Teehuoneet katosivat Suomesta kahvi-innostuksen myötä. Nyt teen suosio on kuitenkin nousussa. Sen maailma koukuttaa monia voimakkaammin kuin kahvin kofeiinivyöry.

On perjantai iltapäivä ja ulkona on varsin viileää. Pakkasta on ainakin seitsemän miinusasteen verran ja vieno tuuli heiluttaa hiuksiani ilmassa. Sukellan syvemmälle takkini ja kaulaliinani suojaan. Lukioaikainen ystäväni on mukanani, kun marssimme innoissamme kohti Verkatehtaankadulla olevaa Mokkamestareiden myymälää.

mokkamestarit-teekuva

Mokkamestarien myymälässä seiniä koristavat upeat tee- ja kahvipussukat.

Sisällä meitä on vastassa seinä täynnä tummansinisiä metallilaatikoita, joiden kylkeä koristavat keltaiset nimilaput. Ruskeahiuksinen naispuolinen jouluapulainen tulee tarjoamaan palveluaan. Hetken aikaa eri teepurkkeja nuuskiessamme pyydän saada kysyä joitakin kysymyksiä koskien suomalaista teekulttuuria.

Apulainen katsoo lievästi hätääntyneenä minuun ja vuorostaan miespuoliseen baristaan, joka juuri jauhoo pavuista odottavalle asiakkaalleen kahviannosta. ”Sinun on parasta kysyä Simolta. Se tietää tästä asiasta huomattavasti paljon enemmän kuin minä” nainen naurahti.

Tummaan esiliinaan, mustiin vaatteisiin sonnustautunut ja ruskehtavat hiukset omaava Simo Horto ottaa minut vastaan hymyillen. Horton mukaan teenmyynnissä näkyy erilaiset trendit. ”Luomutuotteiden menekki kasvaa koko ajan ja yhä enemmän siirrytään kohti hyvälaatuisiin maustamattomiin teelajeihin. Vuodenajoista riippuvat trendit eivät niinkään näy myynnissä.”

Mokkamestarit tuovat teensä maahan itse eikä heidän myymälöistään löydy yhtään valmista pussitavarateetä. Horto vitsailee kertoen Tampereen
myymälällä olevan hallussaan jopa maailman toiseksi paras teevalikoima. ”Teemme tulee ympäri maailmaa. Käytännössä Afrikasta tulee joitakin teelaatuja, mutta suurin osa saapuu Intiasta, Kiinasta sekä Japanista. Pienemmiltä lähialueilta kuten Koreasta, Indonesiasta sekä Taiwanista löytyy myös teelajeja, joita saapuu myymäläämme.”

Teekauppojen perustaminen Tampereelle ei kannata

Horton mukaan Tampereelle ei välttämättä ole järkevää perustaa lisää vain teehen perehtyneitä kauppoja. Kaupunki ei ole tarpeeksi iso, jotta idea toimisi. ”Tällä hetkellä meitä on kaksi suurta teentuojaa: Mokkamestarit sekä Kuninkaankadulla sijaitseva teekauppa Veiström. En usko, että väestöpohjallisesti olisi kannattava ratkaisu perustaa enempää teekauppoja.”

Suomalaiset ovat kahvikansaa, mutta pikkuhiljaa teetä ovat alkaneet juoda muutkin kuin maailmanparantajat ja flunssapotilaat. Tee on maailman toiseksi eniten juoduin juoma veden jälkeen ja yhä yhä useampi suomalaisista vaihtaa kestosuosikki kahvin teehen. Mahdollisuus kahvin syrjäyttävästä teenvallankumouksesta Suomessa on mysteeri barista Horton mielestä. ”Uskon, että teen suosio kasvaa ja siirrytään enemmän maustamattomiin teelaatuihin, mutta näen kahvin suosion syrjäyttämisen melko epätodennäköisenä ainakin lähivuosina.”

Eleganssi vetoaa katsojaan

fazer-cafe-kuva-2

”Kahvilan sisäpuolella nenäni tavoittaa vastaleivotun leivän ja –jauhetun kahvin tuoksu.”

Askel askeleelta matka jatkuu kohti varsinaista teenmaistelupysäkkiä: Hämeenkadulla sijaitsevaa Fazer Café. Pelkkä kahvilan ikkunoista sisään katsominen saa mieleni loistamaan ja päästämään hiljaisen hihkaisun suustani. Viime käyntikerrasta on jo vierähtänyt reilusti aikaa. Onhan maisemat kahvilan sisäpuolelta ulos todella kauniit ja siitä syystä kahvila lukeutuu suosikkeihini.

Kahvilan sisäpuolella nenäni tavoittaa vastaleivotun leivän ja –jauhetun kahvin tuoksu. Silmiini osuvat herkullisen näköiset makeat leivokset, raikkaat salaatit ja höyryävät keitot. Koko kahvilaa ympäröi posliinin kilkahdukset viileää marmoria vasten sekä pirteä puheensorina. Eleganssi ja rento ilmapiiri istuvat käsi kädessä.

Tilauksemme ottaa vastaan varsin energinen ja iloinen kassaneiti, joka väläytti suuren hymyn minulle ja ystävälleni. Suurena teenrakastajana minulle iskee suuri valinnan vaikeus. Teemakuja oli ainakin 10 eri sorttia, joista valita. Onnekseni kassaneiti osoittaa, mitkä ovat mustaa, vihreää, valkoista tai rooibosta. Vaikeuksista huolimatta valitsen Mosebacken vaniljaista vihreää teetä, jossa yhdistyvät mustikan, vadelman, raparperin sekä kerman maut. Eihän kallisarvoinen teehetki olisi mitään ilman kahvileipää, tässä tapauksessa teeleipää. Lautaselle valikoituu iso pala lämmintä omenapiirakkaa vaniljakastikkeella.

fazer-cafe-kuva-3

Fazer cafén monipuolinen teevalikoima aiheuttaa suurimmallekkin teenrakastajalle valinnanvaikeuden.

Tutkiskelua, seurustelua ja kaikkea siltä väliltä

Istuessamme pöytään ja varsinaisten kuulumisten vaihtamisen jälkeen alan vilkuilemaan muiden kahvilassa olevien asiakkaiden pöytiä. Yllätyksekseni yllättävän suuri osa heistä on valinnut juomakseen teetä. Suomalainen teekulttuuri on nuorta nyt, mutta ennen täällä juotiin venäläisen kulttuurin vaikutuksesta paljon teetä.

Puheensorina täyttää korvani. Viereisessä pöydässämme istuu ilmeisesti treffeillä oleva nuori pariskunta. Vähän kauempana istuu kaksi nuorta opiskelijatyttöä, jotka tukiskelevat autuaasti pöydällä seisovaa läppäriä. Toisaalla sijaitsi nuorehko mies sekä seniori-ikäisiksi luokiteltava pariskunta. Molemmat istuvat erillisissä pöydissä. Nuorempi mies makustelee teetään samalla, kun tutkiskelee suurta paperipinkkaa edessään. Pariskunnan välistä keskustelua on melko vaikea kuulla, mutta heidän aiheensa on takuulla perinteistä jaarittelua. Yksittäisiä keskusteluita on ylipäätänsä vaikea seurata.

Siemailen kupistani teetä ja sisälläni aaltoilee rauhallisuuden ja levollinen olo. Lämpö levisi sisuskalujani myöten ympäri kehoani. Melkein kuin joku olisi halannut minua sisältä päin. Ystävääni hymyilyttää, kun kerron kuvailemani tuntemukset hänelle. Nyt olen hetkellisesti onnellinen.

Teksti ja kuvat: Tahiti Viro

 

Aiheeseen liittyvää

Vastaa