Syksyn tullen suuri ihmismäärä suuntaa eri koulutusvaihtoehtojen pariin. Yksi haastava asia yhdistää suurinta osaa opiskelijoista: niukka budjetti, jonka vuoksi ei ole mahdollista harrastaa kaikkea mitä haluaa. Onneksi Tampereelta löytyy myös ilmaisia harrastusmahdollisuuksia, ja niitä lähdimme kokeilemaan kauniina elokuun päivänä.

Kuntoilua sillan alla

Aluksi lähdimme etsimään paljon kehuttua Ratinan sillan alla sijaitsevaa ulkokuntosalia. Perille päästyämme ei tuntunut siltä, että olisimme sillan alla. Iloinen nuorimies pappansa kanssa tallusteli pitkin hienon seinämaalauksen ympäröimää kuntoilupuistoa, ja joku muukin oli tullut paikalle treenaamaan.

Ulkokuntosalia reunusti tyylikäs seinämaalaus.

Tutkivana journalistina testasin laitteita, ja ne tuntuivat varsin käyttökelpoisilta, mutta eivät ehkä ihan pehmustettujen sisäkuntosalilaitteiden tasoisilta. Ainoa miinus oli selkeiden suomenkielisten ohjeiden puuttuminen, sillä laitteiden käyttöohjeet olivat vain pienehköllä englanninkielisellä tekstillä laitteiden alaosassa hätäisten silmien ulottumattomissa. Kaiken kaikkiaan kuntoilukokemus oli varsin mukava. Toivottavasti laitteet pysyvät ehjinä niin, että niistä olisi iloa useille pienen budjetin kuntoilijoille!

Rauta nousi journalistin käsittelyssä.

Pyynikin idylli

Kuntoilutuokion jälkeen suuntasimme Pyynikille, jossa riittää ulkoilukohteita moneen makuun. Näkötornin lähistölle olikin kerääntynyt hämmästyttävän suuri automäärä. Ei ihme, sillä muutaman euron maksun vaativan näkötornikäynnin lisäksi alueella on mahdollisuus retkeillä, kävellä kuuluisia Pyynikin portaita ylös alas sekä liikkumisen päälle nauttia munkkikahvilan herkuista ja jäätelökioskin valikoimasta.

Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa herkutteluun, vaan lähdimme kiipeämään kuuluisia portaita ensin alas ja sitten ylös. Portaissa oli maanantaipäiväänsä kuluttamassa muutama muukin ulkoilija, ja jututettuamme erästä lenkkeilijää paljastui, että muutaman kilometrin päässä sijaitsevat Pispalan portaat ovat vieläkin massiivisemmat. Näissä portaissa oli kuitenkin tarpeeksi nousua meidän tasoisillemme kuntoilijoille, mutta suosittelemme kovakuntoisempia testaamaan myös edellä mainitun hardcore-vaihtoehdon.

Porrasjuoksu on monipuolista treeniä reisille, pohkeille ja pakaroille.

Jos haluaa piristystä lenkkeihin ja jännitystä ulkoiluun, kannattaa kokeilla geokätköilyä. Tampere pitää sisällään tuhansia kätköjä, joita pystyy etsimään satelliittipaikannuksen avulla jokaisella älypuhelimella. Kätkötyyppejä on perinteisen kätkön lisäksi muun muassa mysteerikätkö, jonka koordinaatit selvittääkseen täytyy oivaltaa jokin arvoitus sekä multikätkö, jossa koordinaatit selvitetään hankkimalla tietoja yhdeltä tai useammalta todellisessa maailmassa sijaitsevalta pisteeltä.

Sovelluksen mukaan aivan näkötornin lähistöllä sijaitsi yksi perinteinen geokätkö, ja päästyämme kätkön koodinaatteihin huomasimme sovelluksen antaman vihjeen olevan ”putki”. Hetken miettimisen jälkeen huomasimme oikean putken, ja sieltähän se pieni micro-kätkökokoluokan filmipurkki löytyikin.

Jännittävän kätköilykokemuksen jälkeen oli aika siirtyä kohti Pyynikin uimarantaa. Rannalla ei näkynyt muita, joten syksyinen keli oli tehnyt tehtävänsä ja ajanut uinnin ja lentopallon harrastajat sisätiloihin. Viileähkö sää ei kuitenkaan haitannut tilavan uimarannan ihailua. Rannalta löytyy kaksi beach volley –kenttää ja paljon pukukoppeja, joten se on varmasti täyttynyt kauniina kesäpäivinä kaikenikäisistä ulkoilijoista. Kokeilimme veden lämpöä ja se lähenteli näppituntumalla kahtakymmentä astetta, joten vielä olisi ollut uimakeli. Tyydyimme kuitenkin hienojen rantakallioiden ihailun jälkeen siirtymään seuraavaan ulkoilukohteeseen.

Vesi oli niin lämmintä, että nössömpikin olisi uskaltautunut uimaan.

Iso-Vilunen tarjoaa extreme-kokemuksia

Puolen tusinan kilometrin, mutta kuitenkin hyvien kulkuyhteyksien päässä Tampereen keskustasta, sijaitsee pyörien päällä temppuilevien paratiisi Iso-Vilusen skeitti-, BMX- ja trial-pyöräilypuisto. Entinen soranottopaikka tarjoaa harrastajille sekä kuntoilijoille upeat puitteet, ja puistossa olikin runsaasti nuoria skeitti- ja potkulautojen sekä polkupyörien kanssa temppuilemassa.

Skeittausalue tarjoaa monenlaisia ramppeja lautasankareille.

Päätimme kokeilla, miten pyöräilypuiston kumpareissa pystyy taiteilemaan tavallisella polkupyörällä. Allekirjoittaneella oli hieman rimakauhua, ja pelästyneet huudahdukseni taisivat kuulua skeittipuolelle asti – eikä pyöräilynikään ollut kovin varman näköistä. Valokuvaajamme sen sijaan oli rohkeampi ja polki kumpareiden läpi kovalla vauhdilla iloisten huudahdusten saattelemana, ja minä päätin kokeilla valokuvaustaitojani. Pyöräilykokemus oli meille amatööreillekin mielenkiintoinen, ja toinen meistä jopa nautti kumpareissa kikkailusta – jokainen varmaan arvaa kumpi.

Journalistin pyöräily ei ollut niin varman näköistä…

… mutta valokuvaaja oli näemmä temppuillut pyörällä ennenkin.

Aivan kaikkiin Tampereen ulkoilumahdollisuuksiin emme ehtineet tutustua. Muita mielenkiintoisia vaihtoehtoja ovat esimerkiksi varattujen vuorojen ulkopuolella kaikille avoimet yleisurheilu- ja jalkapallo- ja tenniskentät, useat retkeily- ja lenkkeilyalueet sekä frisbeegolfradat.

Teksti: Juha Julmala Kuvat: Kirsi Burke

Aiheeseen liittyvää

Vastaa