Kello on 13:30, on pilvinen iltapäivä Voionmaalla ja istun jännittyneenä Huomisen penkillä. Odotan Iloisen pojan lähiruokakauppa-autoa.

Mietin itsekseni, saapuuko sinne opiskelijoita persaukisina kuolaamaan vai oikeasti ostamaan tuotteita ja mikä MINÄ olen.  Auton saavuttua nousen penkiltä ja otan pari reilua askelta sekä nousen autoon. Sisällä myyjä Teemu Oravasaari odottaa rennosti päivän asiakkaitten tuloa.

Teemu kertoo olevansa kotoisin Lempäälän Sääksjärveltä vuosimallia -74 ja että hän hoitaa myymäläautoa sekä kaikkeen siihen liittyvää. Kiinnostuneena asiakkaana alan kevyesti kyselemään:

Kuinka kauan olette käyneet Voionmaalla myymässä tuotteitanne?

 – Me käytiin viime talvena jo. Kesällä tietenkin pidettiin taukoa, kun ei ollut koululaisia. Mutta alettiin taas tulla tänne, kun koulut alkaa, ja vaihdettiin talviaikatauluun, Voionmaa sopii hyvin tähän välimatkaan.

”Täytyy vain rohkeasti kokeilla!”

Yhtäkkiä autoon astuu pieni aalto asiakkaita, mikä lämmittää minun mieltäni: täällä oikeasti myös käydään! Mutta ostavatko he mitään? Ja täällä käy yllättävän paljon miehiä.

Mietin, että täältä löytyy varmasti hyviä oluita tai erikoislihaa, mitkä herättävät miesten haluja.

Mikä on erikoisin teiltä löytyvä tuote?

 – Kyllä meillä löytyy aika paljonkin erikoisia tuotteita, juustoissa ja mausteissa. Tokihan meillä jonkin verran vaihtelee valikoima, koko ajan haetaan uusia erilaisuuksia.

Kuitenkin kohtuullisilla hinnoilla, jotta opiskelijoilla on varaa ostaa?

 – Totta kai, täytyy yrittää pitää kohtuullisina ne hinnat. Monet näistä tuotteista tulee suoraan tuottajilta, täältä puuttuvat ne välikädet, jotka haluavat omaa osansa. Tokihan ne nyt on jonkin verran arvokkaampia, mutta jos lähtee kaupasta hakemaan sitä tuotetta, niin kyllä sinä joudut siitä maksaan enemmän kun meillä.

Totta! Se mikä jäi mieleen viimeksi, oli oluttiski. Sieltä löytyy vähän erikoisimpia oluita?

 – Kyllä, löytyy monen panimon oluita, ne on ollut kysyttyjä.

Miten paljon sinä saat itse tästä; tykkäätkö keskustella ihmisten kanssa?

 – Kyllä minä ihmisistä tykkään, Teemu sanoo nauraen!

 Onko teillä paljon vakioasiakkaita?

Meillä on paljon vakioasiakkaita, niitä käy tosi paljon. He tykkäävät käydä nimenomaan täällä, koska he saavat parempia ja kotimaisia tuotteita.

Annan Teemulle hetken aikaa tehdä kauppoja, ja käyn välissä kyselemässä asiakkailta, mitä ne metsästävät.

Mitä sinä tulit ostamaan?

 – Mä tulin vaan kattoo, mä oon niin persauki, Onni Vakkuri sanoo nauraen. Mä tulin vaan himoitseen kaikkee.

– Tulin kattelee mitä täältä löytyy, mä en vielä tiedä, mitä mä haluaisin ostaa, kertoo Juho Siimes.

Ainakin löytyy jotain teetä ja piimää..

Mitä sinulla on siellä ja haluaisitko ostaa sitä?

 – Savunmakuista teetä, kertoo Sami Helminen. En tällaista teetä, vaikka en ole tällaista maistanutkaan, muistaakseni. Mutta täällä on kaikkee mitä M-market ei tarjoo, Sami jatkaa.

 Jätän asiakkaat rauhaan ja kuuntelen kevyellä korvalla, kun Teemu keskustelee Juhon kanssa pekonista ja lihoista. Mutta Teemulta irtoaa taas vapaa hetki ja jatkan keskustelua.

 Kuinka kauan olet ollut töissä täällä?

– Viime marraskuun lopulta.

 Eli aika tuore?

– Tämä konsepti … on reilu puolitoista vuotta pyörinyt tällä periaatteella,  että siinä mielessä tämäkin on aika tuore vielä, Teemu kertoo nauraen.

Onko sinulla joku tietty suosikki näistä kaikista tuotteista?

 – Kyllä minä noihin juustoihin oon kiintynyt, muutaman makkaraankin. Lihatkin on hyviä mitä meillä on. Kyllä sieltä löytyy aina noita suosikkeja, pikkuhiljaa. Täytyy vähän maistella, että osaa kertoakin jotain niistä. Täytyy vain rohkeasti kokeilla!

Kiitän Teemua keskusteluhetkestä ja nousen autosta. Edelleen mieltäni lämmittää ajatus, että Iloisen Pojan Lähiruokakauppa-autossa käy opiskelijoita ostamassa ja kuolaamassa sekä sitten sellaisia kuten minä. Eli ne jotka huomaa asioinnin aikana, että pankkikortti jäikin luokkahuoneeseen.

Teksti: Hedda Wikström
Kuvat: Ella Laaksonen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Aiheeseen liittyvää

Vastaa