Hieman alle 3000 asukkaan maalaiskunta, Punkalaidun, on kesäisin täynnä elämää.

Ajelen autolla kohti Punkalaidunta. Maisema ympärillä on kaunista kuin elokuvassa, pelto ja metsä vuorottelevat, hajanaista asutusta siellä täällä. Heti tulee mieleen mummola, paikka, jossa paistaa aina aurinko ja tuoksuu valmis pulla.

Vastaan tulee tienvarsikyltti, jossa lukee ”Tervetuloa Pitäjälle” ja lähestyn kunnan keskustaa, paikkakuntalaisten sanoen pitäjää tai kirkonkylää. Keskustassa asutus muuttuu tiheämmäksi ja ihmisiä liikkuu enemmän, mutta silti maalaistunnelma ei katoa mihinkään. Peltoja ympäröivät edelleen keskustan palveluita, mutta hyvää tasapainoa peltomaisemaan tuovat värikkäät talot ja ihmiset.

 

Juuri ennen Punkalaitumen keskustaa matkailijat toivotetaan tervetulleeksi kuntaan.

Ensimmäisenä ajellessani kylänraittia huomio kiinnittyy erityisen kauniiseen Punkalaitumen kunnantaloon. Se on rakennettu vuonna 1923 ja henkii menneisyyttä, muistoja ja tarinoita.

Punkalaitumen kunnantalo on palkittu yhdeksi Suomen kauneimmaksi kunnantaloksi vuonna 2009.

Nyt on aika lähteä nauttimaan paikallista kahvia, punkamokkaa, Kahvila Myötätuuleen. Paikan omistaja Merja Mikkonen on istumassa ulkona kahvilla asiakkaiden kanssa. Ohi kulkevat traktorit, autot ja moottoripyörät luovat maalaistunnelmaa.

– Kahvila on paikka, jonka suurin asiakaskunta ovat motoristit. He kehuvat, että Punkalaitumella ja tässä ympäristössä on niin mahtavia pikkuteitä, joita on hieno ajella moottoripyörällä, kertoo Merja Mikkonen.

Kahvila Myötätuulen omistaja Merja Mikkonen kahvittelee Markku Poutalan kanssa kahvilan edessä.

Kahvit on juotu ja jäätelöt syöty. Nyt riippusillalle, joka johdattaa Punkalaitumen kirkolta Suomen vanhimpaan puupappilaan, joka valmistui 1897. Tätä riippusiltaa voisi kutsua paikkakunnan helmeksi, valkoinen auringossa melkein kimmeltävä, hieman kiikkuva silta Punkalaitumen joen yllä. En yhtään ihmettele, että tämä on suosittu hääkuvauspaikka!

Punkalaitumen riippusillan kautta pääsee helposti kirkolta vanhaan Pappilaan.

Seuraavaksi menen yhteen Punkalaitumen suurimmista nähtävyyksistä: Talonpoikaismuseo Yli-Kirralle, jota myös Koiramäentaloksi kutsutaan. Tai ei pelkästään kutsuta vaan se on aito ja alkuperäinen Koiramäentalo. Jos kunnantalo henki menneisyyttä ja tarinoita, täällä niitä on vielä tuhat kertaa enemmän. Porteista sisään astuessa umpipihan puolelle kuluu jo lasten kirmaus ja hersyvä nauru. Museoon on tullut paikallinen koululuokka tutustumaan 1800-luvun elämään.

Yli-Kirralla on idyllinen, rento ja perinteitä henkivä tunnelma.

Lisäksi Yli-Kirran pihalla ovat paikan työntekijät sekä vakitalkoolaiset. Iloinen tunnelma tarttuu heti minuunkin ja hymy nousee kohti korvia kuunnellessa talkoolaisten juttuja. Iäkkäämmät miehet ovat kuin pikkupoikia museonmäellä.

– Minä olen aloittanut koulutaipaleeni tuossa rakennuksessa, sanoo museon vakiokalustoon kuuluva Seppo Männistö ja osoittaa umpipihan punaista rakennusta.

Ja sittenhän juttua riittää kouluajoista, museon talkoista sekä ihmisistä museonmäellä.

– Olen ollut mukana museon touhuissa noin 40 vuotta. Tämä on meikäläisen toinen koti. Kesällä museonmäeltä ei pääse pois, mikäli tänne tulee, jatkaa Männistö museon kuvailua.

Ympäristöstä huokuu rauhallisuus ja turvallisuus. Voisinko vain jäädä tänne?

Punkalaitumen Pietarin aukiolla on Pietari Brahen sulkakynä, sillä hän allekirjoitti Punkalaitumen kirkkopitäjän perustamiskirjan vuonna 1639.

 

Patsaan mustepullosta löytyy myös Pietari Brahen allekirjoitus.

Punkalaitumen kunta ja seurakunta pystyttivät Punkalaitumen torille niittäjäpatsaan kunnan 350 vuoden taipaleen kunniaksi.

 

Teksti ja kuvat: Linda Lähdeniemi

Aiheeseen liittyvää

Vastaa