Kulttuurijournalismin alalajeihin kuuluva musiikkijournalismi elää muutoksen keskellä. Verkkosisällön yleistyessä tavallisten printtilehtienkin on totuttava muuttuviin ja uusiin formaatteihin. Verkkomediassa sisällöntuottajina toimivat lähinnä harrastajat.

Suomessa musiikkijournalismin printtimedia perustuu pitkälti yhden kustantajan toimintaan. Popmedia Oy julkaisee Suomessa monia printtimedioita, kuten Soundia, Rumbaa ja Infernoa. Lisäksi netissä toimii muutamia itsenäisiä verkkojulkaisuja, kuten KaaosZine ja FUM. Yksi suurimmista musiikkiprinttijulkaisuista Suomessa on Soundi.

Soundin päätoimittaja Mikko Meriläinen kävi Voionmaan koulutuskeskuksella kertomassa musiikkijournalismin parissa työskentelemisestä. Meriläinen jakoi vinkkejä muun muassa kritiikin kirjoittamiseen ja kertoi omasta matkastaan Soundin päätoimittajaksi.

Meriläinen on kotoisin Itä-Suomen Lieksasta. Kandin paperit hän sai Jyväskylän yliopiston journalistiikan opintolinjalta. Häntä kiinnosti kulttuurijournalismi, mutta päällimmäisenä haaveissa oli musiikkitoimittajan työ.

– Yksi päivä päätin, että teen pari arviota ja lähetin ne Soundin musiikkipäällikölle. Hän totesi, että ei siinä mitään, tehdään lisää, Meriläinen kertoo.

– Etenin pikkuhiljaa toimituksessa. Koitin saada haastatteluja ja kysyin, että voinko päästä kehittämään Soundin nettisivuja, hän jatkaa.

Päätoimittajaksi päästessään Meriläinen astui suuriin saappaisiin. Soundin edellinen päätoimittaja Timo Kanerva ehti johtaa lehteä sen perustamisvuodesta asti, yhteensä 37 vuotta.

– On ollut kivaa ja ahdistavaa. Ja kaikkea siltä väliltä, pääosin kuitenkin kivaa, Meriläinen nauraa.

Soundin päätoimittaja Mikko Meriläinen. Kuva: Mika Leskinen

Musiikkijournalismin rooli on muuttunut

Meriläinen on ollut musiikkijournalismin muutoksen ytimessä. Hän kertoo, että ala on supistunut ja julkaisutahti vähentynyt.

– Ensin lähti Suosikki, joka ei loppuaikanaan enää ollutkaan varsinaisesti musiikkilehti. Sitten loppunsa sai Sue, joka oli rock-, punk-, metalli- ja indiemusiikkiin painottuva lehti. Rock- ja pop-musiikkiin painottuvan Rumban ilmestymistahti vähentyi kahdesta kuukausijulkaisusta neljään vuosijulkaisuun, Meriläinen selventää.

Musiikkijournalismin kulta-aikoina oli tiettyjä toimittajia, joiden nimet herättivät ihmisissä heti ajatuksia. Kirjoituskulttuurikin oli erilainen: siihen aikaan kirjoitettiin paljon henkilökohtaisemmin. Toimittajapersoona sai olla isompi osa kokonaisuutta.

Tänä päivänä Oskari Onninen on kriitikko, joka jo nimenä herättää reaktiota suuntaan ja toiseen. Arttu Seppänen taas sai Flow-arvioissaan kyseenalaistakin kunniaa poikkeavista mielipiteistään. Enää toimittajakulttuurissa nimillä ei ole niin paljon painoarvoa. Tätä voi selittää myös se, että nykyään on hyvin vähän ihmisiä, jotka tekevät työkseen pelkkää musiikkijournalismia.

– Meillä on paljon vanhan liiton kirjoittajia, jotka eivät välttämättä ymmärrä missä ajassa elämme, eivätkä näe kehityksen kaarta, Meriläinen kertoo.

Internetin myötä toimittajien rooli on muuttunut. He eivät enää ole niin sanottuja portinvartijoita, jotka tuovat artisteja ja bändejä ihmisten tietoisuuteen. Spotify, Youtube ja muut palvelut mahdollistavat musiikin löytämisen ilman musiikkijournalismia.

Meriläinen suosii printtimediaa, mutta näkee potentiaalia verkkomediassa. Internet mahdollistaa vapaamman formaatin julkaisuille. Esimerkiksi podcastien suosio on noussut viime aikoina paljon. Meriläinen mainitseekin, että muutamia hyviä musiikkiaiheisia podcasteja on pulpahtanut esiin. Yleisesti ottaen hän kuitenkin kokee, että nettijulkaisut ovat Suomessa ottaneet huonosti tuulta alleen.

– Tekijöitä löytyy kyllä paljon, mikä mahdollistaa erilaiset ja värikkäät julkaisut, Meriläinen pohtii.

Nettijulkaisut eivät Meriläisen mukaan täytä säännöllisten printtijulkaisujen jättämää aukkoa.

– Pidän printtimediassa siitä, että siinä näkee järjestyksessä koko tulevan sisällön. Näen 84:n sivun kokonaisuuden, jossa on pieniä ja isoja juttuja. Netissä vain suositut artistit keräävät katselukertoja ja aloittelevat bändit jäävät vähemmälle huomiolle, Meriläinen huomauttaa.

“Naisten vähyys ei ole mikään luonnonlaki”

Meriläisen naisten asemaan liittyvä pääkirjoitus Soundissa. Kuva: Elise Aaltonen

Tänä päivänä julkisia keskusteluja hallitsee pitkälti naisten asema ja siihen liittyvät tasa-arvon kysymykset. Soundissakin isoimmat jutut ovat yleensä miesartisteista ja alalla kovat tekijät ovat yleistäen usein miehiä. Onneksi myös naisartisteja mahtuu mukaan nykyään entistä enemmän, kun heidän tuotantoaan alkaa ponnahdella pinnalle. Meriläinen tunnistaa saman ilmiön ja suhtautuu keskusteluun vakavasti.

Soundin julkaisussa 9/2018 pääkirjoitus on kirjoitettu kansainvälisenä tyttöjen päivänä. Meriläinen kertoo tyttärestään, jolle tahtoo omalla toiminnallaan tuoda esille tasa-arvoista

maailmankuvaa. Kirjoituksessa Meriläinen pohtii Soundin miesvoittoista maailmankuvaa, joka mietityttää ja vaivaa häntä jatkuvasti. Hän lupaa, että seuraavan lehden kannessa on nainen.

– Minun on vaikea puhua asiasta miehenä, mutta pidän asian mielessä ja suhtaudun siihen vakavasti, Meriläinen kertoo.

Hän ei tiedä, onko tilanne naisten osalta muuttunut, mutta tiedostaa, että vielä vähän aikaa sitten asiaa ei pohdittu ollenkaan. Kukaan ei ajatellut, että naisten vähyydelle olisi taustalla jokin syy, tai että sitä voitaisiin muuttaa.

– Nyt asia on ollut niin paljon tapetilla, että on tajuttu, ettei naisten vähyys ole luonnonlaki, vaan sitä voi aktiivisesti muuttaa, Meriläinen toteaa vakavana.

Esimerkiksi Soundia tutkiessa pistää silmään, kuinka juttujen kirjoittajat ovat pääosin miehiä. Juuret miesvoittoisuuteen ovat varmasti syvällä, mutta on jo hienoa, että asiasta edes keskustellaan. Meriläisen mukaan Soundin toimituksessa on noin kuusi aktiivista naisarvostelijaa, mikä on enemmän kuin milloinkaan muulloin.

– Olisin iloinen, jos tämä laiva kääntyisi. En pidä siitä, että ala on niin yksipuolinen. Itse pyrin aktiivisesti antamaan hyville naiskirjoittajille tilaa, hän jatkaa.

Lukijakunta muodostuu pitkälti musiikkinörteistä

Nykyään etenkin printtijulkaisut tavoittavat vähemmän ihmisiä kuin esimerkiksi 90-luvulla. Meriläinen vertaa Soundin lukijakuntaa vinyyliharrastajiin. Jotkut ovat saattaneet tilata Soundia jo vuodesta 1975 lähtien.

– Suuri osa on vähän sellaisia musiikkinörttejä, jotka suhtautuvat asiaan vakavasti, Meriläinen toteaa.

Jotkut haluavat saada tietoa uusista bändeistä, toiset taas omista suosikeistaan. Soundi mielletään myös usein rock-genren lehdeksi ja välillä pitää varoa, kenestä lehteen tekee juttua. Meriläinen arvioi, että artistin tekemisellä on enemmän merkitystä kuin musiikin genrellä. Lukijat arvostavat artisteja, jotka ovat osoittaneet tekevänsä musiikkiaan tarkoituksella ja syvemmällä merkityksellä.

– Meillä menee Asa, Paperi-T ja Pyhimys. JVG vähän niin ja näin, Cheekistä ei saa mainitakaan, Meriläinen kertoo nauraen.

Kirjoittajille tämä on kuitenkin vain hyvä asia. Julkaisujen sisältö voi olla vapaampaa, kun voi kirjoittaa pienemmistäkin artisteista. Ei vain isoista nimistä, joista ihmiset ovat lähtökohtaisesti kiinnostuneita.

Harrastelijakirjoittajat kantavat kortensa kekoon

Meriläinen kertoo saavansa sähköpostiinsa paljon erilaisten ihmisten kirjoittamia arvosteluja, mutta niistä harvat oikeasti päätyvät julkaistavaksi. Vika saattaa olla esimerkiksi kirjoitusasussa.

– Täytyy osata kirjoittaa virheettömästi ja käyttää kieltä luovasti. Levyjä täytyy kuunnella monta kertaa ja suhtautua siihen vakavasti, Meriläinen toteaa.

Artistit ovat taiteilijoita ja heidän haastattelemisensa voi olla välillä haastavaa. Heillä on yleensä tarkka julkisuuskuva ja saattaa olla tarkkaankin kontrolloitua, mitä artisti saa haastattelussa sanoa. Meriläinen tekee päätoimittajan työn lomassa artistihaastatteluja aina kun töiltään kerkeää.

– Se on mielestäni niin mukavaa, kun ihmiset ovat värikkäitä ja heillä on aina sanottavaa. He ovat puheliaita. Välillä jopa liian puheliaita, Meriläinen toteaa hymy huulillaan.

Alalla on paljon harrastelijakirjoittajia, joilla on vakituinen työpaikka muualla. Suuri osa ei kaipaa mitään vastineeksi kirjoittamistaan teksteistä.

– Firman pikkujouluissa on ihmisiä 19-vuotiaasta 65-vuotiaaseen ja ihan kivoja pikkujouluja ollaan vietetty, Meriläinen naurahtaa.

Kiinnostaako musiikkijournalismi?

– Asiantuntemus ja kirjoitustaito riittävät tällä alalla. Vaikka ammattitoimittajat erottuvatkin edukseen, meillä on hyvin paljon tälle alalle kouluttautumattomia toimittajia, Meriläinen kertoo.

Työllistyminen on hankalaa. Kulttuuri- ja musiikkilehtiä on vähän. Vakipaikkoja ei juurikaan ole, mutta esimerkiksi Soundiin kirjoittelun kautta ihmiset ovat päässeet niin sanotusti parempiin hommiin muihin medioihin. Lehti tuo arvokasta kokemusta.

– Hommaan kannattaa suhtautua realistisesti, joko teet tätä harrastuksena ja sivutoimisena tai väylänä johonkin pidemmälle toimittajan ammattiin. Hyvin harvalle musiikkijournalismi toimii ainoana tulonlähteenä, Meriläinen tiivistää.

– Osoita kiinnostuksesi Soundia kohtaan, ei siihen tarvitse välttämättä koulutusta, Meriläinen kannustaa.

 

Tukea musiikkijournalismin harrastajalle Voionmaalta

Musiikkijournalismin eloisuuteen vaikuttavat vahvasti levyarvioita ja muuta sisältöä tuottavat harrastelijat. Muutoksen keskellä on tärkeää, että kaikki kirjoittajat eivät vaadi korvausta teksteistään.

Eräs sivutoiminen kirjoittaja on 28-vuotias Sami Elamaa. Hän opiskelee tällä hetkellä Voionmaan koulutuskeskuksen journalistilinjalla. Elamaa kirjoittaa levyarvioita verkkomedia KaaosZineen.

Journalistilinjan Sami Elamaa. Kuva: Elise Aaltonen

– Päädyin Kaaoszineen keväällä 2014. KaaosZine julkaisi tiedotteen Facebookiin, jossa etsittiin uusia toimittajia kirjoittamaan levyarvioita. Lähetin sähköpostia KaaosZinelle, jossa kerroin kiinnostuksesta. Kirjoitin oman arvioni sen aikaisen Triptykonin uusimmasta levystä Melana Chasmata. Päätoimittaja otti yhteyttä ja pyysi mukaan, Elamaa kertoo.

Elamaa kirjoittelee pelkästään levyarvioita. Muut hänen kollegoistaan tekevät raportteja, haastatteluja ja muita artikkeleita.

– Silloin tällöin saan päätoimittajalta levyn. Onhan se mukavaa saada uusi lisä levykokoelmiini. Myös niin sanotulla asevelihinnalla tulevat keikka- ja festariliput ovat mieluisia, mutta niiden saamiseksi täytyy tehdä töitä, Elamaa tähdentää.

Elamaa kokee, että levyarvostelujen kirjoittaminen arjen keskellä on mielekästä. Hän kirjoittelee arvioita tuodakseen omaa näkökulmaa julkaisuista esiin. Levyarvioiden kirjoittajat saavat usein ennakkokuunteluun erilaisia julkaisuja, mitä Elamaa pitää erityisen mukavana.

– Isona halusin tulla rokkitähdeksi, mutta tajusin sen olevan ajanhukkaa joten jouduin olemaan realistinen, Elamaa kertoo tulevaisuuden haaveistaan.

Hänellä on tällä hetkellä tähtäimessä radioala, joka on alkanut kiinnostamaan entisestään harjoittelupaikassa saadun kokemuksen myötä. KaaosZineen juttujen kirjoittamisesta on hyötyä etenkin kokemuksen kannalta ja varsinkin, mikäli radioalan sijasta haluaakin lehtitoimituksen pariin töihin.

– KaaosZinen freelance-toimittajana saan oppia kirjoittamisen jalosta taidosta. Olen aikaisemmin saanut palautetta, miten voisin jatkossa kirjoittaa paremmin. Kantapään kautta olen sitten hionut osaamistani, Elamaa selventää.

Teksti: Elise Aaltonen, Terhi Heikkinen

Kuvat: Mika Leskinen ja Elise Aaltonen

Aiheeseen liittyvää

Vastaa