Hugo Bedaun mukaan kansalaistottelemattomuus on lain rikkomista hyvän tarkoituksen vuoksi. Se on tietoista, ei koskaan sattumanvaraista. Se ei tähtää hallitsevien yhteiskuntanormien vaihtamista vallankumouksen tavoin, vaan niiden muuttamista. Kansalaistottelemattomuus on julkista, auktoriteetteihin vetoavaa ja väkivallatonta. Vai onko?

Kun vuonna 2013 itsenäisyyspäivän vastaanotto järjestettiin Tampere-talolla Presidentinlinnan korjaustöiden vuoksi, paikallisten reaktio oli kahtiajakautunut: osa otti eleen kunnianosoituksena, osa valtion kerman brassailutilaisuutena. Itsenäisyyspäivän mellakkaan osallistui lukuisia ihmisiä, ja vaikka tapaus aiheutti paljon närää ja mielipiteiden kärjistymistä, unohtui se uudenvuodenpäivään mennessä.

Mellakan tärkein lieveilmiö oli luokkajaon uudelleennousu puheenaiheeksi. Suomalaisen yhteiskunnan tasa-arvoisuus on ollut tapetilla jo valmiiksi kauan, puhuttiin sitten sukupuolten tai sukupolvien välisistä eroista. Kuitenkin tilanne nousi uudelle tasolle, kun osa Syyrian sisällissotaa paenneista pakolaisista saapui Suomeen. Kansa jakautui jälleen kahtia, ja jakoisuus näkyy edelleen vahvasti: sosiaalinen media mahdollisti mielipiteiden polarisoitumisen, joka heijastuu ihmisten sosiaalisiin piireihin ja julkiseen käyttäytymiseen. Syntyi itseään nationalistisiksi kutsuvia katupartioita, ja hetken päästä syntyi niitä vastustavia katupartioita. Usko järjestysviranomaisiin ei riittänyt enää kummallakaan puolella, joten kansan oli aika järjestäytyä itse.

Tänä vuonna sosiaalisen median palvelut ovat terästäytyneet uusnatsismin ja rasismin kitkemisessä. Suuret kansainväliset sivustot, kuten Facebook, Google, ja Twitter ovat blokanneet julkisesti natseiksi tunnistettavia käyttäjiään sekä kommuuneja tehden selvän pesäeron aatteen kanssa. Mutta, kun tilaa ei enää ole ja helpommat kontaktointikeinot evätään, ihmisen aatteenlevitys siirtyy takaisin kadulle.

Takaisin juurilleen.

Kulki missä tahansa, kaupunkien katukuva on väritetty erilaisilla tarroilla, flyereilla ja julisteilla. Roskapönttöjen ja katupylväiden kylkiä koristavat asenne- ja mielipidetarrat, jotka pyrkivät vilpittömästi vaikuttamaan näkijänsä ajatuksiin ja suhtautumiseen. Pylväät ovat täynnä myös tarravainajia, joiden propaganda keskeytyi revityksi tulemiseen. Poisraaputetut sloganit ja mielipiteet kuvaavat omalla tavallaan aikaansa: ihmisvihaan kannustavat revitään pois, mutta niin myös hyväksymiseen kannustavatkin. Vaikuttaa siltä, että niin kauan, kun näkemä ei vastaa omia mielipiteitä, sen saa raaputtaa tai repiä tai tussata tai piilottaa, kunhan se on painunut helvettiin omasta näköpiiristä.

On tärkeää pysähtyä hetkeksi ja miettiä, miten alati näkevämme vaikuttaa meihin itseemme. Moderni katukuva on täytetty jo valmiiksi konsumeristisilla mainoksilla ja sloganeilla, joiden tehtävä ei ole toimia esteettisinä koristeina vaan pitää raha liikkeessä. Katutaide antaa sille vastaiskun: kun näemme jotain tavallisesta poikkeavaa, se sotkee hetkellisesti arkisen autopilottiasetuksemme, ja meidän on pakko kohdata sen aiheuttama järkytys. Onhan katutaiteen tarkoitus sotkea vallitsevaa yhteiskuntamallia osoittamalla sen epäkohdat. Se muistuttaa meitä siitä, että maailmassa on olemassa vielä myötätuntoa ja solidaarisuutta, mutta myös tahtoa toimia yhdessä ja nousta barrikadeille, jos tilanne niin vaatii.

 

Teksti ja kuva: Aisha Benahmed

Aiheeseen liittyvää

Vastaa