Syksyn 2015 kirjoituskilpailun teemana oli Oscar Wilden sitaatti: ”Elämä olisi todella tylsää ilman erehdyksiä”.

Voittaja: Takaisin ikiroutaan, Hedda Wickström

Olette varmaan joskus olleet rakastuneita tai sitten olette parhaillaan.

Tämä lyhyt tarina kertoo epätasapainossa olevasta naisesta, joka ison elämänmuutoksen jälkeen ei ollut kiinnostunut mistään eikä kenestäkään. Nainen joka vain haluisi juosta pakoon.

Nainen jonka sydämen ympärille oli kertynyt paksu jääkerros sen varalta, jos se avautuisi taas uudestaan niin se ei sulaisi niin helposti.

Mutta yhtäkkiä se vaan tapahtui.

Heidän katseet kohtasivat ja siinä hetkessä aika pysähtyi hetkeksi.

Se iski kuin salama kirkkaalta taivaalta, ilma oli sähköinen.

Hänen maailmansa muuttui ja rakkauden raivokas voima repi sen kappaleiksi ja rakensi valtavan muurin järjen ympärille.

Hän halusi näyttää maailmalle miten umpirakastunut hän oli.

Miten väärässä kaikki muut olivat, miten he eivät ymmärtäneet heidän rakkauttaan.

Hänestä oli tullut sokea. Se mies oli hänen kaikkensa.

Tämä mies oli sulattanut naisen sydämen ja pelastanut sen pimeyden holvista.

Kun ne viettivät aikaa yhdessä, ne olivat kuin villiviinit, kieroutuneet toisiinsa kiinni.

Miehen ihon tuoksu kertoi elämänkokemuksesta ja tatuoinnit elämän tarinoista.

Naisen silmät kertoivat surusta ja pettymyksistä mutta samalla toivosta.

Heidän välisensä kemia oli toisesta maailmasta. Sitä ei voinut järjellä selittää.

Myrskyisen voimakas intohimo toi molempien sisäiset eläinten puolet esille.

Se kiihotti, rauhoitti ja raivostutti.

Vuodet tulivat ja menivät, molemmat olivat edelleen umpirakastuneita ja sokeita.

Eikä kumpikaan niistä ymmärtänyt miksi se rakkaus oli niin vaikeata kun se oli niin täydellistä.

Kunnes nainen uskalsi myöntää että HÄN oli se syy miksi tämä rakkaus on niin monimutkainen.

HÄN oli edelleen paossa, edelleen epätasapainossa ja oli vienyt tämän miehen mukaan päättömälle seikkailulle.

Että hän on rakastanut monta elämänsä aikana mutta ei koskaan itseänsä.

Ja sitten hän muisti miksi hän oli lähtenyt pakoon.

Miksi hän ei ollut kiinnostunut mistään eikä kenestäkään.

Ja hitaasti hänen sydämensä alkoi jäätyä uudestaan, takaisin ikiroutaan.

Toinen sija: Valinta, vastuu ja vapaus, Sami Helminen

Erehdyksiä ja harha-askeleita, mitä on itse tehnyt, on helpompi järkeillä sekä anteeksi antaa. Muiden tekemät itseä satuttaneet teot ovat ne, jotka jäävät kalvamaan sisintä.

Oli virhe lähteä kävelemään pimeässä mummoni asuntoon nukkumaan sinä vappuyönä, oli virhe jättää monia tärkeitä ja toisille merkityksellisiä tapahtumia väliin itsekkäistä syistä. Ehkäpä oli myös virhe riisuutua Voitsin edessä.

Monet asiat jäävät kuitenkin harmaalle alueelle ikuisesti, koska elämässä ei ole takaisinkelaus-nappia eikä täten saada selville jossittelujen todellista vaikutusta.

Onko sitten anteeksiantamattomia tekoja? Niin suuria vääryyksiä, että vaikka kuinka yrittäisi, ei toisen elämästä, mielenterveydestä tai tekoon johtaneista syistä löydä tyydyttävää vastausta. Jos tarpeeksi pitkälle tässä ajatuskulussa menisi, niin kaikkihan me olemme aivokemian ja ympäristömme uhreja. Jos, kuten monet tutkimukset tuntuvat viittaavan, meillä ei ole vapaata tahtoa vaan se on illuusio, miten voisimme yleensäkään olla vastuussa mistään?

Tähän selitykseen, joka periaatteessa oikeuttaisi kaiken, on vaikea uskoa – saati sitten hyväksyä se monissa tapauksissa ja jatkaa elämäänsä. Vaikka oikeutusta näille ei löytäisi, olisi kuitenkin tärkeää antaa anteeksi, varsinkin jos toinen todella katuu tekojaan. Vaikkei katuisikaan, niin itse pitäisi pystyä jättämään asia taakseen, että se ei enää vaivaa. Ehkä näissä tapauksissa se on ihan hyvä sitten käyttää vaikka viimeisenä oljenkortena tuota vapaan tahdon puutetta saadakseen asian pois mielestä. Ja mikä tärkeää, jos ajattelet mitä olet muille valmis antamaan anteeksi, edelleen kun he katuvat, niin anna itsellesikin. Et ole tekosi – olet joku joka on tehnyt niitä.

Aiheeseen liittyvää

Vastaa