”Tuosta ikkunasta pääsi tyttöjen puolelle asuntolaan rehtorin huomaamatta”, totesi vakuutusyhtiön johdossa uransa tehnyt vanha voionmaalainen. Siinä oli sivistystä, todellista tietoa, joka välitettiin vuosikurssilta toiselle.

Tuosta 1960-luvun elämästä on siirrytty tähän aikaan ja siinä välissä on opiston paikka ja nimikin vaihtunut. Nimittely tytöt ja pojat ovat vaihtuneet mieheksi ja naiseksi, muidenkin tapojen muuttuessa. Sivistyksen tarve ei ole poistunut eikä muotokaan ole muuttunut. Sivistys on edelleen akateemista, käytännöllistä tai taiteellista. Se on joka tapauksessa tärkeää sivistyksen kohteelle, harvalle sivistys on ollut haitaksi.

Me voitsilaiset olemme uudessa paikassa jo kolmatta alkavaa lukuvuotta. Keskellä Tamperetta ja keskellä yliopistoa. Vieressä on Tampere-talo ja Torni-hotelli. Kuulumme harvan tietämään Kalevanrinteen kaupunginosaan, joka alkaa rautatien päälle rakentuvasta jääkiekko- ja uhkapelisankareiden paratiisista päättyen sankarihaudoille. Tässä yhteydessä jokainen saa oman sivistyksensä mukaan arvioida, missä todelliset sankarit ovat?

Joku sanoo sankariteoksi, että on löytänyt Voitsin sisäänkäynnin kampuksen labyrintista. Etsiminen on kannattanut, sillä olemme olleet henkilölle sivistykseksi, emme ihan pelastukseksi.

Internetin yhteiskunnassa pitää osata etsiä, tutkia, epäillä ja sanoa sanottavansa. Siinä missä ennenkin, voitsilainen tarvitsee sivistystä löytääkseen oikeaan ikkunaan. Kyse on maailmankuvan oppimisesta. Me haluamme vinkata, mistä ja millä asenteella maailmankuvaansa voi rakentaa.

Jokaisen pitää itse löytää oma tapansa katsoa maailmaa, mutta minuuden rakentaminen ei tapahdu tyhjiössä, vaan yhteiskunnassa. Yhteiskunta on joskus kaveri, opisto tai maailma. Aina yhteiskunta ei katso maailmaa samassa ikkunasta. Mutta eipä raittiusmies Väinö Voionmaakaan tatuoinut ihoonsa ”Hävisin 543210”, kun Alko avasi ovensa, vaan jatkoi raittiuden tiellä ja parin rauhanneuvottelun verran palvellen Suomea. Väinön kunniaksi tehdyllä kansalaiskeräyksellä ostettiin opiston tonttikin, joka on jo myyty – me jatkamme.

Koulutuskeskus on erinomainen paikka rakentaa maailmankuvaa. Yhteisö on tiivis ja turvallinen, vaikka olemme suomalaisittain suuressa kaupungissa. Täällä saa piipahtaa yliopistoluennolla, tai voi nauttia väitöstilaisuuksista tai vaikkapa Hämeenkadun approsta. Meidän oma opetuksemme sisältää elokuvan tekemistä, näyttelemistä, valokuvausta tai aidon elämän taltiointia. Journalistimme osaavat kirjoittaa ja puhua, kasvatustieteilijät ovat VAKAVIA ja on meillä ymmärtäjiäkin, psykologeiksi haluavia. Politiikkaakin luokassa puhutaan – meillä luetaan nyt myös valtio-oppia.

Emme pelkästään opiskele, vaan vietämme aikaa muissakin merkeissä. Meillä on oppilaskunta, joka järjestelee opetuksen ulkopuolisia tapahtumia. Tänä syksynä oppilaskunta esimerkiksi jo neuvotteli erään ravintolan kanssa tilojen käytöstä muuhunkin toimintaan kuin juomiseen. Tästä porukasta Väinökin olisi ylpeä.

Toki juhlimmekin teemailtojen, pikkujoulujen ja alumnitapaamisen sekä elokuva-gaalan innoittamina. Oppilaskunta on ottanut oppia aikaisemmilta vuosikursseilta, kehittänyt perinnettä ja neuvotellut ravintoloihin opiskelijaystävälliset hinnat juomille – sitä voi kutsua sivistykseksi.

Sivistys on kunnioitusta ja kunniallista. Väinö Voionmaan syntymästä tulee helmikuussa kuluneeksi 150 vuotta, ja hänen kunniakseen perustetulla opinahjolla on yhä tehtävänsä suomalaisen sivistyksen rakentamisessa.

Teksti: koulutuspäällikkö Antti Jehkonen

Kuva: Joona Koivisto

Aiheeseen liittyvää

Vastaa