Kun sisällä palaa halu kirjoittaa, on tehnyt oikean valinnan saapuessaan toimittajaopintoihin Voionmaalle.

Ympärillä istuu kymmenen samanhenkistä, nokkelakynäistä toveria. Kaikki seuraavat uutisia ja ovat perillä politiikan koukeroista. Syntyy hyviä, sarkasmilla höystettyjä keskusteluja ja ilmapiiri on kuin nuorsuomalaisten Päivälehden toimituksesta 1900-luvun lopulta. Tai ainakin utopistisesti kuvittelen niin. Klaanimme on koossa. Kaikki ovat erilaisia ihmisiä, eri elämäntilanteistakin, mutta olemme samassa paikassa tekemässä samaa asiaa. Me tahdomme olla toimittajia!

”Toimittajan työ on jossain määrin kutsumus”

Näin totesi Voionmaan opiston rehtori Pasi Salmikallio sivulauseessa ensimmäisenä koulupäivänämme. Tämä herätti heti huomioni. Aloin miettiä, onko toimittajuus minulle kutsumus? Sekunnin sadasosan kestävän pohdinnan jälkeen tiesin vastauksen heti: Kyllä  on!

Pieni toimittaja sisälläni huutaa: Vapauta minut ja kasvata isommaksi, paremmaksi, nokkelammaksi!

Tuon toteamuksen myötä huomasin kuitenkin ajattelevani myös toisella tavalla.

Epäröin: onko minusta toimittajaksi?

Tuntemukset aaltoilivat. Ensin olin innoissani, sitten mietin onko minussa todella ainesta? Aloimme tehdä käytännönläheisesti toimittajahommia ja varmuuteni kasvoi. Minusta on tähän aivan varmasti.

Ikkuna toiseen ulottuvuuteen

Tahtoessamme tietää, mitä ulkona tapahtuu ja millainen sää siellä on, konkreettisin ja varmin tapa on katsoa ikkunasta. Opistomme toimittajaopinnoissa juttu toimii mielestäni hyvin samaan tapaan. Matkustamme tänne kymmeneksi kuukaudeksi kurkistamaan toimittajuuden maailmaan. Jos pidämme näkemästämme, voimme jatkaa korkeakouluun opiskelemaan journalismia tai jopa suoraan alan töihinkin, jos rahkeet riittävät.

Kurkistus pitää sisällään hyvin käytännönläheistä työskentelyä. Kirjoitamme uutisia, artikkeleita, nettijulkaisuja ja kokeilemme jopa radioäänitystä. Valokuvaustakin meille opetetaan. Jollei tämän jälkeen tiedä haluaako alalle, niin ei sitten minkään.

Kuin vuoristorata

Jos pitäisi kuvailla miltä Voionmaalla opiskelu tuntuu, sanoisin, että siltä kuin olisi huikean vuoristoradan kyydissä.

Jännityksellä istutaan kyytiin, vatsanpohjassa sykähtää, kun vaunu lähtee liikkeelle. Ensin kierrellään ja kaarellaan maisemareittiä, sitten tulee ensimmäinen mäki. Sydän kurkussa kiljumme vauhdin kiihtyessä, mutta hengissä siitäkin selvitään. Seuraavaan mäkeen olemme jo valmistautuneet paremmin. Matkan varrella vesitykki pirskottaa päälle vettä, mutta eihän meitä sokerista ole tehty. Välillä vauhti hidastuu. Ympärillä kolisee ja odottava ilmapiiri jännittyy. Näemme toistemme innostuneet, kauhun ja riemun sekaiset kasvot.

Me olemme vuoristoradan kyydissä, eikä mikään voi meitä pysäyttää!

Asiantuntevat opettajat

Tuolit narisevat allamme kun keskitymme opettajamme Johanna Junttilan oppituntiin. Kaikki ovat kiinnostuneita ja imevät itseensä Junttilan piristävän erilaisia esimerkkejä sekä vertauksia todellisesta toimittajamaailmasta. Nuori, punatukkainen opettajamme on nokkela ja eloisa tapaus, joka entisestään lisää innostustamme alalle.

Haparoiden tartumme tehtäviin, jotka Junttila meille antaa. Mistä etsimme tietoa? Ketä haastattelemme? Keitä me olemme? Mitä me teemme?

Toimittajan tehtävä on kysyä kuka, miksi, missä, milloin. Olemme uteliaita. Kaivamme ja julkaisemme tietoa. Sellaistakin, jota kaikki eivät välttämättä tahdo päivänvaloon. Toimittajia vihataan ja rakastetaan. Meitä käytetään häikäilemättä hyväksi, mutta vain jos itse suostumme siihen. Meillä on tietoa ja valtaa, mutta kaiken perusta on totuus.

Junttilan lisäksi, meillä on johtotähtenä opiston rehtori Pasi Salmikallio. Hän on alan konkari. Viisas ja jo oraakkelin ikään ehtinyt tietopankkimme nostattaa meitä uraan toimituksen saralla. Näiden opiston henkilökuntaan varsinaisesti kuuluvien opettajien lisäksi meille luennoi myös useita alalla eri tehtävissä varsinaisesti työskenteleviä ammattilaisia. Ympärillämme on mahtava tukijoukko ja edeltäjiemme joukosta median huipulle ponkaisseet journalistit niin ikään toimivat esimerkkeinä.

Odotuksiimme vastataan

Muilta toimittajakoulutuksen opiskelijoilta kysyttäessä kukin on tyytyväinen opetuksen laatuun ja pitää sitä innoittavana. Kaiken kaikkiaan porukka tuntuu olevan täysillä mukana.

Istumme yhdessä vuoristoradan vaunussa. Meillä on hauskaa ja vaikeissa kohdissa tuemme toisiamme.

Korjaamme toistemme kirjoitusvirheitä, oikaisemme ilmauksia. Yhdessä opiskelemme toimittajamaailman alkeet. Sen jälkeen erkanevat tiemme eri suuntiin. Pohjalla jokaisella kuitenkin on kokemus, jota ilman olisi sivistyksessämme varmasti suurehko aukko.

Teksti: Nea Alanen
Kuvat: Rosa-Maria Kurru, Timo Palokangas, Hannu Sinisalo

 

 

Aiheeseen liittyvää

Vastaa