Aamulla ajellessani Voitsille, kuulin pätkän Tyhjiön ohjaajan haastattelusta. Sen verran hämmästyttävältä filmin synnytystapa kuullosti, että riensin ensi-iltaan ja parin päivän päästä menin vielä uudelleenkin katsomaan.

Aleksi Salmenperän elokuvan perusjuoni ei ole mikään kovin merkillinen. Menestyvä näyttelijä haluaa kaiken, mitä voi saada. Hänen kirjailijapuolisonsa rimpuilee romaanin aloittamisen tuskassa.

Leffa on tummalla huumorilla terästetty draama. Sen henkilöt hajoilevat kunnianhimon ja suorituspaineiden ristitulessa. Eerolta (Tommi Korpela) ovat luomisen ideat kuivuneet, kun taas Pihla (Laura Birn) saa kaiken aikaa rooleja ja häilyy kansainvälisen läpimurron partaalla. Kumpikaan ei haluaisi tehdä myönnytyksiä uransa kustannuksella, mutta elämän oppikoulu auttaa fokusoimaan lähipiiriin.

Tyhjiön tekemisessä oli aito seikkailun riemu: se tehtiin talkootyönä. Budjetista ei tarvinnut huolehtia, koska sitä ei oikeastaan ollut.

Moni ohjaaja haaveilee Cristopher Nolan -budjetista, joka tarkoittaa käytännössä sitä että piikki on auki. Tyhjiö teki toisenlaisesta haaveesta totta. Se näytti että on täysin mahdollista tehdä merkittävä elokuva omilla ehdoilla, ilman pönäkkää rahoituskoneistoa. Tai edes Elokuvasäätiön tukea.

Salmenperä kertoo film-o-holic.com-sivustolla, millaista oli Tyhjiön kuvaaminen Hollywoodissa.

– Asuimme Tommin kanssa teltassa, koska rahaa oli vähän. Kuvasimme salaa, koska kuvausluvat olisivat maksaneet. Saimme sakot kuvatessamme rannalla. Myös kuvaukset Havannassa kuvasin itse. Olin saanut pikaisen koulutuksen repussani matkaavan kameran käyttöön.

Kriitikkojen tyytyväiseen hymähtelyyn on muitakin syitä kuin nerokkaasti toteutettu indiehenkisyys.

Metoo laittoi elokuva-alan suurennuslasin alle.

Metoo käänsi huomion naisten kohteluun elokuvateollisuudessa. Salmenperä kertoi Ylen haastattelusssa, että Tyhjiö sattui säkällä ennakoimaan metoo-kampanjaa. Päärooleja suunnitellessa Tyhjiön nainen ja mies ovat hyvin tasavertaisia. Molemmat päähahmot on riisuttu tavanomaisista kliseistä.

Laura Birn oli roolistaan huolissaan, onko se jopa liian v-mäinen ja paikotellen sen näköinen, josta ei voi pitää. Naisnäyttelijän ja mieskirjailijan haasteita kuvaillaan niin taitavasti, että Tyhjiö onnistui hurmaamaan kutakuinkin kaikki toimittajat ja kriitikot, sukupuolesta tai feminismin kaliiperista riippumatta.

Salmenperä kuvailee, kuinka humaaneista aikeista huolimatta välillä ajaudutaan naurettavuuksiin. Esimerkiksi kun Ruotsin yleisradio SVT on tilannut ison tv-sarjan. SVT on tosi tarkka roolituksesta ja vaatii elokuvaan monimuotoisuutta, eli puolet naisia, seksuaalivähemmistöjen edustusta, siirtolaisia sekä vammaisia.

– On jopa koomista kun kysellään, voisiko yksi kaivosmies olla vammainen. Sanoin, että ei voi kaivosmies olla vammainen ja tehdä töitä rullatuolissa, tilittää Salmenperä.

Hän ymmärtää syyn, miksi halutaan kiintiöitä, mutta:

– Kuitenkin tarinan pitäisi olla uskottava, koska se nopeasti haisee läpi jos jokainen poliisipomo on nainen, niin kuin olette ehkä nähneet, Salmenperä toteaa ja viittaa lukuisiin kiintiöt edellä tehtailtuihin tv-sarjoihin.

Komedia tai ei, Tyhjiö on jopa raastavan todentuntuinen. Monet sivurooleissa välähtävät henkilöt näyttelivät itseään, kuten Sofi Oksanen ja Kari Hotakainen.

Juuri tukevat kiinnekohdat reaalimaailmaan tekevät Tyhjiöstä merkittävän elokuvan.

Toisellakin katsomisella oli vaikea muistaa, mitä seuraavassa kohtauksessa tapahtuu. Itselleni juuri se on merkkinä hyvästä elokuvasta: kelattavaa riittää toiseenkin katselukertaan.

Teksti: Esa Turunen

Kuvat: Finnkino

Voitsiraati arvostelee huomionarvoisia teoksia musiikin, elokuvien ja kirjallisuuden maailmasta.

Vastaa