ETV-linjalaiset Matti Soikkeli, 20, Aino Kuismin, 19, Pietro Tyyskä, 25, ja Tiia Viuhko, 26, työstävät ensimmäistä harjoitustyötään (HT1).

Tehtävänannon mukaisesti, tarkoituksena on tehdä maksimissaan 4 min. pituinen lyhytelokuva, jossa ei käytetä valaistusta eikä ammattinäyttelijöitä. HT1:sen teemana on ”kohtaaminen”.

Käsikirjoitus ja kuvasuunnitelma tehdään koko ryhmän voimin.

Aino vastaa pääosin kuvauksesta. Äänityksestä vastaava Tiia kasaa mikkipuomia ja kertoo opiskelleensa viime vuoden Helsingin evankelisessa oppilaitoksessa (HEO) Elokuva-ja TV-ilmaisua.

 

”Onhan tämä tuttua hommaa, mutta HEO:ssa oli vähän helpompaa.” -Tiia Viuhko.

Ryhmän työnjako alkaa hahmottua.

Matti hoitaa ohjaajan tontin. -Tässä on tarkoituksena kuvata polttarijuttu, jossa polttarisankari kidnapataan, Matti kertoo ja peittää suunsa mustalla jesarilla. Kommandopipoinen Pietro kuvaa osan kohtauksista ja heilahtaa välillä myös kameran toiselle puolelle.

Annamme ryhmälle työrauhan ja jäämme mielenkiinnolla odottamaan lopputulosta!

Onnellinen loppu

Pääsimme seuraamaan toisenkin ryhmän harjoitustyön kulkua. Lähdimme Camoo Rashedpoorin, 31, Lari Jalkasen, 25, Elias Könösen, 23, ja Henna Heinosen, 24, matkaan torstaina 3.9. kuvauspaikan ennakkokäynnille. Tässä ryhmässä on paljon osaamista, ja kysyimme aikaisemmista alaan liittyvistä opinnoista:

Henna: -Aiemmin olen opiskellut yliopistolla mediatutkimusta ja toiminut tuotantoassistenttiharjoittelijana pitkässä elokuvatuotannossa.

Elias: -Olen käynyt suorittamassa Puolustusvoimien multimediakurssin.

Lari: -Olen opiskellut media-assistentin paperit Outokummun ammattiopistolla. Erikoistuin kuvaamiseen ja ääneen. Viime kesänä toimin lyhytelokuvassa grippinä ja yleisavustajana.

Camoo: -Opiskelin melkein vuoden TAMK:n avoimessa yliopistossa. Olen myös tehnyt omia projekteja ja avustanut muita ohjaajia.

Kuva: Saara Kujansuu

Kuva: Saara Kujansuu

Ryhmä kuvaa tarinansa viimeisen kuvan Ylöjärvellä, eläinlääkäriasema Hasselilla. Tässä lokaatiossa on tarkoitus kuvata leikkaussaliin tuotava koira.

Tehtävänjaossa he pyrkivät kaikki kokeilemaan kaikkea, mutta Camoo toimii pääosin ohjaajana, Henna tuottajana ja editoijana, Lari kuvaajana ja Eppu editoijana sekä äänittäjänä.

Kuva: Ronna Meir

Kuva: Ronna Meir

Tilanne soljui luontevasti ja ryhmä antoi hyvin ammattitaitoisen vaikutelman tekemisestään. Kysyimmekin, onko heillä vastaavasta tilanteesta aiempaa kokemusta:

Henna: -Teimme lyhytelokuvan yhdellä yliopistokurssilla. Kalusto oli toki täysin erilaista ja nyt ekaa kertaa pääsen kokeilemaan ammattikalustoa.

Elias: -Toimin kuvausassistenttina Suomibreikkiä 1983-2013 dokumentissa.

Lari: -Edellisessä koulussa teimme kolme samantapaista projektia.

Camoo: -Lyhytelokuvia on tullut tehtyä aiemminkin.

Kuva: Ronna Meir

Kuva: Ronna Meir

Tapasimme ryhmän uudestaan kuvausten jälkeen ja kysyimme, miten kuvaukset sujuivat. Avataan vielä hieman tarkemmin työvaiheita, eli missä järjestyksessä edettiin?

-Kun olimme päätyneet tiettyyn aiheeseen, aloimme tekemään kohtauslistaa, käsikirjoitusta ja kuvakäsikirjoitusta. Sitten etsimme näyttelijöitä ja kuvauspaikkoja. Sovimme kuvausaikataulut, joista ensimmäinen osui ajalle 4.9., jolloin kuvasimme lyhärimme viimeisen kohtauksen. Kyseessä oli kohtaus, missä lääkäri saattaa sokean miehen leikkaushuoneeseen, missä hänen opaskoiransa makasi nukutusaineen vaikutuksen alaisena. Sokea mies on onnellinen, koska leikkaus oli sujunut hyvin ja koira toipuu. Onnellinen loppu.

Entä mitä kaikkea piti ottaa huomioon?

-Piti ottaa huomioon se, että saimme kuvausaikaa hyvin vähän, joten piti toimia suunnitelmallisesti ja rivakasti. Kävimmekin jo etukäteen miettimässä kuvakulmat ja muut sellaiset. Piti huolehtia, että ylimääräisiä esineitä ei ollut kuvassa, jotta kuva pysyy yhtenäisenä. Kännyköiden piti olla äänettömällä, jottei joutunut ostamaan koko työryhmälle kaljaa.

Kuva: Saara Kujansuu

Kuva: Saara Kujansuu

Koulu on vasta alkutaipaleella, ja nyt kun on päästy tekemisen makuun, niin pyysin ryhmää kertomaan vielä toiveistaan tulevalle vuodelle.

-Haluamme oppia tekemään elokuvia taidokkaasti niin teknisesti kuin taiteellisestikin, jotta voisimme siirtyä tekemään niitä ammatiksemme tai mahdollisesti ensin opiskella alaa muualla, paremmalla tuntemuksella.

 

 Palapeliä rakentamassa

Myös dokumenttilinjan opiskelijat Inka Mantere, Veli-Pekka Mäntyharju, Samuel Laukkanen ja Lauri Vajari kuvasivat HT1:stä,  samalla teemalla ”kohtaaminen”.

Tämän nelikon mielestä antoisinta tähän mennessä on ollut kuvaaminen sen tarjoamien hauskojen ja yllättävien tilanteiden vuoksi.

Kyselimme myös tuntemuksia tehtävästä. Veli-Pekka kertoo, että haastavimmalta on tuntunut materiaalin haaliminen. Myös käsikirjoittaminen on tuntunut hankalalta, koska moni asia tarkentuu ja selkiytyy vasta kameran käydessä ensimmäistä kertaa.

Kuva: Ronna Meir

Kuva: Ronna Meir

”Se että tänne tulo tapahtuikin nyt, tuli itsellekin yllätyksenä. Nyt olen kuitenkin kauhean helpottunut että olen täällä.”

Jyväskylän seudulta kotoisin oleva Inka, 22, on opiskellut ennen dokumenttilinjaa kolme vuotta Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan valtio-oppi  ja sivuaineina mm. taidehistoria ja taidekasvatus. Jyväskylään jääminen oli Inkan mukaan ”vähän niinkuin vahinko”, mutta mikä toi hänet Voionmaalle? Inkan oli tarkoitus olla tällä hetkellä Helsingissä kirjoittamassa kandia, mutta epäilys suunnitelmien onnistumisesta toi hänet lopulta Ylöjärvelle.

-Olin aiemminkin pohtinut opistovuotta ja nyt tulevana vuonna piti kirjoittaa kandi. Hain tänne vasta kun hakuaika oli jo päättynyt ja opiskelijat valittu, mutta sitten tämä kuitenkin järjestyi. Se että tänne tulo tapahtuikin nyt, tuli itsellekin yllätyksenä, nyt olen kuitenkin kauhean helpottunut, että olen täällä.

Inkasta huokuu halu päästä tekemään konkreettisia asioita. Kolme vuotta teoriapainotteista ja itsenäistä opiskelua on antanut ainutlaatuisen pohjan, mutta käytännön harjoittelu on puuttunut aiemmista opinnoista. Hän kertoo, että yliopistosta eniten eväitä on saanut dokumenttilinjalle esimerkiksi siitä miten lukee aikaansa ja tietynlainen ajattelutapa on kehittynyt.

Ensimmäinen kuukausi on vastannut hyvin odotuksia, ja hän nauttii paljon, kun pääsee oikean tekemisen pariin. -Se on jollakin tapaa paras tapa oppia. Haluan näiden 10 kuukauden aikana oppia tekemään elävää kuvaa, käsittelemään kuvaa, oppia luomaan kokonaisuutta. Ja jos tästä ei tule ammattia, niin pystyy esim. dokumentoimaan muiden, vaikka ystävien projekteja.

”Toivottavasti kaikki rohkeasti tarttuu niihin aiheisiin, jotka siellä mielen perukoilla on.”

Ensi keväästä kysyttäessä Inka huokaisee kevyesti ja miettii hetken. -Vaihtoehtoja on paljon. Voin jatkaa opintoja, tai sitten vaihtaa Helsingin yliopistoon lukemaan teatteritieteitä.

Teksti: Saara Kujansuu ja Ronna Meir
Kuvat: Nea Lindroos, Ronna Meir, Saara Kujansuu

 

Vastaa