Tiainen

Kuva: Milka Koskinen

 

Aiheeseen liittyvää

Vastaa