Lähdetkö röökille, kessulle, savuille, sauhuille, körssille – miten sen ikinä haluaakaan ilmaista. Tämän on pakko olla yksi yleisimmistä ja myös parhaista jäänmurtajista. Kaikki tupakoitsijat tietävät, että röökipaikka on se paikka, missä voi olla oma savuinen itsensä, ilman yhtäkään nyrpeää katsetta tupakankärystä tai tavasta ylipäätään. Siellä on omanlaisensa ryhmähenki, vaikka siitä ei ikinä puhutakaan. Hengitellään yhdessä myrkkyjä, jotka varmasti lyhentävät elinikää, mutta se on jokaisen henkilökohtainen valinta ja oikeus.

Tupakkapaikalla tapaa erilaisia ihmisiä, joita kaikkia silti yhdistää viha-rakkaussuhde nikotiiniin.

Sen hienouksia on helppokäyttöisyys, voit koska vaan piipahtaa ja jäädä niin pitkäksi aikaa kuin huvittaa. Ennen aamuopetusta nopeat imut, tai sitten koko päivän kestävä ulkopäivystys, jonka aikana kuluu aski ja pannullinen. Vähän kuin tupakkaa voi siis tupakkapaikkaakin käyttää juuri niin kuin sen itselle sopii: joskus, koko ajan tai vaikka vaan läpällä.

Tupakkapaikka kokee tupakoitsijan elämän aikana monta erilaista muodonmuutosta. Puhun omasta kokemuksestani, mutta olen huomannut paikan kehityksessä muutaman selvän vaiheen.

Yläasteella, jossa moni kokeilee tupakkaa ensimmäistä kertaa, tapa yritetään saada loppumaan mahdollisimman tehokkaasti. Tupakkapaikkoja ei koulun alueelle muodostu, tai jos muodostuu, niin opettajat valvovat niitä kuin vastasyntyneitä. Kaikki tiesivät mitä siellä tapahtuu, mutta jos ei jäänyt kiinni itse teossa selvisi siitäkin ongelmitta. Kiinni jäädessä tuli jälki-istuntoa ja puhelua vanhemmille. Jälki-istunnosta selviää istumalla, mutta selvittelystä kotona ei varmasti kukaan nauttinut.

”Hengitellään
yhdessä myrkkyjä”

Yläasteen jälkeen lukiossa ilmapiiri muuttui. Varttuneemmassa ympäristössä tuli selväksi, että kukaan opettaja ei yrittänyt muuttaa oppilaiden elämänvalintoja. Vaikka välillä tulikin piikikästä kommenttia, oli siellä vähemmän kieltämistä ja enemmän ohjaamista. Koulun alueella tupakointi oli silti kielletty, mutta tien toiselle puolelle siirtyminen noin 50 oppilaan massaksi taisi kaikkien silmissä siirtää koulun rajoja mukanaan. Tupakointiin ei enää puututtu suoraan, mutta yritettiin sinnikkäästi vihjailla sen haitoista ja vaaroista.

Sitten seuraakin tupakkapaikan viimeinen kehitysvaihe ”Final Form”. Tämä koskee työpaikkoja ja muun muassa Voionmaan opistoa. Tietysti työpaikoilla on omat sääntönsä, mutta puhun nyt omista kokemuksistani. Tupakointi on jo tässä kohtaa vakiintunut tavaksi, eikä sen vaarallisuudesta enää kukaan tule sössöttämään. Hajusta voidaan valittaa, mutta tupakoitsijaa se ei liikuta. Yleensä kun valistusinto rauhoittuu, voidaan tupakkapaikkaa muokata mieluisaksi. On se sitten penkkien lisäämistä, taiteen esittämistä tai vain yleistä ilmapiirin muutosta, on tupakkapaikka saanut lopullisen muotonsa. Pikkukapinallisten piilopaikasta ja auktoriteetin vastustamisen päämajasta tulikin sivistyneen tai sairaan keskustelun keskipiste. Siellä jokainen voi ottaa hieman ”omaa aikaa” ja rauhoittua – tai vain nauttia päivittäisen annoksen nikotiinia – ja jatkaa päivää.

Hyvää keuhkosyöpää

Tupakkapaikka vailla opettajien hössötystä tai tupakkavalistusta? Voi, millainen yksilönvapauden huipentuma se varmasti on. Ihmiset voivat joka tauolla hiippailla tupakkapaikalle polttelemaan ja sosialisoitumaan. Jakavat juoruja ja vaihtavat uutisia. Opiston sosiaalisen elämän keskus, moni siellä asioiva sanoo.

Aika ankea juttu niille, joita ei keuhkosyöpä kiinnosta.

Kyse on jonkinlaisesta kierosta demokratiasta. Enemmistö polttaa, joten enemmistö sosiaalisesta elämästä siis sijoittuu tupakkapaikalle. Jos haluaa olla mukana, saa sietää sätkänhajua ja -savua.

Suomalainen tapakulttuuri osaa olla paradoksaalinen päihteiden kanssa. Humalatila on lieventävä asiantila, ja nikotiiniaddiktiolla ansaitsee ylimääräisiä taukoja. ”Tupakan mittainen tauko”, todetaan armeijassakin. Missä on omenan mittaiset tauot? Tai suklaapatukan mittaiset tauot?

Tupakka on tuote, joka olisi takuulla kielletty, jos se keksittäisiin tänä päivänä. Tavallaan koko tumppiteollisuus on menestystarina siitä, miten on mahdollista rikastua myymällä jotain, mistä ei ole mitään hyötyä kenellekään. Markkinatalouden oma tuhkimotarina.

Kaikkien meidän raitista ilmaa arvostavien onneksi tupakka on Suomessa aika kallista, ja Fitness-muroja popsii yhä useampi.

Teksti: Santtu Yli-Tokko

Teksti: Eero Pirinen
Kuvat: Julia Rahikka, Petri Kuoso

Aiheeseen liittyvää

Vastaa